Juhlia kerrakseen

 

possukakku

Possukakku vol. 2

Murusen (ent. Sintin) 1-vuotispäivää on juhlittu neljään otteeseen. Ensin viime keskiviikkona, kun Piski ja Pentu kävivät kylässä. Murunen sai lahjaksi traktorin ja sille kuljetusauton; serkkupoika olisi avannut paketin paljon mieluummin kuin hiukan ujosteleva päivänsankari. Tarjolla ruokaa ja kakku numero 1.

Lauantaina oli synttärikutsut kavereille. Possumaiset koristelut, tarjoilut mukaanlukien kakku numero 2, lahjoja myös toiselle äidille, kuuma päivä. Pikku sankari sai päivän normaalien ruokien lisäksi kakkua, mutta lahjapakettien repiminen keskeytyi vähän väliä kun piti leikkiä.

 

possukakku

Possukakku vol. 3

Sunnuntaina toiset kutsut sukulaisille. Kakku numero 3 ja muut tarjoomukset maistuivat kaikille, Murunen sai paitsi leluja, myös lapsenmielistä aikuista leikkiseuraa. Kaiken muun lisäksi se jaksoi olla sosiaalinen ja iloinen koko päivän!

Maanantaina, varsinaisena syntymäpäivänä, palautuminen: ei tavattu ketään ja nukuttiin kahdet pitkät päiväunet, yhteensä viisi tuntia (kumpikin äiti nukkui yhdet). Leikkejä uusilla leluilla, lahjavaatteiden kokeilua ja leppoisaa oleilua vain.

Vuoden 2012 tärkeimmät jutut ja ekakerrat

Tästä tulee lyhyt lista, jos teen sen näin:

  • kaikki Sinttiin liittyvä

Ja vähän pidempi, jos teen sen näin:

  • eka kerta synnytyssairaalassa (ja kaikki siihen liittyvä)
  • ekat vaipanvaihdot, yö- ja muut syötöt, lapsen hoito, kaikki arkihommat vauvan kanssa
  • ekat vauvanvaate-, lelu- ja tarvikeostokset (en muistaakseni ole ostanut edes lahjaksi vauvanvaatteita tai -tarvikkeita)
  • adoptioruljanssi …ja sen lopputulos (jipii!)
  • ekat neuvolakäynnit (tai no, olen ollut itse pienenä neuvolassa ja jopa muistan niistä kerroista jotain)
  • nimijuhlat; en ole aiemmin ollut vieraana sellaisissa, enkä varsinkaan ollut järjestämässä sellaisia
  • ensimmäinen joulu kolmihenkisenä perheenä (hurjaa: reilu nelikuukautinenkin tajuaa, mikä riemu on pakettien auki repimisessä ja lahjojen saamisessa)

Siinä pääpiirteissään ekakerrat. Muita mielenkiintoisia juttuja:

  • ihmisten suhtautuminen; vauvan kanssa liikkuminen on varmaan aika samanlaista kuin koiran(pennun) kanssa liikkuminen – moni haluaa katsoa ja ehkä jutellakin
  • Sintin kehittymisen seuraaminen, miten se oppii uusia asioita ja miten se osaa ilmaista mielipiteensä tai tarpeensa jo nyt (ei kaikkea, mutta aika paljon kuitenkin)
  • miten mokoma tirppana voi yhdellä hymyllä saada väsymyksen ja 90% pahasta tuulesta häviämään

Viimeinen vappu

Eilen vietimme viimeistä vappuaattoa kaksistaan. Kuudeksi menimme Taidemuseonmäelle laittamaan lakit päähän tuhansien muiden turkulaisten tavoin. Se nyt on vain se ainoa, oikea tapa lakittaa itsensä – sitä tunnelmaa ei voi ylittää. Korkkasimme myös samppiksen perinteiseen tapaan. Tunsin itseni paheelliseksi juodessani omaa lasillistani, mutta oli se vaan hyvää!

