Avainsana-arkisto: valivali

Saako valittaa?

Julkaistu , kirjoittanut
1

No tietenkin saa.

  1. Emmää tykkää mistään lohkoeditorista. Täähän on ihan perseestä. Osaanko vaihtaa tähän edes värin ja mikäköhän se mun väri edes oli? Ja miksei jossain settingeissä voi suoraan merkata css:ään, että mun väri on se joku, mitä en edes muista?
  2. Päivitin kaikkea WordPressiin yms. liittyvää. Työni on vahvasti tällä alalla, mutta voi että tää puuha on perseestä. Kuka tätä IT-alaa oikein jaksaa??
  3. Mä en ihan oikeasti osaa vaihtaa tätä väriä. Nää ”helppokäyttötoiminnot” on mulle liian vaikeita.
  4. Ei helvetti, mää osasinkin, mutta olipa vaikeeksi tehty ensin löytää, mistä vaihdetaan väri ja sit se mistä saa ihan oikeasti vaihtaa värin heksana.
  5. Noni, takas asiaan. Kevätflunssa on perseestä kans. Ei sentään koronaa, kolme negaa kotitestiä ja yksi pcr, joten kai pitää uskoa, että taas kerran on siltä vältytty.
  6. Ei jumalauta, näihin jokaiseen fakin lohkoon pitää laittaa toi väri tolleen vaikeesti.
  7. Uskallanko klikata tän lohkoeditorin ”Edistyneet ominaisuudet” vai tuleeko paha mieli?
  8. Uskalsin. Ei tullut paha mieli, mutta ei nyt mitenkään hyväkään.
  9. Kun ei päivitä neljään vuoteen, niin ei ole paineita päivittää mitään järkevää.
  10. Mä järkytyin, kun (nyt jännittää osaanko tehdä lohkoeditorissa linkin…) Marjut postasi, että blogi täytti 20 vuotta. Sehän tarkottaa, että meidän pikkanen täyttää ensi vuoden tammikuussa 20 vuotta. Apua.

P.S. Voi vittu, pitääkö tää väri ihan oikeasti laittaa koko ajan uusiksi? Toinen juttu, tää ei anna mun julkaista. Onko tässä joku kirosanasensori? Äsken kun trendikkäästi kopipeistasin tän tuolta ould skool notepädistä (thank god toi koodi piti värit mukana), niin julkaisu oli aktiivinen, mut kun aloin tuottaa lisää tätä sisältöö eli jauhaa paskaa, niin se nappula meni tolleen harmaaksi. Dear Eki, olenko boomer?

P.P.S. Tämän tekstin kirjoittamisesta 22 tuntia myöhemmin ollaan tilanteessa, että olen korjannut tätä saatanan sivustoa ja neljän vuoden aikana tapahtuneiden palvelinsiirtojen yms. ja VITUN Gutenbergin tulon aiheuttamia ongelmia, ja nyt on taas Classic Editor (AAH!) ja ehkä saan jopa tän julkaistua (tai sit ei, olen jo luopunut toivosta).

And here we go again.

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Ah, opiskelu. En edes uskalla mennä lukemaan vuosilta 2003-2007 arkistoja ja opiskelupostauksia, koska voisin olla äkkiä sitä mieltä, ettei tässä opiskelussa ollutkaan mitään järkeä. Ne olisi kannattanut lukea siinä vaiheessa, kun asiaa mietin alunperin.

Dedikset siis painavat päälle ja multa loppuvat lusikat. Kolme ryhmätyötä eri ryhmien kanssa syövät sosiaalista jaksamista ihan kiitettävästi ja nyt tuntuu, että seinät kaatuvat. Eivät ne oikeasti kaadu, ja jostain se viime hetken paniikki varmaan taas löytyy ja asiat alkavat rullata. Niin kuin aina. Voisiko sitä oppia toimimaan toisin? Ne viisi oppimispäiväkirjaa ainakin olisi voinut kirjoittaa loppuun ajoissa. Ja tenttiinkin toki voisi lukea, eikä vain silmäillä avaamatonta tenttikirjaa.

Menen tekemään sudokuja. Siihen pystyn tällä hetkellä. Ja ehkä voisin syödäkin, niin vituttaisi vähemmän.

Ps. Ostin tänään paskan päivän lohduksi uuden (neonkeltaisen!!!) sheikkerin ja Alku Sadonkorjuupuurohiutaleita. Mitä vittua? Missä suklaa?

