On perverssiä herätä minuuttia ennen kuin herätyskello soi. Yleensä, jos herää liian aikaisin, saa vielä painaa päänsä tyynyyn ja kääntää kylkeä, mutta tuossa tapauksessa on ihan pakko nousta ylös. Hyvänä puolena voi pitää ainoastaan sitä, ettei tarvitse kuunnella herätyskelloa.
Alan olla aika väsynyt. Resurssini ovat jakautuneet tällä hetkellä neljään työhön tai opiskeluun liittyvään kokonaisuuteen (tutkinto, osuuskunta, työpaikka1, työpaikka2), jotka vaativat vähintään viikottaista huomiotani, useimmiten tietenkin päivittäistä huomiota. Minusta on alkanut tuntua siltä, ettei pää enää kestä. Pitää yrittää päästä jostain työstä eroon, ettei tästä kehity jotain vakavampaa. Tästä lähin vastaan aina "ei".
Toivoisin, että kesällä resursseja söisi vain yksi työpaikka, joka ei olisi kumpikaan nykyisistä.
Viime aikoina olen menettänyt luvattoman usein hermoni toisen työpaikkani johdosta. En kuitenkaan syyttä, vaan syynä ovat olleet holtiton johtaminen ja idioottimaiset vaatimukset. Yllättäen olen kuitenkin löytänyt oivan keinon purkaa työpaikan aiheuttamia aggressioita; keinon, josta on minulle paljon hyötyä. Olen käynyt Impivaarassa saunomassa ja uimassa.
Saunan lämmössä annan vitutuksen haihtua hikenä ilmaan. Uidessa ja vesihölkätessä taas uuvutan itseni nautinnollisella tavalla. Valitettavasti eilenkin jouduin uinnin jälkeen kotona jatkamaan töitä, mutta onneksi edes sen hetken sain rentoutua.
Illan ohjelmassa seuraavaksi: ohjelmien ajastus, välipala ja torkut. Myöhemmin pitäisi taas tehdä töitä. Ärh.
Oli vähän huono yö. Ensin heräsin, kun piti vaihtaa asentoa, mutta Minna makasi reiden päällä. Vieritin vaimon omalle puolelleen ja käänsin kylkeä. Toisen kerran heräsin, kun Minna käänsi kylkeään ja mäjäytti kyynärpäällä olkavarteeni. Auts! Kolmannen ja viimeisen kerran heräsin, kun selkä oli jumissa (ja kipeä, tietty) ja oikea käsivarteni oli jumissa (ja vielä koukussa) Minnan alla. Taas vaimon vieritys ja sitten ylös sängystä – puolitoista tuntia ennen kuin olisi tarvinnut nousta.
Nyt Minna on jo koulussa, mutta minä harkitsen aamupäiväunia. Väsyttää melkoisesti ja edessä on yövuoro. Pitäisi kyllä käydä kaupassa ja kirjastossa, viedä yksi kirje postiin, tehdä ruokaa ja pyykätäkin.. Ehkä nukun iltapäivällä.
Naapurissa porataan, mikä todennäköisesti estäisi nukahtamisen aika tehokkaasti, mutta ehkä sekin loppuu iltapäivään mennessä. Elän toivossa.
Ajattelin lopuksi osallistua Saunasiiderin Suomijulkkis-juttuun, mutta tajusin juuri, etten ole bongaillut julkkiksia, en tunne enkä ihaile niitä enkä edes haluaisi sellaiseksi.. Enkä oikein usko, että fanisivun kohteita lasketaan, niitä kun ei juuri lehdissä (eikä varsinkaan lööpeissä) näy.
Mutta onhan minulla Matti Nykäsen nimmari – ajalta jälkeen suurimman tähteyden mutta ennen pahimpia törttöilyjä (vai pitäisikö sanoa e.Mv., ennen Merviä)?
Siitä on useita päiviä, kun viimeksi join kunnollista, oikeaa, haudutettua teetä kotona. Viikonloppuna on juotu sekä haudutettua että pussiteetä, mutta ihan muissa maisemissa.