Kumman vähän näimme tuttuja, mutta pallomahoja sitäkin enemmän. On se jännä, kun ennen homotutka piippasi sopivasti ihmisjoukoissa, mutta nyt homotutkan lisäksi on pallomahatutka. Pallomahatutka on kyllä huomattavasti helpompi kuin homotutka ja harvemmin pallomahojen kanssa on väärässä. Lisäksi koskaan ennen emme ole tarkkailleet rattaita ja vaunuja näin paljon. Kas ihmettä.

Torilta oli pakko saada metrilakua, mulle enimmäkseen kaikkia ihania hedelmähöttöjä ja Miiralle 4 metriä Porvoon lakritsia. Lisäksi korkkasimme virallisen pehmiskauden. ”Virallinen pehmis” on nimittäin tarkkaan määriteltyä puuhaa (Miiran toimesta): pehmis ei saa olla purkissa, se on ostettava jäätelökioskista ja syötävä liikkeellä (olettaisin kuitenkin, että saa istua välillä, jos vaikka menee nauttimaan jäätelöstä johonkin aurinkoiseen kohtaan). Saimme samalla sitten kaksi virallista pehmistä, koska olihan meidän testattava (kuten joka vuosi jossain kohtaa), kumpi on parempaa, Valio vai Ingman. Ingman voitti jälleen kerran. Koostumus on kiinteämpi ja maku suklaisempi (eilen siis testattiin suklaapehmiksillä).

Aikamme torilla palloiltuamme lähdimme kotiin tekemään ruokaa ja katsomaan snookeria ja mun hytkyvää mahaani (Sintillä oli metrilakubileet). Miira nautti täysin rinnoin omasta Asti-pullostaan ja mä jaksoin vaivoin yhden lasin alkoholitonta Ebony Valea. Vesi maistuu tällä hetkellä parhaalta ja sitä lipitänkin antaumuksella paljon. No okei, aamukahvia ei voita mikään.

Tiedän, mitä teen ensi kesänä

Vuosikatsaukseen on lisättävää – aika paljonkin. Viime vuonna nimittäin alkoi vähän isompi projekti ja siihen liittyy todella monta ensimmäisen kerran koettua juttua. Sitä ei vain voinut vielä silloin julkistaa. Nyt voi, joten täältä pesee, uusia ekakertoja!

  • käynti Väestöliitossa
  • käynti psykologilla – pakollinen juttu kun käytetään luovutettuja sukusoluja
  • ovulaatio- ja raskaustestien näkeminen ja niiden käyttämisen näkeminen
  • piikittäminen (tuikkasin hormonipiikin Minnaan parikin kertaa; hiukan pelottavaa muttei vaikeaa)
  • ultraäänitutkimuksiin ja kaikkeen sellaiseen osallistuminen
  • inseminaatioon osallistuminen
  • positiivinen tulos raskaustestissä
  • ”sintin” näkeminen ensimmäistä kertaa, monitorista ja kuvaprintistä
  • tulevan lapsen eli sen sintin sydämen sykkeen kuuleminen

Eiköhän tässä ollut tärkein. Projekti lienee selvä: 10-vuotishääpäivämatkan asemesta saamme jotain, josta riittää iloa, huolta ja ohjelmaa loppuiäksi. Sintti on ehtinyt osoittautua vilkkaaksi mutta kameraa ujostelevaksi (rakenneultra oli tällä viikolla) ja se on jo ehtinyt potkia minua päähän.

Mutta mitään äitiysblogia tästä ei tule. Kiellettyihin sanoihin kuuluvat kaikki mamma-alkuiset (täällä päin mammalla viitataan isoäiteihin), kaikki ”äippä”-tyyppiset, masualkuiset (se on vatsa tai maha, masu on korkeintaan pikkulapsilla, niille puhuttaessa) ja… no, muuta ei juuri nyt tule mieleen. Opiskelu on alkanut, eikä se minun tapauksessani tarkoita äitiysfoorumeita.

Vuosikatsaus 2011, eli tiedän mitä tein viime vuonna

Erilaisia ekakertoja ja merkittäviä asioita tapahtui viime vuoden aikana melko paljon. Vähän yllätyin, kun selasin almanakkaani.

