Kesän ”iloja”

Mökkiviikon jälkeen olin parina iltana kotonakin hyttysparanoian valtaama: luulin vähän väliä kuulevani hyttysen ininää huoneessa (makkarissa, sängyssä lukiessani). Ei niitä kuitenkaan koskaan oikeasti meillä sisällä ollut, ja niinpä paranoia pikku hiljaa katosi.

Eilen illalla, kun olimme olleet ulkona Minnan pyörää rukkaamassa (ja hyttysiä härnäämässä – oli sen verran myöhäistä), paranoia palasi. Vähän ennen nukahtamistani olin taas kuulevinani ainakin yhden hyttysen ininää. Kivat.

Tänä vuonna on ollut aikamoinen heinänuhakesä, mutta lääkityksellä on pärjätty paremmin kuin hyvin. En vain muistanut (eikä Minnakaan) niitä siitepölyallergioihin liittyviä ruoka-aineallergioita. Menin, tyhmä, syömään eilen illalla puolikkaan omenan. Siihen kutinaan ja räkään tarvittiinkin sitten vähän enemmän nappeja. Vielä tänäkin aamuna oli olo aika idioottimainen.

Hajahuomioita

Ilman Iippoa*) bussimatkat olisivat kidutusta. Voisipa sitä kuunnella töissäkin, kun taukotilan kälättäjät alkavat olla liikaa.

Tuuli on todella kova, jos joutuu polkemaan alamäkeen!

Syksy, joka on yhtä lämmin kuin kesä, ei ole yhtään hassumpi. Saisi jatkua vielä pitkään.

Aamuvuoroviikot tuntuvat vähintään tuplasti pidemmiltä kuin mitkä tahansa muut.

*) iPod Shuffle

Finncon

Viikonloppuna tehtiin pikavisiitti Helsinkiin. Perjantai-iltana ruokaa, juomaa, hengailua ja yöpyminen, lauantaiaamuna epäinhimillisen aikainen nousu (viikonlopuksi) ja Kaapelitehtaalle.

Matkalla koettiin jotain uskomatonta: kohtelias HKL:n (suomalainen) bussikuski! Tyyppi toivotti hyvät huomenet, kun noustiin kyytiin, ja kun Koskelan hallien kohdalla tuli kuljettajanvaihto, tämä poistuva sanoi ”näkemiin” ja uusi kuski tervehti taas. Kyydissä oli ehkä kuusi henkeä, me mukaan lukien.

Raitiovaunu, jolla piti päästä kätevästi Kaapelille, oli poikkeusreitillä (vain viikonlopun), ja matkaan tuli ylimääräinen, tosi pitkä kierros, kun Urheilutalolta ei päässytkään suoraan Oopperatalon risteykseen. No, perille päästiin ennen Finnconin aukeamisaikaa, mikä oli pääasia.

Jo lähellä Kaapelia minua alkoi ahdistaa animenuorison määrä, eikä tunne päivän mittaan juurikaan helpottanut. Myös näkyvimmät myyntipöydät notkuivat animea ja mangaa. Ainoa animehörhövapaa alue oli scifi-lounge, joka olikin rauhallinen, rento ja aika ajoin tyhjä alue.

Xeniittien fanipöytä oli lähellä yhtä ulko-ovea, mikä oli onnenpotku. Paikka kuumeni saunaksi ja oli hyvä, että edes meidän lähellämme aika ajoin tuntui lievä tuulenvire. Pari kunnon tuulenpuuskaakin ehti tulla: pahvinen luonnollisen kokoinen Xena-ständi meni nurin kaksi kertaa.

Pahvi-Xenan lisäksi huomionherättäjinä toimi pari isoa Xena-julistetta takanamme olevalla seinällä ja pöydällä monitorissa pyörivä Xeniittien mainosvideo. Muuten pöytä oli kaikenlaisen Xena- ja Xeniitti-aiheisen paperisälän peitossa (tosin pleksilasin alla) ja jaossa oli tulevien tapahtumien esitteitä sekä TuseXen ja Paulin Xena-sivujen käyntikortteja.