Yksi jos toinenkin on dokumentoinut mukejaan, ja minulla on nyt hyvä tilaisuus esitellä kaksi omaa mukiani. Meillä käytetään kahden mukin taktiikkaa, jolla varmistetaan kaksi asiaa: ettei teetä tarvitse heti olla hakemassa lisää ja että sitä voi (halutessaan) jäähdyttää. Useimmat vieraamme kyllä käyttävät vain yhtä mukia, mutta silloin tällöin joku haluaa kaksi.. kunhan niille ensin näyttää esimerkkiä.
Ah, Gutea ja salmiakkia!
Taas yksi päivä viuhahti ohi melkein huomaamatta. Aamulla aikaisin olin koulussa ja keskipäivällä siirryin kotiin. Sen jälkeen olen katsonut ohjelmia nauhalta, nauhoittanut niitä lisää, käynyt kaupassa ja vanhempien luona sekä ottanut päikkärit. Niin ja tietenkin ollut hetken koneellakin.
Huomenna on viimeinen kerta ohjelmoinnin perusteiden ohjaamista. Mielenkiintoiset kolme kuukautta on takana. Luokan eteen meneminen ei enää pahemmin pelota, joten olen saanut karsittua yhden ison epävarmuustekijän pois itsestäni. Se on loistava asia. Vielä on luultavasti edessä harjoitustöiden tarkistusta, jota odotan kyllä aika kiinnostuneena.
Vietin eilen railakkaan perjantai-illan, kun Miirakin oli töissä. En juonut mitään, vaan kaaduin sänkyyn 22.42 ja nukuin 12 tuntia. Aamulla heräsin, kun Miira tuli töistä, mutta käänsin vain kylkeä ja jatkoin unia. Univelat tulivat toivottavasti kuitattua.
Lähdemme taas Helsinkiin. Miiran ahkerasti blogissakin valittama nakki on esillä Retki-messuilla ja pitäähän se siellä käydä katsomassa, varsinkin kun saimme vapaaliput. Huomenna näemme myös Suskin ja uuden kämpän, joten edessä on kiva viikonloppu.
Aivoni ovat heränneet jo hieman, joten seuraavaksi voisi ajatella aamupalaa ja sitten vähän murhia nauhalta.
Lähdimme Helsinkiin lauantaina iltapäivällä, kun olin ensin nukkunut yövuoroni jälkeen. Isältä ja Mustilta pummittiin saunaa, ja sunnuntaina lähdettiin Retki-messuille. Samassa paikassa oli fillari-, kunto- ja golf-messutkin, ja tietysti kiersimme kaikki hallit läpi. Pyöräilyareenalla Minna testasi polkupyöriä (kuvassa; paidan vihreä pallukka on kuitti sisäänpääsystä) ja minä Kickbikea, jolle menetin sydämeni. En taidakaan enää haluta sitä pikkupentujen potkulautaa (no, haluanhan minä senkin!) vaan oikean Kickbiken. Se mokoma vain on aika lailla kalliimpi kuin pieni potkulauta.
Sunnuntai-iltana piti tavata Suski, mutta aikataulu meni pieleen ja kun Piski ja Stuba tulivat illalla, emme sitten tavanneetkaan. P&S kun lähtivät matkoille seuraavana aamuna...
Alun perin oli tarkoitus lähteä kotiin päin eilen. Viihdyimme kuitenkin tosi hyvin ja kun Minnallakaan ei ollut mitään elintärkeää maanantain lukujärjestyksessä, jäimme vielä yhdeksi yöksi. Ja taas päästiin saunaan – mitä luksusta!
Olisi kai pitänyt hoitaa pari juttua, käydä kaupungilla ja sen sellaista, mutta mieluiten vietimme vapaapäiviä ihan kunnon vapaapäivinä: enimmäkseen laiskotellen. Minna kyllä teki vähän kouluhommia (tämä kannettava oli mukana), mutta siinä se sitten taisikin olla. Minä tein ATC-kortteja, luin ja ...siinä se. Oli mukavaa.