Heti tammikuussa tuli yksi merkintä, kun olin sairaalassa vuodeosastolla. Tosin se vuoteessa olo jäi vähäiseksi, kun menin kuitenkin yöksi kotiin enkä muutenkaan ollut mikään vuodepotilas. Tutkimuksia ja muuta oli kuitenkin sen verran, että minut niin sanotusti majoitettiin.

Kävin elokuvissa peräti kolme kertaa, mikä on nykyisellä mittapuullani todella paljon! Yleensä leffateatterikäyntejä tulee vuoden aikana korkeintaan yksi, koska tarjonta ei kiinnosta, en ole ehtinyt ja lippujen hinnat ovat liian korkeat ottaakseni riskin; mitä jos pätkä on surkea? Tätä pelkoa ei nyt ollut: Kova kuin kivi, viimeinen Harry Potter -elokuva ja Johnny English Reborn olivat kaikki hyviä.

Victoria ja Daniel päästiin näkemään livenä 20.9. Kuninkaallisia on nähty ennenkin, mutta ei näin läheltä.

Roxette nähtiin viime vuonna kaksi kertaa: ensin 16.7. Rowlitissa (paikallinen festari Paraisilla) ja 8.11. Helsingissä Hartwall-Areenalla.

Syksy oli taas kulttuuripitoinen. Linnateatterin produktioita nähtiin kaksi: ensin jo 12.8. kesäteatteriesitys Vares ja nuoruustango, 20.10. Mieletön Turun lähihistoria. Chorus Cathedralis Aboensis -kuoron ja Ars Musican kamariorkesterin esittämä Mozartin Requiem 28.10. oli upea elämys, ja muuten ensimmäinen kerta, kun kuulin sen livenä.

Teatteri Kantanäyn uusin kabaree Ei Turus mittä homoi oo Bar Suxesissa käytiin katsomassa (perinteisesti) kaksi kertaa, jälkimmäisen kerran eilen eli uudenvuodenaattona. Baarin poikien järjestämä yllätys (makaronilaatikkoa kaikille; liittyi läheisesti yhteen kabareen sketseistä) kruunasi vuoden viimeisen kulttuuripläjäyksen.

Yksi ekakerta saa minun puolestani jäädä ainoaksi: vierailu Tuurin kyläkaupassa. Sen sijaan samalla reissulla koettu Ähtärin eläinpuisto ja idyllinen Kristiinankaupunki ovat paikkoja, joihin menisin mielelläni uudestaan.

Joulua…

Hiukan poikkeuksellinen joulukuu, pitkästä aikaa. Ensinnäkin se, että minulla alkoi oikea joululoma, joka kestää loppiaisenkin yli. Toiseksi se, että yleensä en kyllästy jouluruokiin niin nopeasti kuin nyt. Kolme päivää oli enemmän kuin tarpeeksi, mutta neljäskin tuli, kaikesta huolimatta. Tänä vuonna ei ollut yksiäkään järjestettyjä pikkujouluja, joihin mennä, mutta kouluporukan kanssa käytiin glögeillä, siidereillä yms. heti koulun loputtua perjantaina 16.12. Se oli huippukivaa, eikä vähiten sen takia, että melkein kaikki lähtivät mukaan.

Sunnuntaina 18.12. mentiin pitkästä aikaa Suxesiin: ohjelmassa Teatteri Kantanäyn uusin kabaree, Ei Turus mittä homoi oo. Sitä ennen glögiä ja iltapalaa ja vähän joulumusiikkiakin Anun luona Xeniittikamujen kanssa. Anulta saatiin idea hankkia tekokuusi jouluksi: kun sitä kerran joka tapauksessa pidetään parvekkeella, ei ole väliä, onko kuusi aito vai ei. Tekokuusi tulee myös halvemmaksi (hinta oli sama kuin pikkukuusella, pari kymppiä) ja sottaa vähemmän. Eikä tarvitse miettiä, vuotaako valurautajalasta vettä parvekkeelle tai jäätyykö se.. Vain tuoksu puuttuu.