Meni metaksi, sori

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Äh. Mitä tehdä, kun blogituttaisi, mutta mikään teksti ei kelpaa? Normaalisti jättäisin kirjoittamatta, mutta nyt kirjoittamisen himo on valtaisa. Pitäisi myös olla tekemässä jotain muuta, joten sijaistoimintonakin tämä on oiva.

Itsesensuuri on valitettavasti oletus nykyisin blogia kirjoittaessa. Nuorempana oli helpompaa ;) ja ehkä olimme aidommin anonyymejä. Suhtautumiseni blogiin ylipäänsä muuttui, kun vaimon lapsuusaikaisten perheystävien serkku (toisin sanoen ihan joku no name minulle) ilmoitti meille ”lukevansa meitä kiinnostuneena”. Hei, ei sitä kuulu kertoa!! Minä pidän teidät blogin lukijat mieluusti tuntemattomina tai sitten oikeasti tuttuina.

Kaksinaismoralistista toki multa, koska luen itsekin blogeja tirkistelymielessä. Microbloggaamiseen on FB, Twitter ja Instagram (en linkkaa profiileihini, tutut tietävät ne ja tuntemattomat löytävät ne halutessaan), mutta tällaiseen ”oikeaan” bloggaamiseen kuuluu oikea aihe, loogisuus ja sisältö. Tällä perusteella voisin kyllä poistaa 90 % bloggauksistamme :D

Oh well, menkööt. Koska kerran haluan blogata, enkä muuta nyt saa aikaiseksi. Pitäisi oikeastaan olla jo menossa, haluaisin hakea pari geokätköä ennen kuin menemme mummulaan hakemaan Murusta ja syömään hernekeittoa ja pannaria.

Haircuttia muuten kaipaan eniten bloggaamisessa. Siitä oli niin helppo tarkistaa juttuja ja muistella myöhemmin, mitä kaikkea onkaan tehnyt.

Kaamosvitutus

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Marraskuu. Juuri niin kylmää, ankeaa ja pimeää kuin nimi antaa ymmärtää. Kestovitutus päällä melkein koko ajan. Luovuus on nollassa: en ole tehnyt aikoihin yhtään ATC:tä, ja yhden pienen kuvituskuvan kanssa ährätessä meni kokonainen päivä, kun se vähäinenkin kiinnostus lopahti taustatyö-, suunnittelu- ja luonnosteluvaiheen jälkeen.

Kirjojakaan en ole lukenut. Jotain vanhaa fanficciä netistä (kännykällä), kun muuhun ei ole paljon tilaisuutta eikä jaksamista.

Murusen takia (ja kanssa) pitäisi ulkoilla, mutta kun ei nappaa. Pitäisi mennä aikaisin, koska iltapäivällä on jo pimeää. Sateisena päivänä ei valkene ollenkaan eikä ainakaan huvita. Kai kauppareissu voidaan laskea ulkoiluksi? No, tänään käytiin sentään kävelyllä kotinurkilla – vieläpä ennen lounasta –, kun aurinko paistoi.

Näiden päivien valopilkkuja pitää oikein miettiä ja kaivella. Niitä ovat

  • jotkut Murusen tekemiset (kuten koirille tai sorsanpoikasten kuville uikuttaminen – adjektiivi ”öpö” toistuu kimityksen seassa useita kertoja)
  • netistä löytyneet hauskuudet (hyviä, uusia juttuja on ehkä yksi kahdessa päivässä)
  • pubivisa kahden viikon välein
  • kaupunkireissu Murusen kanssa kerran viikossa: kirjastoon, välipalalle Pizzariumiin, ehkä kävelylle jokirantaan
  • illat, kun kersa nukkuu ja voi itse jonkin aikaa töllöttää, WoWittaa tai lukea… ennen kuin pitää taas tehdä kotitöitä (yök)

No, mites, ootteko ajatellut toista?

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Rasittavin kysymys vauvavuotena ja sen jälkeenkin on utelu toisesta lapsesta. Ennen kuin on ehtinyt toipua edes ensimmäisestä synnytyksestä aletaan pommittaa kysymyksillä toisesta lapsesta. Kun onhan se toinen nyt ”hankittava”, ja mieluiten nopeasti ekan perään. Varsinkin kun ensimmäinen lapsi on helppo, niin pääsee sitten kysyjä sanomaan ”kyllä säkin sitten tiedät, kun niitä on kaksi, kyllä nyt yhden kanssa olikin helppoa”. Vaikka yleensä näin sanovat ovat jo sen ensimmäisen kohdalla urputtaneet vaikeutta ja väsymystä ja ties mitä. Toki sitten kahden kohdalla kaksin verroin…

1) Lapsia ei niin vain ”hankita”.

