Piti polkata tämän kuun Hesarin Kuukausiliitteestä jo aiemmin, mutta oli vähän yhtä sun toista kiirettä.. ja nyt on kuukausi jo lopuillaan. Oh well.. kirjoitan silti.
Kuukausiliitteessä oli juttu World of Warcraftista. Jipii? No juu, ihan kiva, että noteeraavat, peli kun on todella suosittu. Muttamutta: aiheena ei lopultakaan oikeastaan ollut WoW vaan peliaddiktio. Lisäksi toimittaja ei tunnu tajuavan roolipelaamisesta edes alkeita.
Aluksi hahmo, jonka toimittaja valitsi itselleen: ihminen! Siis tylsistä melkein tylsin! Jos kerran mennään fantasiamaailmaan, niin sinne voisi mennä kunnolla ja ottaa jonkun ihan muuntyyppisen hahmon kuin itse on. Haltian, kääpiön, örkin… mitä tahansa paitsi ihmisen. Sentään hahmoluokkana oli varas. (Se tylsistä kaikkein tylsin hahmo olisi ollut ihmissoturi.) Toiseksi, kun toimittajan kaveri tuli mukaan pelaamaan, oli toimittajalla vaikeuksia sen kanssa, että miespuolinen kaveri pelasi naispuolista hahmoa. Sen naurukin kuulosti väärältä. Siis voi parkaa!
Kun artikkelin pääpaino on addiktiossa, niin on vähän outoa, että tyyppi sitten käyttää säännöissä kiellettyä ”powerleveling”-palvelua – luulisi tosi addiktin pelaavan itse. Onneksi kävi niin kuin kävi – sijaispelaaja aiheutti väliaikaiset bannit eikä onnistunut nostamaan hahmoa paria tasoa pidemmälle. Ähäkutti!
Tasolla 30 voi pelissä hommata ratsun, mutta toimittajaparalla ei ole rahaa siihen(kään). Yleensä jos pelaa fiksusti, pärjää ihan mainiosti omilla pelirahoilla ja voi hankkia tarvittavat tavarat (esimerkiksi sen ratsun) ilman vippaskonsteja. Mutta toimittajapa lainaa pelikaveriltaan ja myöhemmin ostaa kultafarmaripuljusta itselleen pelirahaa. Aika säälittävää.
Pelin varsinaisia hienouksia ei jutussa käsitelty ollenkaan. Minusta upeinta on, että ellei tehtävien suorittaminen ja ölliäisten tappaminen juuri sillä hetkellä kiinnosta, pelissä voi kehittää erilaisia taitoja – joko niitä käsityöläisammatteja (”nahkojen ompelemista”, jota jutun toimittaja halveksi) tai vaikka onkimista. Onkiminen on melko hyödytöntä hommaa sinällään, mutta se on kivaa. Sitäpaitsi kaloista voi tehdä ruokaa (kokkaamistaitojakin voi kehittää), ruokaa voi myydä ja sillä voi pitää lemmikkieläimen tyytyväisenä.. jos pelaa metsästäjällä kuten minä ja Minna.
Onneksi jutussa tulee myös pelin yhteisöllisyys esiin (edes vähän): ryhmissä toimiminen, killat ja muu sellainen. Tosin on kukkua, että kiltahomma olisi hyvin organisoitua. Kun kuka tahansa voi perustaa killan, kuka tahansa todella perustaa sen.. ja ilman kärsivällisyyttä ja hyvää organisointia koko homma lässähtää jo alkuunsa. Parhaat killat, joissa on isot jäsenmäärät, asialle omistautunut porukka ja hyvin järjestetty kiltapankki, ovat tietysti asia erikseen. Minä olen pariinkin otteeseen liittynyt uuteen kiltaan ja parin viikon kuluttua huomannut, että kilta on lakannut olemasta, kun puljun perustaja on (ilmeisesti) ollut kärsimätön kakara.
Ja toisin kuin toimittaja Jussi Ahlroth jutussa väittää, WoWia voi kyllä pelata vähän. Mutta ei nyt mennä siihen, että minun pelaamiseni vähyys johtuu enimmäkseen vuorotyöstä ja siitä, että meillä on vain yksi pelaamiseen sopiva kone…