Itse joulusta selvittiin melko vähällä stressillä, mikä oli oikein mukavaa. Itse paistettu kinkku, kaupan laatikot, itse tehdyt silli ja graavilohi.. sekä hyvissä ajoin hankitut lahjat. Pakollisia kuvioita ei kuitenkaan (tänäkään vuonna) päästy pakoon, mutta ainakin olimme enemmän kotona kuin viime jouluna. Aattona Minnan ja Miran vanhemmat, Mira ja Timo olivat meillä syömässä ja lahjoja aukomassa, joulupäivänä oli yksi pakollinen sukulaisvisiitti (joka sujui yllättävän kivuttomasti) ja Tapanina röhnötettiin kotona käymättä kertaakaan ulkona; kukapa siihen myrskyyn olisi halunnutkaan.

Kävimme yhden yön reissulla Helsingissä 27. päivänä lahjoja vaihtamassa ja oikeaa kuusta haistelemassa, ja syömässä jouluruokia vielä viimeisen kerran.

Uutta vuotta aiomme juhlia kahden: ensin tosin muiden kanssa homokabareen merkeissä ja loppuillasta kotona. Hyvää ruokaa (kuten aina), samppanjaa, pari ilotulituspataa — muuta ei ole suunniteltu.

Kasva isoksi, älä aikuiseksi

Viime viikolla täytin 40. Pidin parit pienet kutsut. Ideana oli yhdessäolo, hyvää ruokaa ja juomaa, muttei lahjoja. Niiltä ei kuitenkaan voinut välttyä. Sitä paitsi Minna oli juonitellut muutamankin tyypin kanssa ja niin sain muutaman täsmälahjan, jotka olivat todella iloisia yllätyksiä.

”Aikuisten lahjoja”, joita sain:

  • lahjakortti
  • rahaa
  • viiniä
  • olutta
  • siideriä
  • tyynyliina

”Lasten lahjoja”:

  • polkupyörä
  • muumimuki
  • tennarit
  • karkkia, suklaata ja muita herkkuja
  • leffoja

Noissa ”lasten lahjoissa” on se pikku juttu, että fillari oli aikuisten (hinta myös), tennarit Marimekko/Converse-kamaa (jipii!), osa herkuista ei todellakaan sellaista, mitä antaisin lapsille (vahvaa tummaa chilisuklaata ja voimakkaasti maustettua beef jerkyä) ja leffat Luc Bessonia. Ei Disneyä.

Eilen kävin kaupungilla ostamassa muutaman kirjan. Tänään, kun koko päivän on satanut, eikä loppua näy, olen melkein pelkästään istunut ja lukenut.

En haluaisi enää mistään hinnasta olla nuori tai lapsi. Nyt on hyvä.

Pieni kesäreissu

Tänä kesänä ei ollut suunnitteilla mitään isoa juttua eikä ulkomaanmatkaa. Minna halusi Tuuriin, ja kiltti kun olen, suostuin. Samalla voisi mennä Ähtärin Eläinpuistoon ja ehkä jonnekin muuallekin siinä matkan varrella.

Tuuriin mentiin. Mutta ensin se Ähtäri. Lähtö sunnuntaiaamuna, autossa molempien laukut, pieni kassi jossa pyyhkeet, muovipussi jossa vaihtokengät ja kylmälaukku eväineen. Matkalla totesimme, että Swift (uudenpuoleinen automme; Minna voisi ehkä kertoa siitä jotain…) on aivan riittävä parin-kolmen hengen kesäreissuun, koska takakontissa oli vielä hyvin tilaa ja vaikka takapenkillä olisi istunut yksi henkilö, siihenkin olisi viereen mahtunut ”vaikka mitä”. Nyt kylmälaukku oli kuskin takana helppoa käsittelyä varten.

