Avainsana-arkisto: arki

Itselle muistiin

Julkaistu , kirjoittanut
1

Tukholman Prideilla ollaan oltu ainakin 1998 (mää), 2008 (yhdessä, hääpäivän viettoa paraatissa), boomersomen mukaan 2011 ja nyt 2025 mennään taas koko perhe.

Lisäksi blogi on taas päivitetty ja mobiiliselaimelle palaa käämi, kun tätä ei saa sieltä auki, mutta onneksi meillä on maksimissaan yksi lukija (vaikka epäilen, että se yksikin on jo luovuttanut :D).

Iloisena uutisena, osasin vaihtaa heti mun värin tähän tekstiin — kaikki ei ole menetetty.

Rakkaimman karvaperseen muistokirjoitus uupuu, mutta sekin tullee aikanaan. Uusien karvanakkien nimiä on jo kovasti mietitty, vaikka vasta ensi vuonna on sen aika. Mites ois Bööna ja Lyyli?

Keski-ikäisyydestä ja keskiluokkaisuudesta

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Kokeilen jotain uutta ja niin kovin ihmeellistä, eli päivitän blogia kännyllä mökin sohvalla maaten. Keskiluokkaista ja keski-ikäistä on seuraavat asiat:

  • Oma mökki
  • Lauantaisauna (ei sentään joka lauantai)
  • Kaikenlaista hömppää telsusta monta tuntia (Masked singer, koska lapsi, ja Elämäni biisi, koska keski-ikäisyys)
  • Käytiin lauantailounaalla kahvilassa
  • Otin laten

Meillä ei sen sijaan ole omakotitaloa, eikä kahta lasta. Farmariautokaan ei ole Volvo. Koirallakin on enemmän luonnetta kuin kultaisella noutajalla.

Ai niin, eikä olla hetskuja. Onneksi.

Joskus oli joku ajatusleikki jengillä, varmaan ysärillä, että olisiko homo, jos sen saisi päättää. No todellakin olisin just sellainen kuin olen. Koko heterouden konsepti on outo, enkä ymmärrä sitä. Sori siitä.

Ja lisäksi tällainen keski-ikäinen keskiluokkainen sateenkaariperhe menee aika pahasti luokkayhteiskunnan hyväosaisiin ja etuoikeutettuihin.

Pointti: tunne ja ymmärrä etuoikeutesi. Ole heikompien puolella, aina.

Hei vaan taas!

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Kuulkaas, blogi oli reilu puoli vuotta alhaalla, kun WordPressiin tuli joku juttu, enkä jaksanut korjata asiaa (vaikka iloisesti sain siitä meilejä säännöllisesti, mutta yleensä kun oltiin mökillä, eikä mulla siellä ole mitään tietoisia koneita). No nyt, n. kaksi viikkoa lomaa lusittuani, jaksoin avata cPanelin vähän niin kuin puolivahingossa ja lämäsin päälle jonkun random teeman, että sain ongelman korjattua. Yay minä!

(Mua jännittää nyt, osaanko vieläkään vaihtaa sitä omaa väriäni tähän :D)

Tammikuussa se sitten tapahtui, Provo täytti 20 vuotta. Sattui btw olemaan jo silloin rikki, joten heti kun on parikymppinen alkaa krempat selkeesti. 20 vuotta on paasattu, että olemassa olomme provosoi ja kai se edelleen omalla tavallaan, mutta onhan yhteiskunnassa tapahtunut valtava muutos tänä aikana.

No niin, perhe odottaa, pitäisi lähteä mökille juhannuksen viettoon (rapsoista voi lukea, miten vietettiin juhannusta leireillä, kun oltiin nuoria ja vapaita). Hyvää juhannusta, ja mä voisin vaikka yrittää vielä tänä vuonna kirjoitella jotain lisää. Lol, niivvarmaa.

Saako valittaa?

Julkaistu , kirjoittanut
1

No tietenkin saa.

  1. Emmää tykkää mistään lohkoeditorista. Täähän on ihan perseestä. Osaanko vaihtaa tähän edes värin ja mikäköhän se mun väri edes oli? Ja miksei jossain settingeissä voi suoraan merkata css:ään, että mun väri on se joku, mitä en edes muista?
  2. Päivitin kaikkea WordPressiin yms. liittyvää. Työni on vahvasti tällä alalla, mutta voi että tää puuha on perseestä. Kuka tätä IT-alaa oikein jaksaa??
  3. Mä en ihan oikeasti osaa vaihtaa tätä väriä. Nää ”helppokäyttötoiminnot” on mulle liian vaikeita.
  4. Ei helvetti, mää osasinkin, mutta olipa vaikeeksi tehty ensin löytää, mistä vaihdetaan väri ja sit se mistä saa ihan oikeasti vaihtaa värin heksana.
  5. Noni, takas asiaan. Kevätflunssa on perseestä kans. Ei sentään koronaa, kolme negaa kotitestiä ja yksi pcr, joten kai pitää uskoa, että taas kerran on siltä vältytty.
  6. Ei jumalauta, näihin jokaiseen fakin lohkoon pitää laittaa toi väri tolleen vaikeesti.
  7. Uskallanko klikata tän lohkoeditorin ”Edistyneet ominaisuudet” vai tuleeko paha mieli?
  8. Uskalsin. Ei tullut paha mieli, mutta ei nyt mitenkään hyväkään.
  9. Kun ei päivitä neljään vuoteen, niin ei ole paineita päivittää mitään järkevää.
  10. Mä järkytyin, kun (nyt jännittää osaanko tehdä lohkoeditorissa linkin…) Marjut postasi, että blogi täytti 20 vuotta. Sehän tarkottaa, että meidän pikkanen täyttää ensi vuoden tammikuussa 20 vuotta. Apua.