Otetaan sateenkaariydinperhe* esimerkiksi: Meille ei voi tulla vahinkoja, eikä voida tjottailla**. Kaiken täytyy olla tarkoin suunniteltua, rahaa pitää olla riittävästi (kaikki maksetaan itse), ja klinikalla ramppaamiseen ja kliinisyyteen pitää tottua. Tästä kaikesta huolimatta voi olla, ettei vaan tärppää ja sitten aloitetaankin astetta rankemmat hoidot. Niistäkään huolimatta lasta ei välttämättä koskaan kuulu.

2) Kaikki eivät halua sitä toista lasta (tai eivät ainakaan halua jakaa sitä haluaan muiden kanssa).

Itselleni tämä ensimmäinen lapsi oli monen vuoden toiveiden täyttymys ja haluan nauttia tästä pitkään. Tottakai toista pitää miettiä (eikö koskaan, vai ehkä sittenkin), varsinkin jos haluaa tehdä (maksullisen) sisarvarauksen samoista (oikein mainioiksi havaituista) siittiöistä. Lisäksi toisen haaveilu voi olla sellaisella asteella, ettei siitä halua puhua kelle tahansa.

Jossain vaiheessa kyselyjä tuli sellaista tahtia, että itsekin sitä alkoi kuumeisesti miettiä, miettiä ja miettiä. Miettimiselle pistettiin nopeasti stoppi, koska se oli todella kuluttavaa. Jos vaikka sitä toista alkaisikin kuumeilla ja yritys aloitettaisiin, niin se ei ole ajankohtaista hetkeen jos toiseenkaan. Eikä muuten kuulu siinä vaiheessa kuin erittäin harvoille ja valituille, niin kuin oli ensimmäisenkin kanssa. Prosessi on sen verran rankka, ettei siihen tarvita yhtään ylimääräistä stressiä.

3) Sateenkaariperheen erityispelot ja -huolet.

Koska lapsen toisella äidillä ei Suomessa ole juridista asemaa omaan lapseensa heti syntymän jälkeen, aiheutuu tästä tosi mukavia pelkoja odottavalle äidille, kuten esimerkiksi pelko kuolemasta ja mitä sitten tapahtuisi lapselle, jolla ei sitä juridista vanhempaa enää ole.

Meillä perheen sisäiseen adoptioon meni kolme kuukautta – monen mielestä tosi nopeasti. Tervetuloa itse elämään ensin koko raskausaika pelon kanssa opetellen kaikki adoptioprosessin kommervenkit, ettei yksittäiset tahot tahallaan tai tietämättömyyttään aiheuta kapuloita rattaisiin, sitten hoitamaan koko paperisota+sossukäynnit+lisäselvitykset+ihmisten valistaminen (siis niiden ihmisten, joiden kanssa pitää toimia, että saa adoption hoidettua) ja lisäksi kaikkien muiden ihmisten valistaminen (kyllä, me ollaan molemmat äitejä. Miirakin, ihan oikeasti ja IHAN OIKEA äiti).

Tästä syystä muuten kaikki eri sukupuolta olevat parit, jotka eivät avioidu ennen lapsen syntymää ja jotka hihittelevät isyyden tunnustusta ”hihi, sit mun piti todistaa, että oon ihan oikeasti pannut lapsen äidin kanssa ton ajanjakson aikana, hihi”, ovat mielestäni idiootteja (ja sen olenkin iloisesti kertonut aika monelle :D).

Jännä juttu muuten, miten sitä lapsettomana oli aina ulkopuolinen lapsista puhuttaessa, vaikka oli kiinnostunut, ollut paljon lasten kanssa tekemisissä yms., koska ”et sä voi ymmärtää, kun ei sulla ole lapsia”. No nyt, lapsellisena, mutta vain yhden lapsen äitinä, tulee sama fiilis, kun keskustelukumppaneilla on kaksi tai useampia lapsia. Nyt se on vaan muodossa ”et sä voi ymmärtää, kun sulla on vaan yksi, on IHAN ERI ASIA olla kahden (tai useamman) lapsen äiti”. Tottahan nuo molemmat ovat, mutta siitä huolimatta lapseton ja yhden lapsen äitikin voi ihan tajuta asioita, ei se äitiys nyt kaikkitietäväksi sentään tee (varsinkin kun kaikki lapset ovat erilaisia).