Pöydän luona kävi alkuvaiheessa vain vähän ihmisiä, mutta iltapäivällä vilkastui. Löytyi monia kiinnostuneita Xeniittejä, joista osa näytti siltä, kuin olisivat löytäneet kauan kateissa olleen perheenjäsenen… tai jotain. ”Mulla ei ollu aavistustakaan, että Suomessa on tällasta toimintaa!”  Nämä toivon mukaan liittyvät postilistoille ja tulevat mukaan toimintaan.

Välillä tunsi itsensä vanhaksi, kun ihmiset sanoivat katsoneensa sarjaa lapsina. Eihän kymmenen vuotta nyt niin pitkä aika ole..?

Taukojen aikana kävimme Ruoholahden kauppakeskuksessa syömässä ja ostoksilla (eikä animehörhöiltä päässyt pakoon missään), sekä tietysti kiertelemässä conialuetta. Ostettiin Finncon-paidat, kangaskassi ja Suomen Tolkien-Seuran paidat. Minä ostin lisäksi Minnalle napin, jota kumpikin meistä arvostaa: ”True Hobbits never shave!”

Viiden maissa alettiin purkaa pöytää ja tehdä lähtöä. Sälä jäi pleksin alle, esitteitä niput pöydän päälle, että kiinnostuneet voivat ottaa lappuja mukaansa, ja pari kuvaa ja lappusta seinälle. Sunnuntaina ei Xeniittejä enää ollut päivystämässä, panostimme tärkeimpään päivään.

Lauantain saldo: a) liikaa animehörhöjä, b) yksi blogaajabongaus (se stetsoniin sonnustautunut nainen Kirjastotäti-paitaan pukeutuneen ison miehen kanssa oli 99,5% varmuudella Antitäti) ja c) yksi blogaajan paitojen bongaus (Ninnin paitoja Genrewearin pöydällä, ei lähelle pääsyn mahdollisuutta, kun ks. kohta a).

Kysymyksiäkin heräsi. Esimerkiksi:

  • eikö kannattaisi erottaa Finncon ja Animecon toisistaan, kun animehörhöjä on jo ihan helvetin paljon?
  • ovatko ”Free hugs” ja ”Hug me” -lappujen kanssa liikkuvat anime/furry-hörhöt tosissaan? Myös ne, jotka ovat oikeasti aika pirun nuoria? Entäs jos joku pelottava 100-kiloinen köriläs tulee lunastamaan ilmaisen halauksen?
  • kannattaako pukeutua ”vähän sinne päin”, kun aika moni kuitenkin tekee pukunsa viimeisen päälle?
  • kannattaako olla noin sadas Naruto; eikö olisi mukavampaa olla se ainoa… joku-muu-hahmo?

Pelijuttuja

Piti polkata tämän kuun Hesarin Kuukausiliitteestä jo aiemmin, mutta oli vähän yhtä sun toista kiirettä.. ja nyt on kuukausi jo lopuillaan. Oh well.. kirjoitan silti.

Kuukausiliitteessä oli juttu World of Warcraftista. Jipii? No juu, ihan kiva, että noteeraavat, peli kun on todella suosittu. Muttamutta: aiheena ei lopultakaan oikeastaan ollut WoW vaan peliaddiktio. Lisäksi toimittaja ei tunnu tajuavan roolipelaamisesta edes alkeita.

Aluksi hahmo, jonka toimittaja valitsi itselleen: ihminen! Siis tylsistä melkein tylsin! Jos kerran mennään fantasiamaailmaan, niin sinne voisi mennä kunnolla ja ottaa jonkun ihan muuntyyppisen hahmon kuin itse on. Haltian, kääpiön, örkin… mitä tahansa paitsi ihmisen. Sentään hahmoluokkana oli varas. (Se tylsistä kaikkein tylsin hahmo olisi ollut ihmissoturi.) Toiseksi, kun toimittajan kaveri tuli mukaan pelaamaan, oli toimittajalla vaikeuksia sen kanssa, että miespuolinen kaveri pelasi naispuolista hahmoa. Sen naurukin kuulosti väärältä. Siis voi parkaa!