P.S. Voi vittu, pitääkö tää väri ihan oikeasti laittaa koko ajan uusiksi? Toinen juttu, tää ei anna mun julkaista. Onko tässä joku kirosanasensori? Äsken kun trendikkäästi kopipeistasin tän tuolta ould skool notepädistä (thank god toi koodi piti värit mukana), niin julkaisu oli aktiivinen, mut kun aloin tuottaa lisää tätä sisältöö eli jauhaa paskaa, niin se nappula meni tolleen harmaaksi. Dear Eki, olenko boomer?

P.P.S. Tämän tekstin kirjoittamisesta 22 tuntia myöhemmin ollaan tilanteessa, että olen korjannut tätä saatanan sivustoa ja neljän vuoden aikana tapahtuneiden palvelinsiirtojen yms. ja VITUN Gutenbergin tulon aiheuttamia ongelmia, ja nyt on taas Classic Editor (AAH!) ja ehkä saan jopa tän julkaistua (tai sit ei, olen jo luopunut toivosta).

Keväinen muistelo

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Olen kuunnellut keväistä korvamatoa jo 19 vuoden ajalta: ”kaikki tietävät sen tunteen, kun talven jälkeen ensimmäistä kertaa laittaa lenkkitossut jalkaan”. Korvamato on soinut jo muutaman päivän päässäni, mutta tänään sen vaikutus voimistui, koska kävin lenkillä kevät/kesä-reitilläni ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Lenkkitossut on saanut kyllä lumettoman ja sulan talvenkin aikana laittaa jalkaan useammankin kerran.

Toissailtana lauloin pahoja unia pelkäävälle poikaselle ensimmäistä kertaa ”minä suojelen sinua kaikelta, mitä ikinä keksitkin pelätä, ei ole sellaista pimeää, jota minun hento käteni ei torjuisi” ja kerroin, että kaikki möröt pelkäävät äitiä. Koskaan ei ole Ultra Bran laulaminen tuntunut oikeammalta kuin tuossa hetkessä.

Kesällä tulee 18 vuotta siitä, kun pääsin ylioppilaaksi, tulin ulos kaapista vanhemmilleni, olin ekoilla prideilla Tukholmassa, pääsin yliopistoon ensimmäisen kerran ja kuuntelin hulluna Ultra Bran Krokettia. Täysi-ikäisyyden verran kaapitonta elämää, jei!

Tänään sen sijaan olen asunut Miiran kanssa saman katon alla 14 vuotta. En käsitä, mihin aika rientää. Vastahan tässä 17 vuotta sitten tavattiin.

Uusi vuosi, vanhat kujeet

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Vuosi vaihtui, minä en. En tehnyt yhtään lupausta, enkä aio tehdä. Jatkan samaa kuin aiemminkin – itseni haastamista. Tavoitteita toki olen asettanut ilman aikarajaa, mutta mikään ei muutu vain sen takia, että vuosi vaihtui.

Ensi viikolla aion mennä ”hyvän mielen nostotapahtumaan” nostamaan 12 kilon kahvakuulaa 30 minuutin ajan eli kokeilemaan kahvakuulaurheilun puolimaratonia. Eniten jännittää kädet (toisesta ranne leikattu, toinen otevoimaltaan heikompi) ja ihan vain tuollainen nostotapahtumaan osallistuminen. Tapahtuma ei onneksi ole kisa, sitten jännittäisi vielä enemmän. Nyt saa tekniikka hajota, koska kaikki nostot lasketaan ja vauhtipunnerrukset sallitaan. Ja aina saa lopettaa keskenkin (mutta vain jos kuula putoaa kädestä, kuten PT:ni ilmoitti).

Syyslukukauden sain ajoissa pakettiin ja nyt vain odottelen, että loputkin arvosanat putkahtaisivat rekisteriin. Opiskelu on ihanan rentoa ja juuri sopivan kuormittavaa tällä hetkellä (vaikka välillä toki ottaakin aivoon rankasti). Ehdin keskittyä perheeseen ja harrastuksiin, ja silti on jotain omaa puuhaa. Keväällä sama tahti saa jatkua, vaikeinta on oikeasti ottaa tarpeeksi vähän kursseja. Jos otan liikaa, en saa mitään suoritettua. Jos otan sopivasti, saan kaikki suoritettua. Lisäksi jälkimmäiselläkin tavalla niitä opintopisteitä tulee ihan riittävästi.

