Viikonloppuna tehtiin pikavisiitti Helsinkiin. Perjantai-iltana ruokaa, juomaa, hengailua ja yöpyminen, lauantaiaamuna epäinhimillisen aikainen nousu (viikonlopuksi) ja Kaapelitehtaalle.
Matkalla koettiin jotain uskomatonta: kohtelias HKL:n (suomalainen) bussikuski! Tyyppi toivotti hyvät huomenet, kun noustiin kyytiin, ja kun Koskelan hallien kohdalla tuli kuljettajanvaihto, tämä poistuva sanoi ”näkemiin” ja uusi kuski tervehti taas. Kyydissä oli ehkä kuusi henkeä, me mukaan lukien.
Raitiovaunu, jolla piti päästä kätevästi Kaapelille, oli poikkeusreitillä (vain viikonlopun), ja matkaan tuli ylimääräinen, tosi pitkä kierros, kun Urheilutalolta ei päässytkään suoraan Oopperatalon risteykseen. No, perille päästiin ennen Finnconin aukeamisaikaa, mikä oli pääasia.
Jo lähellä Kaapelia minua alkoi ahdistaa animenuorison määrä, eikä tunne päivän mittaan juurikaan helpottanut. Myös näkyvimmät myyntipöydät notkuivat animea ja mangaa. Ainoa animehörhövapaa alue oli scifi-lounge, joka olikin rauhallinen, rento ja aika ajoin tyhjä alue.
Xeniittien fanipöytä oli lähellä yhtä ulko-ovea, mikä oli onnenpotku. Paikka kuumeni saunaksi ja oli hyvä, että edes meidän lähellämme aika ajoin tuntui lievä tuulenvire. Pari kunnon tuulenpuuskaakin ehti tulla: pahvinen luonnollisen kokoinen Xena-ständi meni nurin kaksi kertaa.
Pahvi-Xenan lisäksi huomionherättäjinä toimi pari isoa Xena-julistetta takanamme olevalla seinällä ja pöydällä monitorissa pyörivä Xeniittien mainosvideo. Muuten pöytä oli kaikenlaisen Xena- ja Xeniitti-aiheisen paperisälän peitossa (tosin pleksilasin alla) ja jaossa oli tulevien tapahtumien esitteitä sekä TuseXen ja Paulin Xena-sivujen käyntikortteja.
Pöydän luona kävi alkuvaiheessa vain vähän ihmisiä, mutta iltapäivällä vilkastui. Löytyi monia kiinnostuneita Xeniittejä, joista osa näytti siltä, kuin olisivat löytäneet kauan kateissa olleen perheenjäsenen… tai jotain. ”Mulla ei ollu aavistustakaan, että Suomessa on tällasta toimintaa!” Nämä toivon mukaan liittyvät postilistoille ja tulevat mukaan toimintaan.
Välillä tunsi itsensä vanhaksi, kun ihmiset sanoivat katsoneensa sarjaa lapsina. Eihän kymmenen vuotta nyt niin pitkä aika ole..?
Taukojen aikana kävimme Ruoholahden kauppakeskuksessa syömässä ja ostoksilla (eikä animehörhöiltä päässyt pakoon missään), sekä tietysti kiertelemässä conialuetta. Ostettiin Finncon-paidat, kangaskassi ja Suomen Tolkien-Seuran paidat. Minä ostin lisäksi Minnalle napin, jota kumpikin meistä arvostaa: ”True Hobbits never shave!”
Viiden maissa alettiin purkaa pöytää ja tehdä lähtöä. Sälä jäi pleksin alle, esitteitä niput pöydän päälle, että kiinnostuneet voivat ottaa lappuja mukaansa, ja pari kuvaa ja lappusta seinälle. Sunnuntaina ei Xeniittejä enää ollut päivystämässä, panostimme tärkeimpään päivään.
Lauantain saldo: a) liikaa animehörhöjä, b) yksi blogaajabongaus (se stetsoniin sonnustautunut nainen Kirjastotäti-paitaan pukeutuneen ison miehen kanssa oli 99,5% varmuudella Antitäti) ja c) yksi blogaajan paitojen bongaus (Ninnin paitoja Genrewearin pöydällä, ei lähelle pääsyn mahdollisuutta, kun ks. kohta a).
Kysymyksiäkin heräsi. Esimerkiksi:
- eikö kannattaisi erottaa Finncon ja Animecon toisistaan, kun animehörhöjä on jo ihan helvetin paljon?
- ovatko ”Free hugs” ja ”Hug me” -lappujen kanssa liikkuvat anime/furry-hörhöt tosissaan? Myös ne, jotka ovat oikeasti aika pirun nuoria? Entäs jos joku pelottava 100-kiloinen köriläs tulee lunastamaan ilmaisen halauksen?
- kannattaako pukeutua ”vähän sinne päin”, kun aika moni kuitenkin tekee pukunsa viimeisen päälle?
- kannattaako olla noin sadas Naruto; eikö olisi mukavampaa olla se ainoa… joku-muu-hahmo?