Piti nousta ajoissa ja olla tehokas. Vekkari soimassa puoli yhdeksältä. Heräsin lopulta vähän ennen kymmentä, kun Minna teki lähtöä. Minun pitäisi olla ulkona viimeistään 12.40, että ehdin viedä roskat ja postin. Ei hyvältä näytä, kun en vieläkään ole hereillä ja joka lause pitää kirjoittaa pariin kertaan. Muiden kirjoittamien lauseiden lukemisesta puhumattakaan.
Jos jättäisin kaikki typot ja muut mokat korjaamatta, niin tätä voisi luulla känniblogaukseksi. Ristus, että voikin väsyttää.
Auttaisikohan tee?
Päästäkseen eteenpäin elämässä on aika ajoin tehtävä päätöksiä. Päätöksiä, jotka vaikuttavat ratkaisevasti siihen elämään, jota päätöksentekijä elää. Ei siis vähäpätöisiä päätöksiä eli ostaako suklaajäätelöä vai porkkanoita, vaikka sekin on erittäin merkittävä elämänlaatuun vaikuttava päätös, vaan sellaisia päätöksiä, jotka vaikuttavat henkiseen ja taloudelliseen hyvinvointiin.
Miira on jo pidemmän aikaa sanonut minulle, että minun pitäisi lopettaa toinen työni. Kyseinen työ aiheuttaa enemmän stressiä ja mielipahaa kuin taloudellista hyötyä, joten olisi ihan järkevää erota. Velvollisuudentunto vain pistää vastaan ja pahasti. Alan kuitenkin vähitellen kypsyä päätökseen. Vähitellen kypsyminen tarkoittaa minun tapauksessani sitä, että eroan seuraavan vuoden sisällä, ellei firma mene konkkaan sitä ennen.
Joudun tekemään toisenlaisia päätöksiä opiskelujeni suhteen. Luovuttaminen on vaikeaa, mutta parin opintojakson kanssa niin on tehtävä. Ensi vuonna paremmalla menestyksellä ja kaikki liikenevät ruumiinosat ristissä sille, että opetuksen taso olisi parempaa ja omat aivot vastaanottavaisemmat tietyille asioille. Inhoan luovuttamista. Pelkään myös, että ensimmäinen luovuttaminen avaa portit seuraaville luovuttamisille. Onneksi kuitenkin pystyn vielä perustelemaan nämä kaksi luovuttamista itselleni, muuten olisinkin oikeasti pulassa.
Muutin Provon rakennetta jonkin verran. Kun aiemmin teimme muutoksia sivuihin (käytännössä siis lähinnä vasempaan ja oikeaan navipalkkiin), piti muutokset tehdä käsin jokaiselle alasivulle. Mahdollisimman typerästi siis ja kaikkia sääntöjä vastaan. Tästä lähin muutokset pitää tehdä vain etusivulle ja sen lisäksi yhteen .inc-tiedostoon. Toivottavasti vaimokin pitää tästä muutoksesta, koska sain inspiraation sen jälkeen, kun vaimo ei enää ollut tavoitettavissa kännykällä, toisin sanoen töissä.
Vielä on edessä testailua ja linkkien korjailua. Koska arkistosivujen nimetkin muuttuivat, pitää etsiä ne kohdat Provosta, joissa viitataan aiempiin kirjoituksiin. Onneksi Xenu on siinä apuna.
Tein tänään ensimmäisen ATC-korttini. Minut on siis saatu houkuteltua mukaan tähän harrastukseen, joka vie tällä hetkellä kaiken Miiran vapaa-ajan... ainakin silloin kun inspiraatiota ja ideoita riittää. Ensimmäisen korttini nimi on "Kulta" ja minulla on vielä muutamia ideoita paperilla. Seuraavaksi taidan alkaa väsätä ensimmäistä sarjaani, jonka nimeksi tulee jotain postiin viittaavaa.
