Marraskuu. Juuri niin kylmää, ankeaa ja pimeää kuin nimi antaa ymmärtää. Kestovitutus päällä melkein koko ajan. Luovuus on nollassa: en ole tehnyt aikoihin yhtään ATC:tä, ja yhden pienen kuvituskuvan kanssa ährätessä meni kokonainen päivä, kun se vähäinenkin kiinnostus lopahti taustatyö-, suunnittelu- ja luonnosteluvaiheen jälkeen.
Kirjojakaan en ole lukenut. Jotain vanhaa fanficciä netistä (kännykällä), kun muuhun ei ole paljon tilaisuutta eikä jaksamista.
Murusen takia (ja kanssa) pitäisi ulkoilla, mutta kun ei nappaa. Pitäisi mennä aikaisin, koska iltapäivällä on jo pimeää. Sateisena päivänä ei valkene ollenkaan eikä ainakaan huvita. Kai kauppareissu voidaan laskea ulkoiluksi? No, tänään käytiin sentään kävelyllä kotinurkilla – vieläpä ennen lounasta –, kun aurinko paistoi.
Näiden päivien valopilkkuja pitää oikein miettiä ja kaivella. Niitä ovat
- jotkut Murusen tekemiset (kuten koirille tai sorsanpoikasten kuville uikuttaminen – adjektiivi ”öpö” toistuu kimityksen seassa useita kertoja)
- netistä löytyneet hauskuudet (hyviä, uusia juttuja on ehkä yksi kahdessa päivässä)
- pubivisa kahden viikon välein
- kaupunkireissu Murusen kanssa kerran viikossa: kirjastoon, välipalalle Pizzariumiin, ehkä kävelylle jokirantaan
- illat, kun kersa nukkuu ja voi itse jonkin aikaa töllöttää, WoWittaa tai lukea… ennen kuin pitää taas tehdä kotitöitä (yök)