Avainsana-arkisto: autot

Pieni kesäreissu

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Tänä kesänä ei ollut suunnitteilla mitään isoa juttua eikä ulkomaanmatkaa. Minna halusi Tuuriin, ja kiltti kun olen, suostuin. Samalla voisi mennä Ähtärin Eläinpuistoon ja ehkä jonnekin muuallekin siinä matkan varrella.

Tuuriin mentiin. Mutta ensin se Ähtäri. Lähtö sunnuntaiaamuna, autossa molempien laukut, pieni kassi jossa pyyhkeet, muovipussi jossa vaihtokengät ja kylmälaukku eväineen. Matkalla totesimme, että Swift (uudenpuoleinen automme; Minna voisi ehkä kertoa siitä jotain…) on aivan riittävä parin-kolmen hengen kesäreissuun, koska takakontissa oli vielä hyvin tilaa ja vaikka takapenkillä olisi istunut yksi henkilö, siihenkin olisi viereen mahtunut ”vaikka mitä”. Nyt kylmälaukku oli kuskin takana helppoa käsittelyä varten.

Hotelli Mesikämmen osoittautui mielenkiintoiseksi, osaksi kallioon louhituksi rakennuskompleksiksi, jossa ei noustu hissillä yläkerroksiin, vaan mentiin alas päin. Huoneesta oli kaunis näkymä metsään ja järvelle, ravintolasta sai hyvää ruokaa ja runsaan aamiaisen, ja kylpyläkin oli… mutta sitä katselimme vain ulkoa päin. Ei jaksettu eikä viitsitty; oma suihku riitti hyvin.

Eläinpuistossa viihdyttiin pari tuntia ja joitain eläimiä, kuten leikkisää saukkoa, lumileopardeja ja pieniä näätäeläimiä olisi mieluusti katsonut pidempäänkin. Ehkä (toivottavasti!) mennään jonain vuonna uudestaan.

Seuraavana aamuna kohti Tuuria. Jo parkkipaikalla alkoi ahdistaa – ei Minnaa, vaan minua. Siellä näytti aivan liian täydeltä – ja oli vasta puolipäivä! Päädyimme hotellin/ruokakaupan toiselle sivulle, jossa oli vielä hyvin tilaa, ja Minnan vanhempia sekä Miraa odottaessamme käväisimme parkkipaikan toisella laidalla olevassa piha- ja puutarhamyymälässä. Hiukan myöhemmin, kun kaikki olivat paikalla ja oli käyty kahvilla, oli aika suunnata siihen varsinaiseen ostoshelvettiin. Onneksi ei oltu koko päivää; iso kauppa on iso kauppa… ja siinä kaikki. Mukaan sattui muutama vaatekappale, jumppamatto, pari emalista Muumi-mukia ja Minnan Nomination-rannekoruun uusi pala.

Lounas kuitattiin ostamalla ruokakaupasta salaattia, valmiita (kylmiä) kanavartaita yms. helppoa ja syömällä ne parkkipaikalla ennen lähtöä. Eipä tarvinnut jonottaa tai ahdistua (taas) ruuhkista.

Iltapäivällä ajettiin takaisin länsirannikolle, Kristiinankaupunkiin. Siellä majoituttiin Hotel Almaan, joka on entiseen paloasemarakennukseen tehty pieni hotelli. Huonejärjestelyjen (jotain säätöä, en kysynyt yksityiskohtia) takia ”jouduimme” tornisviittiin, mikä oli tietysti kovin ikävää ;-)

Kristiinankaupunki on idyllinen pieni paikka, täynnä kauniita puutaloja ja samantapaista tunnelmaa kuin Porvoossa tai Naantalissa, mutta vähemmällä turistihypetyksellä. Epäkaupallinen sopi meille hyvin ja viihdyimme loistavasti. Kuuma sää vähensi hiukan vaellushaluja, mutta ehdimme kyllä tehdä kävelyretkiä pikku kujilla, tehdä ostoksia, käydä vanhoilla hautausmailla, ihailla merta, juoda jääteetä ja syödä kakkua  Vinkelissä. Ihan mahtava kesäkaupunki; harmi vain, että sinne on matkaa…

Kotiin palattiin keskiviikkona. Oma peti paras peti, vaikka kyllä Almankin sängyssä hyvin nukkui.

Elämä on jännä

Julkaistu , kirjoittanut
4

Tässä sitä elää arkea ja rutiinia ja miettii viattomasti uuden auton ostoa*. Sitten yhtäkkiä tulee miljoooona erilaista vaihtoehtoa, miten elää seuraava vuosi. Vaihtoehtoja kun piti olla vain kaksi: joko tehdään reilu ylimääräinen lyhennys asuntolainaan tai ostetaan uusi auto. Toki elämään liittyy muutakin kuin asuntolaina ja auto, mutta rahojen puolesta ne ovat suurimmat menoerät.