Narutin hetki sitten pyykkiä ja latasin koneen huomista varten. Ennen nukkumaanmenoa, joka varmasti on myöhäinen johtuen Miiran yövuorosta, aion vielä katsoa ohjelmia nauhalta, syödä jäätelöä ja tehdä töitä (plääh). Minut narutettiin tai itse asiassa julmalla tavalla pakotettiin menemään huomenna kouluun yrppy-päivään, joten suunnitelmistani poiketen en saakaan nukkua pitkään. Harmittaa.
Yövuoron jälkeen nukuin neljään ja olen viettänyt pyjamapäivää. Huominen on vapaata, mutta aion silloin nousta ajoissa ylös, että saisin rukatuksi unirytmiäni paremmin aamuvuoroihin sopivaksi.
Loppupäivä on mennyt kortteja väsäillen, netissä roikkuen, teetä juoden ja muuten vain velttoillen. Nyt iltapalaa laittamaan: suppilovahverokeittoa töistä palaavalle vaimolle (ja tietysti minulle myös).
Kuukkeleiden lähestyessä parhaita paloja minun merkinnöistäni viime vuodelta, for your consideration:
Minna listatkoon itse omansa.
Uunissa lasagnea, minulla lasissa lonkkua ja Miiralla punkkua. Miira syö parhaillaan alkupalaksi juustiksia ja katsoo eilistä Så ska det låtaa. Kuulostaa aika hyvältä lauantailta.
Tein eilen kaksi ATC-korttia lisää. Miiran reaktiot ovat liian positiivisia, ja ajattelen heti, ettei reaktio ole täysin vilpitön. Omiin "kykyihinsä" ja luovuuteen voi olla vaikea uskoa, kun kotona on sellainen ihminen, joka oikeasti osaa tehdä jotain.
Hiljainen kuukausi menossa. 19 päivää ja vain 10 päivän ajalta blogauksia. Olisipa yhtä rauhallista ja hiljaista ihan oikeassa elämässäkin.
Olen viime päivinä, silloin tällöin ehtiessäni roikkunut IRCissä. Addiktiota ei onneksi juurikaan ole.. tai ainakin se on olematon verrattuna siihen, mitä se 7-8 vuotta sitten oli. Nykytilanteessa on sekin ero vanhaan, että näiden kanavien ihmiset ovat tuttuja jostain muualta. Aiemmin kaikki olivat tuttuja vain IRCistä.
Eilen illalla koin melkoisen yllätyksen, kun pari tyyppiä sanoi tuntevansa minut Provosta. OK, muutamien tietojen perusteella olisi jo voinut googlata ja laskea yhteen yksi plus yksi... mutta nämä sanoivat lukeneensa tätä blogia jo ennen kuin aloin roikkua sillä IRC-kanavalla. Ääk!
Hämmentävää. Toiset tietävät minusta (ja Minnasta) vaikka mitä, mutta minä en tiedä heistä juuri mitään. Ja nyt ne mokomat tuntevat itsensä kovinkin imarrelluiksi, kun ne on mainittu täällä. Hmph.
Yritän tässä miettiä mennyttä työviikkoa, mutta päivät tuppaavat väkisinkin menemään päässä sekaisin. Että milloinkas minä nousin neljältä, milloin yhdeksältä ja milloin työkavereina oli Nuija ja Tosinuija?
Niin, työviikko on tosiaan ohi. Vuorolistan mukaan olisi pitänyt olla töissä vielä tänäänkin, mutta tuli ylimääräinen tauko. Seuraavan kerran menen töihin vasta tiistaina, ja sehän minulle kelpaa! Ehtii viettää pääsiäistä kunnolla, valvoa öitä Buffya katsellen ja muuta kivaa..
Minna tunkee näppikselle: Vaimo saa jaaritella lisää myöhemmin, nyt pitää lähteä ostoksille.
Ostosreissu vähän venähti, mutta mitäs tuosta. Ensin käytiin appiukon kanssa torilla, sitten ostettiin pääosa kaikista ruoista Cittarista. Lopuksi sekä isä että tytär kävivät vielä pitkäripaisessakin.
