Aloitetaan sillä ihmiskokeella. Olen kahviaddikti. Kotona lapsen kanssa ollessa kahvinkeitto räjähti käsiin. Keitin pa(r)h(a)immillaan kolme kertaa päivässä ison satsin kahvia, josta suurimman osan jopa join (ei ole kerta, eikä kaksikaan, kun kahvi löytyy monen tunnin päästä mukista unohtuneena). Sille piti saada loppu. Itseä alkoi ärsyttää moinen tilanne, eikä kahvi ihan oikeasti tee vireystilalle kuin hallaa.
Kypsyttelin tätä jonkin aikaa ja marraskuun alussa aloitin ihmiskokeen. Kotona en saa keittää kahvia itselleni. Jos tulee vieraita, niin toki minä kahvit keitän ja juon itsekin (onneksi kahvivieraita oli vain kerran ja loppukuusta). Kodin ulkopuolella saa juoda kahvia ja sitä saa ihan mennä ostamaan kahvilasta, jos siltä tuntuu. Töissä en juo muutenkaan automaattikahvia (on helpompiakin tapoja myrkyttää itsensä, jos niin haluaa), joten se ei ollut ongelma.
Kotona kahvin tilalle tuli luonnollisesti tee. Meillä juodaan paljon teetäkin, Miiran päiväannos on vähintään 1,5 litraa. Otin itselleni sen helpoimman tavan eli pussiteen (en jaksa hifistellä niin kuin Miira) ja siitä valkkasin lempparini Russian Earl Greyn. Ekat kaksi päivää olivat pahimmat (vieroitusoireet for the win!), mutta sitten helpotti. Ekan viikon tuotti ongelmia itse kahvinkeitto eli kädet olisivat halunneet tehdä kahvinkeittoon kuuluvat rutiinit. Teetä join puolen litran mukistani 2-3 kertaa päivässä + iltatee päälle (sitä ei lasketa, kun on Miiran tekemää…). Alkuun kodin ulkopuolella oli saatava päivittäin kahvia, mutta sitten joka toinen päivä riitti. Loppukuusta join vain, kun teki mieli, n. 2-3 päivän välein ja silloinkin yksi annos riitti.
Tänään sitten keitin ekan kerran aamukahvia kuukauteen ihan itselleni nautittavaksi. Kokemus ei ollut kovinkaan ihmeellinen ja kahvikaan ei maistunut niin ihanalle. Päätin jatkaa ihmiskoettani vielä joulukuun. Selvisinhän vuoden pimeimmästä kuukaudestakin ilman hirveätä määrää kahvia. Russian Earl Greyta pitää vaan ostaa lisää, siitä en kyllä pysty luopumaan.
Sitten kulttuuriin. Olen jo aika lailla myöhässä joka syksyisen kulttuurikatsaukseni kanssa, mutta itselle muistiin tämän syksyn kulttuurimenot. Jostain syystä meillä käydään teatterissa, konserteissa ja muissa tämän tyyppisissä elämyksissä lähinnä syksyisin. Miira aloitti jo syyskuussa Piskin kanssa käymällä Susanna Haaviston levynjulkkarikeikalla Savoyssa. Saman keikan näin sitten minä Miiran kanssa Salossa lokakuussa (Murusen eka yökyläily, 2 v 2 kk!).
Eilen nähtiin Roxette Turussa, minulle 6. kerta ja Miiralle kai 4. Marien sairastumisen ja parantumisen jälkeisistä keikoista tämä oli ehdottomasti paras. Perfect Day oli niin täydellinen kuin vain voi olla (Roxetten ehkä lauluteknisesti vaikein biisi ja Marie hoitaa sen mahtavasti). Se oli uskomaton jo Rowlitissa 2011, ei niin hyvä Helsingissä 2011, mutta nyt… täyttä kultaa.
Ensimmäisestä Roxetten keikasta minulla ja Tanjalla (mukana tietenkin eilenkin) on tänä vuonna 23 vuotta. Aika rientää, mutta ihmeesti ne biisien sanat vain osasi ulkoa edelleen. Keikka itsessään oli hittitykitystä, enemmistö haluaa sitä. Eikä siinä mitään, mutta näin ”tosifanina” kelpaisi muutkin kappaleet.
Joulukuussa sitten pari kertaa homokabareeta ja viimeisin Hobitti leffateatterissa. Viime vuonna jo kaipailin uutta kabareeta, tänä vuonna Teatteri Kantanäky toteuttaa toiveen. Uskon, että ”Ja Jumala loi homon” on taas aikamoista tykitystä ja odotan jo innolla. Ensi-iltaan olen ainakin minä menossa, Miira taitaa olla lapsenvahtina. Sitä seuraavalla viikolla sitten päästään yhdessä, kun Murunen pääsee nauttimaan laatuajasta Mira-tädin kanssa.
Jonkinlaista kulttuuria tai ainakin kulttuurin muutosta edustaa myös joulunviettomme. Aiomme lähteä aatoksi ja joulupäiväksi pois kaikesta härdellistä ja menemme risteilylle. Tänä vuonna ei siis juosta pää kolmantena jalkana paikasta toiseen, ei mennä velvollisuuskyläilyille, ei tehdä jäätävää määrää ruokaa itse, ei stressata, ei tehdä joulusiivousta, vaan nautitaan kolmestaan perheen kesken yhdessä olosta ihan muissa ympyröissä ja jonkun muun kattamissa joulupöydissä.