Kun artikkelin pääpaino on addiktiossa, niin on vähän outoa, että tyyppi sitten käyttää säännöissä kiellettyä ”powerleveling”-palvelua – luulisi tosi addiktin pelaavan itse. Onneksi kävi niin kuin kävi – sijaispelaaja aiheutti väliaikaiset bannit eikä onnistunut nostamaan hahmoa paria tasoa pidemmälle. Ähäkutti!

Tasolla 30 voi pelissä hommata ratsun, mutta toimittajaparalla ei ole rahaa siihen(kään). Yleensä jos pelaa fiksusti, pärjää ihan mainiosti omilla pelirahoilla ja voi hankkia tarvittavat tavarat (esimerkiksi sen ratsun) ilman vippaskonsteja. Mutta toimittajapa lainaa pelikaveriltaan ja myöhemmin ostaa kultafarmaripuljusta itselleen pelirahaa. Aika säälittävää.

Pelin varsinaisia hienouksia ei jutussa käsitelty ollenkaan. Minusta upeinta on, että ellei tehtävien suorittaminen ja ölliäisten tappaminen juuri sillä hetkellä kiinnosta, pelissä voi kehittää erilaisia taitoja – joko niitä käsityöläisammatteja (”nahkojen ompelemista”, jota jutun toimittaja halveksi) tai vaikka onkimista. Onkiminen on melko hyödytöntä hommaa sinällään, mutta se on kivaa. Sitäpaitsi kaloista voi tehdä ruokaa (kokkaamistaitojakin voi kehittää), ruokaa voi myydä ja sillä voi pitää lemmikkieläimen tyytyväisenä.. jos pelaa metsästäjällä kuten minä ja Minna.

Onneksi jutussa tulee myös pelin yhteisöllisyys esiin (edes vähän): ryhmissä toimiminen, killat ja muu sellainen. Tosin on kukkua, että kiltahomma olisi hyvin organisoitua. Kun kuka tahansa voi perustaa killan, kuka tahansa todella perustaa sen.. ja ilman kärsivällisyyttä ja hyvää organisointia koko homma lässähtää jo alkuunsa. Parhaat killat, joissa on isot jäsenmäärät, asialle omistautunut porukka ja hyvin järjestetty kiltapankki, ovat tietysti asia erikseen. Minä olen pariinkin otteeseen liittynyt uuteen kiltaan ja parin viikon kuluttua huomannut, että kilta on lakannut olemasta, kun puljun perustaja on (ilmeisesti) ollut kärsimätön kakara.

Ja toisin kuin toimittaja Jussi Ahlroth jutussa väittää, WoWia voi kyllä pelata vähän. Mutta ei nyt mennä siihen, että minun pelaamiseni vähyys johtuu enimmäkseen vuorotyöstä ja siitä, että meillä on vain yksi pelaamiseen sopiva kone…

Kirkko luhistuu! Yhteiskunta romuttuu! Taivas putoaa!

Mahtavaa, perheensisäinen adoptio meni läpi! Oli sitä odotettukin; en uskonut hetkeäkään, että ahdasmielisiä idiootteja olisi niin paljon, että ne saisivat järjen äänen jyrätyksi. Nyt tietenkin vastustajat – ” maalaistollot”, muka kristilliset ja muut pösilöt – ovat sitä mieltä, että tämä maa on menossa suorinta tietä helvettiin, koska homoparien lapsilla alkaa olla paremmat oikeudet.

Ja vuonna 2002, kun laki rekisteröidystä parisuhteesta oli menossa läpi, olivat vastustajien kommentit hämmentävän samanlaisia. Seitsemässä vuodessa maailma menee eteenpäin, mutta ääliöt pysyvät samanlaisina. Silloinkin oli eläimiinsekaantuminen puheena. Hohhoijaa.

Kun tilastoja katsoo, niin kyllä meikäläisten naimisiinmeno onkin valtaisa uhka: viime vuonna vähän päälle 31 000 avioliittoa ja – hirveää! – peräti 249 parisuhteen rekisteröintiä. On se hurjaa. Kyllä tämä ihmismäärä horjuttaa koko yhteiskuntaa, huhhuh.