Hotelli Mesikämmen osoittautui mielenkiintoiseksi, osaksi kallioon louhituksi rakennuskompleksiksi, jossa ei noustu hissillä yläkerroksiin, vaan mentiin alas päin. Huoneesta oli kaunis näkymä metsään ja järvelle, ravintolasta sai hyvää ruokaa ja runsaan aamiaisen, ja kylpyläkin oli… mutta sitä katselimme vain ulkoa päin. Ei jaksettu eikä viitsitty; oma suihku riitti hyvin.

Eläinpuistossa viihdyttiin pari tuntia ja joitain eläimiä, kuten leikkisää saukkoa, lumileopardeja ja pieniä näätäeläimiä olisi mieluusti katsonut pidempäänkin. Ehkä (toivottavasti!) mennään jonain vuonna uudestaan.

Seuraavana aamuna kohti Tuuria. Jo parkkipaikalla alkoi ahdistaa – ei Minnaa, vaan minua. Siellä näytti aivan liian täydeltä – ja oli vasta puolipäivä! Päädyimme hotellin/ruokakaupan toiselle sivulle, jossa oli vielä hyvin tilaa, ja Minnan vanhempia sekä Miraa odottaessamme käväisimme parkkipaikan toisella laidalla olevassa piha- ja puutarhamyymälässä. Hiukan myöhemmin, kun kaikki olivat paikalla ja oli käyty kahvilla, oli aika suunnata siihen varsinaiseen ostoshelvettiin. Onneksi ei oltu koko päivää; iso kauppa on iso kauppa… ja siinä kaikki. Mukaan sattui muutama vaatekappale, jumppamatto, pari emalista Muumi-mukia ja Minnan Nomination-rannekoruun uusi pala.

Lounas kuitattiin ostamalla ruokakaupasta salaattia, valmiita (kylmiä) kanavartaita yms. helppoa ja syömällä ne parkkipaikalla ennen lähtöä. Eipä tarvinnut jonottaa tai ahdistua (taas) ruuhkista.

Iltapäivällä ajettiin takaisin länsirannikolle, Kristiinankaupunkiin. Siellä majoituttiin Hotel Almaan, joka on entiseen paloasemarakennukseen tehty pieni hotelli. Huonejärjestelyjen (jotain säätöä, en kysynyt yksityiskohtia) takia ”jouduimme” tornisviittiin, mikä oli tietysti kovin ikävää ;-)

Kristiinankaupunki on idyllinen pieni paikka, täynnä kauniita puutaloja ja samantapaista tunnelmaa kuin Porvoossa tai Naantalissa, mutta vähemmällä turistihypetyksellä. Epäkaupallinen sopi meille hyvin ja viihdyimme loistavasti. Kuuma sää vähensi hiukan vaellushaluja, mutta ehdimme kyllä tehdä kävelyretkiä pikku kujilla, tehdä ostoksia, käydä vanhoilla hautausmailla, ihailla merta, juoda jääteetä ja syödä kakkua  Vinkelissä. Ihan mahtava kesäkaupunki; harmi vain, että sinne on matkaa…

Kotiin palattiin keskiviikkona. Oma peti paras peti, vaikka kyllä Almankin sängyssä hyvin nukkui.

Oliko meillä kivaa viime vuonna?

Olen yrittänyt miettiä, mitä merkittävää viime vuonna tapahtui, tai mitä tein ensimmäistä kertaa. Eipä ollut monia asioita..

Keväällä hoidin autokoulun II-vaiheen ajoissa pois (no, aikaa oli noin kuukausi) ja sain ”oikean” ajokortin.

Kesällä oli U2:n konsertti Helsingissä (elämäni toinen, mutta merkittävä juttu silti).

Marraskuun 12. päivänä olin ensimmäistä kertaa magneettikuvauksessa, ja se oli aika outo kokemus.

Itsenäisyyspäivän jälkeisenä yönä jonotin Minnan kanssa WoWin Cataclysm-lisäosaa (ehkä nörteimpiä juttuja, mitä olen tehnyt).

Ja… ööh… siinä se. Ihan hyvä vuosi silti.