Nyt alkaa kuitenkin kolmas vaihtoehto saada yhä suuremman kannatuksen. Se sisältäisi Miiralle täysin uusia tuulia ja minulle ”same old, same old”. Eniten tietenkin harmittaisi tässä vaihtoehdossa uuden auton puute. Joojoo, tämä autokuume on jo naurettavaa, mutta minkäs teet. Suurin jarru kolmannelle vaihtoehdolle on Miira. Tämä kun tuli vähän liian äkkiä hitaalle männylleni.

Kun on antanut kolmannelle vaihtoehdolle mahdollisuuden päässään, tulee mieleen, että voisihan sitä tämän arjen elää eri tavallakin. Se, miten sen sitten rahoittaisi, on aina eri asia. Ihminen pelkää muutosta, mutta ei siedä arkea. Elä siinä sitten. Vaihtoehtoja on lukuisia lisää. Ei töissä ole pakko käydä, ei asuntoa ole pakko omistaa, voi tehdä elämällään ihan mitä vaan. Mutta moni vain haaveilee ja harva tekee.

* Tänne ei taida olla dokumentoitu, että kroonisen autokuumeen aikana vanha, melkein täysi-ikäinen Honda on jo vaihtunut toiseen autoon. Hieman nuorempaan, mutta jo kohta teini-ikäiseen Toyotaan. Nyt sitten autokuumeessa on vauvakuumeaika eli ihan uusi olisi kiikarissa.

Arki on

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Arki alkoi pari viikkoa sitten ja nyt on pakerrettu täysiä taas.  Loma meni siivillä, koska olin ohjelmoinut sen tehokkaasti täyteen kaikenlaista. En sano, etteikö loman aikaiset kiireet olisivat olleet kivoja ja mukavia, mutta reilun kahden viikon loman aikana ei pahemmin ehdi levätä, jos ensin reilun viikon hössöttää joulua, sitten pari päivää muita juttuja ja sitten alkaakin jo miettiä töitä. Loman aikana sain sentään aikaiseksi blogialustan päivityksen, vaikka jo pelkäsin, etten sitäkään ”ehdi”.

Viime viikolla oli työpaikan muutto 50 kilometrin päähän, sepäs se vasta töihin köröttelyn motivaatiota kohottaakin. Aiemmin töihin hurautti 10 minuutissa, nyt menee puoli tuntia lisää. Lisäksi muutto 5 hengen huoneesta 50 hengen avokonttoriin on aika karua. Missä on rauha ja hiljaisuus? Sijainti taukotilan vieressä ei auta asiaa. Olen jo yhden päivän jälkeen kypsä.

Onnistun kyllä sotkemaan viikonlopun aikana rytmini ihan täydellisesti, enkä sitä saa viikolla oikeastaan koskaan kunnolla oikaistua. Ei huvita mennä nukkumaan, koska sitten herää nopeammin ja pitää nousta ja mennä töihin. Tietenkään logiikkaani ei hetkauta se, että olisi mukavampi herätä, jos olisi nukkunut enemmän.

Autokin vituttaa. Tuulilasiin on ilmestynyt eilen halkeama. Takalasin lämppäri ei ole toiminut enää pitkään aikaan. Antenni katkesi. Katsastus pitäisi hoitaa 11.2. mennessä ja pari lamppua on vaihdettava sitä ennen (muuta en aio auton hyväksi tehdä). Priorisoin silti edelleen muut asiat uuden auton edelle. Jos edes osaisi päättää, minkä auton haluaisi.

Lisäksi vituttaa, että narisen turhia. Kaikki on ihan hyvin. On asunto, auto, toimiva parisuhde, töitä molemmilla ja hyviä ystäviä. Jos maanantaista tulisi vapaapäivä, olisiko maanantai-iltana sunnuntain maanantaivitutus ja tulisiko tiistaista uusi maanantai?

Omin pikku kätösin

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Minnalla on kutomisinnostus, minä teen omenapiirakkaa. Tai sitten omenapiirakkaa. Tai jos vaikka… omenapiirakkaa? Piti soittaa Mustillekin ja leveillä leipomuksilla (Mustillehan kaikki leipomisen tapainenkin on stressaavaa ja kamalan vaikeaa; hassua, kun tyyppi muuten on mestarikokki).

Olemme saaneet eri tahoilta viime päivien mittaan läjäpäin omenoita, jotka on otettu mieluusti vastaan, mutta jotka sitten pitää myös käyttää. Tuoreena niitä ei kuitenkaan voi kaikkia syödä, koska niihin voi kyllästyä ja kolhiintuneet – yök. Tehdään siis omenapiirakkaa, joka on maailman helpoin juttu (no melkein). Pullapohja on sou ten jiers agou; nyt surrutetaan sähkövatkaimella toscakakun pohja ja pudotellaan omenapalat sille.

Tänään nukuin liian vähän yövuoron jälkeen ja herättyä oli pitkään huono olo silkasta väsymyksestä (yrjölle nyt vai heti?), mutta piti lähteä liikkeelle, kun Minna oli saanut autokaupalta mainospostia ja tietysti haluttiin tarkistaa arvontanumero. Ei voitettu Fiatia, mutta koeistuttiin muutamia – niin Fiateja kuin Kiojakin. Uusi Fiat 500 oli sisältä söpömpi kuin (edellisessä paikassa koeistuttu) Mini ja Kia Cee’d melkoisen houkutteleva.