Nyt on kotona ruokaa vaikka viikoksi, juomaa varmaan kuukaudeksi. Ruokakaupan puolelta piti ostaa kokeeksi pari uutta siideriä, erikoisliikkeen puolelta kuohuviiniä, portviiniä, yksi tumma olut testattavaksi ja vielä Minnalle pari lonkeroa. Lampaalle on viinit kotona, samoin jälkiruokaviini.. kaikki muu on ekstraa.
Minä tulin kassien kanssa kotiin, Minna lähti hakemaan äitiään. Seuraavaksi Minna lähtee taas ajelemaan; tällä kertaa ohjelmassa on pikkusiskon kyyditys teatteriin. Ruinasi, mokoma, minut mukaansa.. mutta tietää kyllä, mistä narusta vetää. Sillä aikaa kun Minna aikoo shoppailla, minä saan mennä kirjan kanssa Kouluun maistelemaan portteria.
Testailemistani ja maistelemistani tummista oluista ja porttereista A.Le Coqin portteri on toistaiseksi ollut parasta. Mutta monta on vielä testaamatta, ja maailmahan on täynnä tummia oluita. Miksi ihmeessä tuhlaisin aikaani lagereihin (jotka ovat lähes poikkeuksetta olleet pahanmakuisia)?
Siispä: tänä iltana, vähän vaille seitsemästä lähtien, minä istun Koulussa portterilasi kädessä, kirja toisessa. Pääsiäisen alku vaikuttaa kyllä tosi hyvältä..
CD2 - Minna
Poimin meemin rannalta.
...Eli tupla-CD:nä julkaistavan Provo-soundtrackin ensimmäinen osa. Ja kansikuva.
Minna vei kaikki "meidän biisit", ja kun en halua montaa kappaletta samalta artistilta, minun puoleni soundtrackista on hiukan epätyypillinen. No, kaikki nämä biisit ovat hyviä, usein kuunneltuja ja jotenkin meidän elämäämme (ja tähän blogiin) sopivia. Levyn alkupuoli on hauskanpitoa ja menomusaa, loppupuoli hempeilyä ja chillailua.
Pääsiäinen ottaa voimille. Joka yö on TV:stä tullut Buffya (3. kausi, jota pääosin en ole nähnyt aiemmin) eikä sellaista voi missata. Katsottu 1-3 jaksoa yössä ja loput videolle.. nauhoitetut jaksot katsottu sitten ennen seuraavaa yötä.
Eilen söimme lammaspaistia kotona. Homma onnistui hyvin, varmaankin sen takia, että resepti on niin yksinkertainen, ettei sitä voi mokata. Lopputulos oli herkullinen ja söimme itsemme aivan täyteen. Alun perin 1,7 kilon paistista jäi jäljelle ehkä sadan gramman roipepala, jossa siis on vielä syötävää.
Tänään oli vuorossa sukulaisvisiitti anoppilaan. Tarjolla lammas-kaalipataa (hyvää!) ja seuraksi Minnan isovanhempia molemmilta puolilta. Kaikki OK, mutta kun vierailu venyi melko pitkäksi, olin vähällä nukahtaa pystyyn. Tietää olevansa tappoväsynyt, kun edes Buffy eikä hyvä kirja pidä hereillä.
Nyt olemme taas kotona, mutta saan odottaa hyvän aikaa, ennen kuin pääsen näkemään loput viimeöisistä jaksoista – sunnuntai kun näyttää olevan tosi-TV -päivä ja Minna on liimaantunut töllöttimen ääreen. Minua väsyttää edelleen, mutta illalla ei oikein kannata ottaa "päiväunia".
Keskustelimme kirjahyllyyn tulevien lisämetrien täytöstä (kellarissa odottaa ainakin kymmenen täysinäistä laatikkoa). Koska kirjahyllyn syvyys on 40 cm, optimaalista tilankäyttöä pitää hieman miettiä. Miettiessäni ääneen, miten hukkatilan saisi minimiin, möläytin "voidaan laittaa sun niitä joitain paskoja kirjoja sinne taakse". Huomasin erheeni heti, ja korjasin "siis niitä alempiarvoisia", mutta ei se auttanut. Mahdankohan saada koskaan anteeksi?