* sateenkaariydinperhe = naispari, jossa lapsi saa alkunsa luovutetuilla siittiöillä
** tjot = tulee jos on tullakseen

Lattialla

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Päivän kuvassa ollaan lattialla. Tosin sielläkään ei ole yhtään viileämpää. Huh hellettä! Töissä sentään on tehokas ilmastointi, autossa myös, mutta kotona… ei toivoakaan.

mattoja lattialla

Photo a day 5: On the floor. Karvamatto, josta aloin pitää pienen totuttelun jälkeen… ja joka sointuu väriensä puolesta täysin olohuoneen muuhun sisustukseen, vaikkei uskoisi.

Kolmas ja neljäs päivä kuvahaastetta

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Eilen en päässyt blogaamaan (enkä nettiin muutenkaan kuin töistä), koska netti oli poikki. Vaihdoimme palveluntarjoajaa, ja katko olisi pitänyt olla tänään. Tyypit olivatkin päivän verran etuajassa! No, tänään toimii taas…

Kolmannen päivän kuvan aihe on ”best part of your day”. Olen aina virnuillut, että päivän parhaita aikoja ovat ruoka-ajat, mutta ei nyt toista ruoka-aiheista juttua peräkkäin. Siispä valitaan herkkuhetki! Herkuthan siis eivät ole ruokaa…

kupillinen suklaakakkua

Photo a day 3: Best part of your day. Tämä herkku on nimeltään 5 minuutin suklaakakku, johon on lisätty tuoreita mansikoita ja kermavaahtoa.

Tuo mukillinen suklaakakkua on tehty Etlarin eväät -blogista löytyneen reseptin mukaan (olen tosin vähentänyt sen sokeria ja lisännyt tummaa suklaata hippuina). Ja muki on todella iso.

Neljäs päivän kuva on aiheesta ”fun” eli jotain kivaa. Olin tänään opiskelukaverini Niinan kanssa ulkona syömässä ja juomassa, ja samaan tapaan liikekannalla tuntui olevan puoli Turkua. Otin sitten kuvan paikallisesta hauskanpidosta.

ravintolalaivoja Aurajoessa

Photo a day 4: Fun. Laivojen kannet täynnä väkeä ja jokunen päivänpaistattelija rannallakin.

Hups.

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Ensimmäistä kertaa unohdin koko kirjalistan enkä edes huomannut kuun vaihtumista, kun joulukuu tuli jotenkin… puun takaa. Olin myös niin keskittynyt lukemaan Stieg Larssonia, etten huomannut paljon muutakaan. Pitänee heittää kaikki loppuvuoden kirjat yhteen läjään huomenna (toivottavasti muistan!).

Joulumieli oli pitkään hukassa, jemmassa jossain – ehkä hangessa. Tänä vuonna on ollut kiireitä (myös jouluun liittyvä) ihan riittämiin, mutta muutakin häiritsevää on tapahtunut.

Niistä häiriötekijöistä muutama esimerkki… Kaksi vuotta sitten päädyin puolitahtomattani järjestöhommiin; nyt se on loppunut. Samaten kaksi vuotta sitten olin viimeksi oikein kunnolla selkävaivainen; nyt taas (sairauslomalla kuun puolivälistä vuoden loppuun). Tällä kertaa ei fysio taida rittää. Kaksi vuotta sitten olin pääsemässä kiinni WoWiin; nyt on kolmas lisäosa julkaistu ja pelin ”vanha maailma” on mennyt mullin mallin – ja pelaaminen on taas alkanut kiinnostaa enemmän.

Joulufiilis alkoi pikku hiljaa löytyä 22. päivänä kun olin matkalla Helsinkiin ja kuuntelin bussissa iiposta joulumusiikkia. Lopullinen niitti oli kuusen tuoksu (isä haki minut bussilta ja kävi samalla kuusiostoksilla; pitkästä aikaa). Itse joulu oli aika kiireinen juttu, kun viimeisiin päiviin ennen joulua oli pakkautunut melkoisesti tehtävää ja aattonakin oli vielä hommia kesken. Isäukolta puuttuu selkeästi ote laajempiin kokonaisuuksiin, mutta yksityiskohdat kyllä hoituvat; Musti taas ei pysty paljon tekemään, mutta ote, rutiini ja ”piällysmiehen” rooli löytyy. Ruokapöytään päästyä tilanne rauhoittui ja aattoilta meni ihan leppoisasti. En tosin jaksanut valvoa suklaata syöden kaiken yötä, niin kuin monena jouluna olen tehnyt…

Joulupäivänä takaisin Turkuun, appivanhemmille syömään ja taas lahjoja aukomaan, ja illalla omaan kotiin, omaan rauhaan. Tapaninpäivänä ei astuttu ulos ollenkaan, lojuttiin vain.