Less is more. Se mun pitää ihan oikeasti oppia. Oli sitten kyse treenaamisesta tai opiskelusta tai töistä. Vähemmälläkin pärjää ja itse asiassa viime vuosi oli ihan tosi kiva juuri tästä syystä.

Voiton puolella

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Kaksi viikkoa sitten seinät kaatuivat päälle, mutta seuraavana maanantaina löytyi viime hetken paniikki. Jes! Toki sitten tiistaina syksyn pahin flunssa iski lekalla päähän, sain jäätävän morkkiksen treenaamattomuudesta (koska flunssa), vaadin itseltäni liikoja ja nukuin keskimäärin 4 tuntia yössä.

Mutta hommat alkoivat rullata kaikesta tästä huolimatta, ja totesin, että ryhmätöistäkin on se etu, että niitä oikeasti tekee jonkun kanssa. Kaikkea ei siis tässäkään asiassa tarvitse tehdä yksin, vaan ryhmässä voi vähän lusmuta ja päästä silti hyvään lopputulokseen. Hyvä perfektionisti-minä! Alan oppia!

Nyt ei ole enää jäljellä kuin kaksi tenttiä, neljä oppimispäiväkirjaa (voi vittu niiden kanssa), kahden projektin viimeistelyt ja esitykset. Ei siis toisin sanoen mitään! (Köhköh.)

Voiton puolella ja viikon päästä perjantaina alkaa joululoma! Woohoo!

Nainen, joka elää vapaaherran elämää

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Otsikosta inspiroituneena katsoin youtubesta tuon Ultra Bran biisin. Voi hellanlettas, miten nuoria ja pieniä ja viattomia tyypit olivat silloin 1996!! Samaa voisi sanoa allekirjoittaneesta, mutta ei mennä siihen :D

Maaliskuun alusta olen ollut vapaaherratar ja kolmantena päivänä siitä voisi kirjoittaakin jotain. Perjantaina oli viimeinen työpäivä, koska kuun viimeinen päivä oli lauantai. Ihana vapauden tunne valtasi mut, kun palautin läppärin oheiskrääsineen, kulkuläpyskän ja badgen. Ah. Edelleen velvollisuudentunto urputtaa ja olenkin hakenut muutamaa työpaikkaa. Niistä ei ole kyllä kuulunut mitään, joten ehkä tässä kohta osaisi jo olla tekemättä a) yhtään b) mitään. Kevät tulee ja kätköilykin on taas superkiinnostavaa, kotona tekemistä riittää ja onhan se nyt vaan mahtavaa voida tehdä ihan mitä haluaa.

Mutta en minä ole ainoa, jolle on tapahtunut isoja asioita. Murunen aloitti virallisesti eilen leikkikoulun kolmesti viikossa. Viime viikolla Miira ja Murunen kävivät jo tutustumassa ja kuulemma poikanen oli heti kuin vanha tekijä. Leikkikoulun virallinen alaikäraja on 3 vuotta, mutta jotkut harvat superlahjakkaat ja -älykkäät (tekstissä voi olla havaittavissa pientä ”ylpeä äiti” -lisää…) voivat aloittaa jo 2,5-vuotiaina, kuten meidän Murusemme. Murunen tykkää, kun saa oman ikäistä seuraa ilman äitejä ja äidit tykkää, kun saa omaa aikaa ilman jatkuvaa viihdyttämisen tarvetta.

Yritin saada puoli tuntia sitten Murusta ja Miiraa ylös päikkäreiltä. Kumpikin katsoivat pahasti ja käänsivät kylkeä. No, tein taikinan ja alan paistaa plätyi, kunhan postaan tämän. Jos eivät nouse, syön kaiken itse. Uhkaus on sen verran vakava, että veikkaan saavani kaksikon ylös todella nopeasti.

Ihmiskoe, osa 2

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

No niin, ihmiskokeen toista kuukautta on kulunut 10 päivää. 10 päivän aikana olen keittänyt kotona kahvia itselleni neljä (4) kertaa! Sen sijaan olen juonut kodin ulkopuolella vain kaksi kertaa kahvia. Noin joka toinen päivä kahvia siis edelleen. Määrät ovat myös todella paljon pienempiä. Olen keittänyt vain 1-2 pienen mukillisen verran, kun aiemmin oli hieman enemmän… Normaali muki aiemmin oli 5 desin saavi.

Huomaan, kun olen nyt ollut enemmän vain kotosalla, niin kahvihammastakin kolottaa useammin. Lisäksi tee alkaa pursuta korvista. Kofeiinin määrässä mitattaessa (mutulla mennään) uskoisin, että huomattavasti vähemmän kokonaisuutena kuin viime kuussa. Teessäkin sitä on kuitenkin reilusti.

Synkkä ja tuulinen päivä tänään. Illalla varmaan joululahjojen paketointia ja iki-ihana Downton Abbey boksilta. Eilen oltiin hurjia ja mentiin kaikki samaan aikaan nukkumaan kahdeksan jälkeen. Aikamoista, yleensä jompi kumpi ellei molemmat aikuisista kuku vähintään puoleen yöhön.