Miira haluaisi kirjahyllyn olevan vain kirjahylly. Minä taas haluaisin tunkea hyllyyn hamsterit, videokasetit, dvd:t ja ties mitä. Nuo vielä taidan siihen saadakin, mutta jos edes vihjailen koriste-esineiden tai muun krääsän suuntaan, saan osakseni vain vihaisia mulkaisuja. On se kumma, kuinka jotkut ottavat tuollaiset kirjahommelit niin vakavasti.
Tänä iltana harrastan kulttuuria ja fanitusta Piskin kanssa; kotiin palailen huomenna. Normaalisti menisin tänään yöksi töihin, mutta pyysin vapaapäivän.. ja sain sen. Töissä onkin ollut melko hiljaista.
Kuten tavallista, lähtö viivästyy suunnitellusta. Ensin Minnaa laiskotti ja hän siirsi herätyskellot piipittämään myöhemmin. Sitten halusin syödä kunnon aamiaisen ja piti hoitaa yksi lasku. Blogauskin on must.
Nyt odottelen tietoa Minnalta – saanko kyydin vai en. Joka tapauksessa lienen viimeinkin liikkeellä vartin sisällä.
Helmikuussa tuli luetuksi niin vähän kirjoja (enkä ollut edes paikalla tekemässä kuun viimeistä blogausta), että viime kuun lista tulee tässä, samalla kuin tämän kuun lista.. joka ei myöskään ole järin pitkä. Liian monta on vielä kesken.
Helmikuun kirjoja
Tuija Lehtinen: Mikaelan enkelit
Jatko-osa Rafaelin enkelille, samanlaista harmitonta hömppää kuin sekin.
Stephen King: Dreamcatcher
Uusintaluku. Lapsuuden ja nuoruuden kuvaajana King on ihan ykkönen, samoin outojen otusten kanssa.
Maarit Verronen: Luolavuodet
Jälleen mielenkiintoinen romaani, joka sekoittaa faktaa (luolatutkimuksesta tällä kertaa) ja fiktiota semmoiseksi annokseksi, että se pitää ahmia heti.
Maaliskuun kirjoja
Maarit Verronen: Löytöretkeilijä ja muita eksyneitä
Tätä en ollutkaan lukenut, vaikka luulin. Taas sen lajin novelleja, jotka saavat ajatukset liikkeelle. Ei siis mitään iltalukemista, koska näiden jälkeen nukahtaminen voisi olla hankalaa.
Val McDermid: The Mermaids Singing
Eka McDermidin dekkari, jonka luin. Hyvää kamaa; välillä oli vaikea jättää kirja kesken (ja tietty oli pakko töiden tai muun takia). Näitä on vielä kolme lisää.. Kiitos, Risto!
Val McDermid: The Wire in the Blood
Tämä oli samassa niteessä kuin edellinen. Ehkä vielä edellistä parempi; kotimatkalla oikein pänni, kun huomasin, etten ehdi lukea sitä matkan aikana loppuun.
Helsingissä oli mukavaa: esitys ja sen jälkitunnelmat hauskat ja sympaattiset (samaa voi sanoa esiintyjistä, myös siitä kaverista, joka olisi mielestäni voinut olla Gilesin, siis Buffyn Valvojan, isoveli), Urkin tarjoilu ja juomat herkullisia... Maistoin taas uutta portteria, johon ihastuin ensi kulauksella – valmistaja on Huvila-panimo Savonlinnasta – ja Piskin kanssa maisteltiin paria meille ennen tuntematonta Westonsin siideriä. Mutta nyt nukkumaan, parin tunnin kuluttua herätys ja yöksi töihin.
Provokaatio on turkulaisen avioparin veppiploki elämästä sateenkaarilinssien läpi.
Vieraskirja
Sposti
Minna: minna @ tsirp.net
Miira: miira @ tsirp.net
Lisää Provo Blogilistan suosikkeihisi
Bannerit linkitystä varten
Sivut teki Minna.