Nyt pitäisi valmistautua uuden vuoden juhlintaan ja käydä ostamassa muutamia paukkuja. Mieluummin pysyisin sisällä lämpimässä ja lukisin.

Kivaa ja vähemmän kivaa

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Kivaa viime aikoina: U2 Suomessa (olin Piskin kanssa viime lauantaina naattimassa), paljon vapaa-aikaa, tarjouksessa olleet juustonachot, tämäniltainen ruoka – meksikolaisittain maustettua kanaa, itse tehtyä guacamolea ja vihanneksia kynttilänvalossa – ja kynttiläkauden avaus.

Vähemmän kivaa viime aikoina: säiden kylmeneminen (kohta pitää siirtyä käyttämään pitkiä housuja), sen vapaa-ajan syy: jännetuppitulehdus kummassakin ranteessa. Ei kovin mukavaa, koska moni ihan tavallinen asia teki kipeää ja jouduin pyytämään apua tai jättämään koko homman tekemättä.

Vielä vähän juustonachoja (harmi, että guacamole loppui jo) ja sitten nukkumaan. Huomenna on taas työpäivä.

Vaadimme tukanleikkuuta!

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Arkihuttu, sosiaaliporno, haircut. Harmistuin tänään, kun emme enää dokumentoi elämäämme tänne tuolla tasolla. Itsesensuuri on iskenyt.

Tämä kaikki lähti siitä, että käly, jota natoksikin välillä kutsun, mainitsi jonkun kostean illan, jonka aikana olin mesettänyt myös hänen kanssaan. Minulla on noita kosteita iltoja harvakseltaan nykyisin, joten luulisi olevan helppo muistaa, mistä illasta on kyse. Mutta en saa millään päähäni kyseistä iltaa.

Spekseiksi annettiin tämä kevät, joku vanha tuttu kylässä ja baariin illalla. Tämän vuoden kevään kosteat illat on laskettavissa yhden käden sormilla, eikä yksikään niistä ole ollut vanhan tutun kanssa, eikä ainakaan baariin olla menty (paitsi ainakin kerran, mutta silloin kylässä olivat vain Mira ja Timo). Jos blogaisimme edelleen aktiivisesti, tämä ongelma olisi jo ratkaistu, koska arkistoistahan se löytyisi!

Lupaan parantaa tapani. Ainakin tämän postauksen verran.

Tänään tein töitä kotitoimistolla ja istuin palaverissa pari tuntia. (Hitto kun elämäni on superjännittävää.) Revin hiuksiani muutaman kerran ja raivosin sähköposteille verbaalisesti, mutta kirjoitin nätisti takaisin. Palaverin aikana viikkasin pari(kymmentä) pyyhettä ja tyynyliinaa kaappiin samalla kun osallistuin. Multitasking on päivän sana. Ja se, että työhuoneessa on myös liinavaatekaappi.

Työpäivän jälkeen Suski tuli käymään meillä kylässä. Emme ole nähneet vuosiin, mitä nyt Facebookissa on samoja pelejä pelattu. Näytimme Suskille asunnon ja Suski varasi pari huonekalua, kun aika meistä jättää. Sitten istuimmekin lähemmäs kolme tuntia keittiössä kahvin ja tarjottavien parissa ja juttelimme. Aika meni siivillä ja oli tosi mukavaa.

Kun Suski lähti kahdeksan kieppeillä, Miira pisti työkamppeet kasaan ja lähdimme kauppaan. Kaupasta ostimme Miiralle eväitä (pari banaania ja lihapiirakan) ja minulle täydennystä jääkaappiin (partista, punaista maitoa, fetaa ja tomaatteja). Niin ja Piskille ja Stuballe kertakäyttöhaarukoita, kun menemme viikonloppuna Lohjalle.

Miira jäi kauppareissulta suoraan pysäkille ja lähti töihin. Minä tulin kotiin. Tein ruokaa (pannuun öljyä, kesäkurpitsaa paloina ja yksi makkara pilkottuna perään, lisäksi tomaattia maustettuna balsamicolla). Katsoin digiboksilta sisustushömppäohjelmia, olin koneella ja kirjoitin tätä. Tai no edelleen kirjoitan.

Tarkoitukseni oli vaihtaa lakanat, mutta en jaksa tehdä sitä yksin, joten odotan vaikka huomiseen, niin teemme sen yhdessä Miiran kanssa. Otin uuden palasaippuan vessaan. Sunlightin vihreä saunasaippua on ihanaa, sen tuoksu tuo mieleen lapsuuden ja saunomisen Kuusistossa.

Kohta tai ainakin tunnin päästä menen nukkumaan.