Tilastoista löytyi muutakin kiinnostavaa: eroja on kaiken aikaa (vuodesta 2000 lähtien) ollut suunnilleen puolet siitä, mitä solmittuja avioliittoja, mutta rekisteröidyistä parisuhteista eroja on ollut huomattavasti vähemmän. Tämän perusteella voisi arvella meikäläisten toimivan huomattavasti harkitummin kuin heteroiden…

Tänään, homofobian vastaisena päivänä, toivoisin, että edes muutama ääliö oppisi ajattelemaan itse, tutustuisi homoihin (edes yhteen), ja tajuaisi, ettei homofobialla saavuteta yhtään mitään.

Maija tietää

Mä en halua olla töissä enää
Mä en ikinä riitä
Mä raadan ja raadan mutta kukaan ei nää
Kukaan ei kiitä

Mä haluun naimisiin
Mä haluun koiran ja Talon kukkuloilta

Niin ja miehen ja sillä on vaativa työ
Ja minulla on aikaa
Joku keittäjä keittää sen minkä mä syön
Ja minulla on aikaa
Hosuu ja huolehtii
Ettei kiloja kerry
Ehkä pieni sherry
Ja illalla miehelle viski
Kun sil on se työ
Ja minulla on aikaa

Mä en halua miettii enää miten elää
Kuka jaksaa taistella siitä et oonko minä sydän vai pää
Ja mitä se maksaa

Mä haluun naimisiin
Mä haluun koiran ja talon kukkuloilta

Niin ja miehen ja sillä on vaativa työ
Ja minulla on aikaa
Joku keittäjä keittää sen minkä mä syön
Ja minulla on aikaa
Hosuu ja huolehtii
Ettei kiloja kerry
Ehkä pieni sherry
Ja illalla miehelle viski
Kun sil on se työ
Ja minulla on aikaa

Mä luulin et ois voitto
Olla joukossa niiden joil on
Liian suuret päät
Tule yö
Ja tule aamunkoitto
Tuo rauha ja tuo mun häät

Ja mies ja sit sillä on vaativa työ
Ja minulla on aikaa
Joku keittäjä keittää sen minkä mä syön
Ja minulla on aikaa
Hosuu ja huolehtii
Ettei kiloja kerry
Ehkä pieni sherry
Ja illalla miehelle viski
Kun sil on se työ
Ja minulla on aikaa

Ja mä kuuntelen kuinka mun rinnassa lyö
Kun minulla on aikaa

Niin on kaunis ja huutavan hiljainen yö
Kun minulla on aikaa

Kannattaa kuunnella (0:51 alkaa):  http://www.youtube.com/watch?v=2oSbCT_h9mo (Maija Vilkkumaa: Mä haluun naimisiin)

Vastaisku

Kun selkä on kunnossa (tai ainakin parempi), reuma keksii toisen keinon kiusata: iriitti! Kohta on viikko sairastamista takana, ja homma on juuri niin ärsyttävä kuin aina ennenkin. Tippoja silmään vähän väliä, surkea lähinäkö, josta sitten johtuu päänsärky jos yritän lukea tai jos istun pidempään koneen ääressä.. ja kaikesta tästä seuraa tietysti yleinen ärtymys ja väsymys.

Onneksi viikonloppu oli silti mukava. Nyt on mm. nähty Mann’s Street (”Discovered M.S.: 120 XP gained”) ja Henkan opiskelijakämppä, harrastettu, nähty tuttuja ja  hoidettu velvollisuuksia.

Arki on

Arki alkoi pari viikkoa sitten ja nyt on pakerrettu täysiä taas.  Loma meni siivillä, koska olin ohjelmoinut sen tehokkaasti täyteen kaikenlaista. En sano, etteikö loman aikaiset kiireet olisivat olleet kivoja ja mukavia, mutta reilun kahden viikon loman aikana ei pahemmin ehdi levätä, jos ensin reilun viikon hössöttää joulua, sitten pari päivää muita juttuja ja sitten alkaakin jo miettiä töitä. Loman aikana sain sentään aikaiseksi blogialustan päivityksen, vaikka jo pelkäsin, etten sitäkään ”ehdi”.