Autokaupasta Miraa ja Börjeä hakemaan, sitten ruokakauppaan, pikavisiitti Vakkelle, Miran tavarat kotiin, Börje pois kyydistä ja omaan kotiinsa, lopulta meille tekemään ruokaa, syömään, tekemään pellillinen omenapiirakkaa Miran huomisille synttäreille ja pellillinen mansikka-raparperipiirakkaa meille. Pakastinta pitää tyhjentää, että mahtuu uutta tavaraa, siinä tekosyy, jossa pysymme. (Omnomnomnom…)

Sen omenapiirakan reunat piti tietysti syödä pois ja maistaa yksi normaali pala (varmistaa, että piirakkaa voi tarjota sukulaisille); lisäksi teetä ja vähän sipsejä Minnan pussista… ja tämä kaikki sen jälkeen, kun oli ensin syöty kunnon ateria (lehtipihvejä, ranskanperunoita ja salaattia). Yhtäkkiä totesin, ettei yhtään tee mieli juustiksia, joita minulla on jemmassa kokonainen megapussi.

Ei tee mieli oikein muutakaan.. paitsi ehkä yhtä pientä viskiä ja omaa sänkyä ja unta ainakin 10 tuntia.

Autoluteet autokaupassa

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Käytiin autokaupassa istumassa autoissa. Mukavaa ja opettavaista puuhaa. Jo ilman koeajoa pystyttiin toteamaan ”ei” ja ”kyllä” parille mallille. Mini ei hirveästi sykähdyttänyt sisältä, mutta sen sijaan halpisversio Ministä eli Suzuki Swift sykähdyttää aina vaan (olen ollut fani teini-iästä lähtien). Siinä yhdistyvät halpa hinta, kaunis ulkomuoto, meidän silmäämme sopiva sisätilan sisustus (mustaa!) ja pienestä koosta huolimatta hyvät sisätilat.

Hyundaitkin istuttiin läpi, mutta i30 ja Accent eivät miellyttäneet. Vaikka auto olisi halvahko, niin voisi se nyt edes yrittää olla vähemmän muovisen ja halvan oloinen. Miiran nauttiessa autokaupan automaatin mustikkakeitosta kiersin vaihtoautot läpi ja istuskelin muutamassa. Ökybemari nahkapenkkeineen ja puisine sisustuksineen oli aika hirveä.

Hyundai i30:n sisarautohan on Kia Cee’d, joka on miellyttänyt minua ulkoisen muotokielensä vuoksi… sehän on kuin Toyota Corolla/Auris hatchbackin klooni. Joten Kiat pitää vielä käydä istumassa ja sen jälkeen voidaan harkita, pitääkö joitain näistä autoista koeajaa, JOS jotain autoa ollaan ostamassa.

Miira on sangen innostunut autokaupoista ja vielä ihan ihmeissään, koska on niin innostunut täysin uuden auton ostamisesta. Niin se ajokortti muuttaa mieltä ja varsinkin, kun vanhan auton ajo ei miellytä ja stressaa…

Autokuumetta

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Autokuumeenihan on sitä sorttia, että se on aina aktiivinen. Nyt kun Hondamme matkamittari näyttää yli 300000 ajettua kilometriä, autokuumekin tuntuu 300000-kertaistuneen. (Ehkä liioittelen hieman.) Osaisin perustella itselleni ja Miiralle uuden auton hankinnan todella hyvin, mutta vielä olen hillinnyt itseni. Tiedän, että jos menisimme katsomaan autoja liikkeisiin, auto ostettaisiin aika nopeasti. Niinhän kävi asunnonkin kanssa. Voin siis katsella toimettomana etäältä ilman suurta vaaraa auton ostosta.

Töiden vuoksi tulee syksyn aikana ajettua väliä Turku-Espoo-Turku lukuisia kertoja, joten uusi auto olisi varmempi tien päällä. Lisäksi Miiran olisi helpompi harjoitella ajamista uudella autolla. Taloudellisestikin tähän olisi varaa, jos vain niin halutaan. Mutta toisaalta… kyllähän tuo vanhakin vielä toimii. Ja jos Miira oppii käsittelemään vanhaa autoa kunnolla, Miira osaa käsitellä mitä tahansa autoa. Ja onhan se nyt kätevämpää lyhentää asuntolainaa enemmän.

Mutta kun mä haluuuuuu-uuuuu-uuuuun… (tämä on se paras argumentti!).

Jos uuden auton hankintaan päädyttäisiin, ongelmana olisi vain merkin ja mallin päättäminen. Ykkösenä listalla on Mini, mutta se sopisi lähinnä kakkosautoksi, joten ensin pitää hankkia ykkösauto ja sitten minulle Mini :)