Viime viikolla oli työpaikan muutto 50 kilometrin päähän, sepäs se vasta töihin köröttelyn motivaatiota kohottaakin. Aiemmin töihin hurautti 10 minuutissa, nyt menee puoli tuntia lisää. Lisäksi muutto 5 hengen huoneesta 50 hengen avokonttoriin on aika karua. Missä on rauha ja hiljaisuus? Sijainti taukotilan vieressä ei auta asiaa. Olen jo yhden päivän jälkeen kypsä.

Onnistun kyllä sotkemaan viikonlopun aikana rytmini ihan täydellisesti, enkä sitä saa viikolla oikeastaan koskaan kunnolla oikaistua. Ei huvita mennä nukkumaan, koska sitten herää nopeammin ja pitää nousta ja mennä töihin. Tietenkään logiikkaani ei hetkauta se, että olisi mukavampi herätä, jos olisi nukkunut enemmän.

Autokin vituttaa. Tuulilasiin on ilmestynyt eilen halkeama. Takalasin lämppäri ei ole toiminut enää pitkään aikaan. Antenni katkesi. Katsastus pitäisi hoitaa 11.2. mennessä ja pari lamppua on vaihdettava sitä ennen (muuta en aio auton hyväksi tehdä). Priorisoin silti edelleen muut asiat uuden auton edelle. Jos edes osaisi päättää, minkä auton haluaisi.

Lisäksi vituttaa, että narisen turhia. Kaikki on ihan hyvin. On asunto, auto, toimiva parisuhde, töitä molemmilla ja hyviä ystäviä. Jos maanantaista tulisi vapaapäivä, olisiko maanantai-iltana sunnuntain maanantaivitutus ja tulisiko tiistaista uusi maanantai?

En voi ymmärtää…

  • Nyt on jo joulukuu.
  • Lomaan on enää alle kolme viikkoa – 14 työpäivää tämän kamalan maanantain jälkeen.
  • Olen selvinnyt työmäärästä suht selväjärkisenä (ei hirveätä poikkeamaa aikaisempaan sekopäisyyteen).
  • Miten lankakerät lisääntyvät yksikseen? Aiemmin ne mahtuivat yhteen pieneen laatikkoon, nyt tarvittaisiin tilaa vähintään tuplaten.
  • Mainitsinko jo, että lomaan on enää 107,5 työtuntia?
  • Joulu on pian <3
  • En voi ymmärtää lukuisia töihin liittyviä asioita.. Miksi ne on tehtävä mahdollisimman vaikeasti ja niin, että vitutuskäyrä hipoo taivaissa? Mutta hei, enää 6448 työminuuttia lomaan, joten en vaivaa sillä päätäni.

Pätkäpostaus kun ajatus ei luista

· Olen ilmeisesti allerginen jollekin pähkinälle. Pitää tutkia vielä mille; asia selvisi, kun pistin suuhuni hyppysellisen Minnan ostamaa pähkinäsekoitusta ja hetken kuluttua alkoi suuta ja kitalakea kutittaa. Ei onneksi kestänyt kauan.

· Olen alkanut lämmetä nettiroolipeleille (MMORPG). Kokeilin yhtä, jonka laitteistovaatimukset olivat jokseenkin vähäiset (tämä ei ole mikään pelikone). Liian monimutkainen, tuskastuin heti alkuvaiheessa. Seuraavaksi otin 10 päivän koeversion World of Warcraftista, ja sillä menee jo paremmin. Tuskastuin kyllä, mutta enemmän itseeni kuin peliin. En silti ole rupeamassa WoWittajaksi, vaikka Mira ja Börje kuinka toivoisivat. Börje saa silti toimittaa minulle kutsun (uudet 10 päivää) joskus myöhemmässä vaiheessa ;-)

· Viime kuulta ei ole kirjalistaa, koska ainoa kirja, jonka luin loppuun, oli viimeinen Potter (ja se oli uusintakierros).

· Aika hemmetin härskiä ja avointa syrjintää Almamediassa. Kuolisivat pois kaikki foobikot!

Edit 30.10.: Teimme vähän testejä ja lopputulos on se, että olen allerginen saksanpähkinälle. Maistelin epäilyksenalaisia pähkinöitä erikseen (pieninä määrinä, tauko välissä) ja vain saksanpähkinästä tuli reaktio.