Oh my, kaksi ehdokkuutta Provolle Kuukkeleissa. Tässähän ihan punastuu tällaisesta suosionosoituksesta. Molemmissa sarjoissa (paras ryhmäblogi ja paras tagline) olemme todella kovien nimien seurassa. Mietityttää vain, miten me sinne olemme eksyneet...
Selasin kaksi päivää myöhässä tullutta paikallislehteä ja tein löydön. Meillä onkin nyt ohjelmaa torstai-illaksi: mennään teatteriin katsomaan Älytöntä Sydäntä, jos vielä saadaan liput. On soitettava ja tehtävä varaus heti huomenna.
Samaisessa lehdessä Paavo Lipponen sanoi olevansa puhumassa vain "vaimonsa lämppärinä", ja minulle selvisi, miksi aiemmin tänään yksi museoporukasta uteli minulta, mitä lämppäri tarkoittaa. Ruotsinkielinen kun on, hän ei aina pysy suomenkielisten ilmausten perässä, varsinkaan, jos on kyse slangista. Kerroin, että yleisesti ottaen lämppäri tarkoittaa lämmittelybändiä, mutta jos minun lippukuntani jäseniltä kysyisi (selittämättä asiayhteyttä), voisi saada ihan erilaisen vastauksen.
Meidän partiokämpällämme lämppärit ovat syötävää – lämpimiä voileipiä.
Yksi projektikurssi suoritettu ja toinen hyvällä mallilla. Odottelen myös parhaillaan spostia vanhasta koulustani, saisin sitten viimeinkin hoidettua suullisen viestinnän pois. Kurssin suorittamisesta puuttuu enää yksi tehtävä ja se on nyt lykkääntynyt ja lykkääntynyt, kun kohderyhmälle ei ole sopinut.
Houkuttelin Lassia äsken lähtemään hihassani koululle, mutta eipä tuo pahemmin innostunut. Ei tainnut edes ymmärtää, mitä höpisin. Lassista huomaa, että kesä on tulossa... poju on taas todella tumma. Ikkunasta katsoessa sitä taas ei huomaa, siis kesän tuloa. Lunta pyryttää minkä kerkeää. Pakko kai tuonnekin on lähteä, vaikka mieluiten olisin vain sisällä.
Liput lunastettu, kaupassa käyty, herkullisen jauhelihakastikkeen jämät syöty.. ja nyt, vaikka miten väsyttäisi ja selkä protestoisi, on pakko tiskata. Tiskipöytä ja sen viereinen työpöytä ovat niin täynnä astioita, ettei sinne taida mahtua enää edes pikkulusikkaa sekaan.
Muitakin kotitöitä olisi yllin kyllin, mutta niitä on tehtävä pikku hiljaa. Minusta ei ole rehkimään koko päivää (tai iltaa). Sen yhden paidankin ehtii silittää vielä huomenna..
Nyt meneillään oleva meemi on minulle jo tuttu juttu; aiheella on nimittäin oma sivu.
Firefly menee nauhalle, ja näyttää siltä, että Minna tekee palapelin valmiiksi sitä katsoessaan (viimeiset parikymmentä palaa).
Katsoimme Oscar-gaalan pätkityn version vähän aikaa sitten, ja olihan se taas ihan kivaa hömppää. Peter Weir oli ukkoutunut (en ollut tunnistaa!), Annie Lennox upea kuten aina, Blake Edwards hulvaton ja muutamien brittinäyttelijöiden puhe musiikkia korville kaikkien jenkkien seassa... Musiikkia korville oli tietysti myös Stingin ja (kukasenyoli) jonkun naislaulajan esitys You Will Be My Ain True Love.
Nyt koisimaan; kello on jo liiankin paljon. Aamulla pitäisi jaksaa byrokraattilaan ennen kuin menen museolle.
Pieniä ikuisuuksia:
Pakkohan minun oli ottaa työpöydästämme kuva. En muuten siivonnut pöytää ennen kuvausta, mutta täytyy tunnustaa, että normaalisti siinä olisi kyllä enemmän roinaa ympärillä. Nyt oli harvinaisen siisti päivä.
Nyt äkkiä liikkeelle. Olen tapani mukaan myöhässä, tällä kertaa vielä ihan reilusti. Ei mukavaa.
Teatterireissu venyi vähän pitkäksi, mutta en jaksa murehtia sitä nyt. Esitys oli nimittäin upea, ja lyhyt tapaaminen esiintyjien kanssa (kaksi minuuttia lumisella pihalla) kruunasi koko homman. [airhead fan mode] Iik, ne on siis ihan älyttömän ihkui!!!1 [/airhead fan mode]
Tarkempi raportti Älyttömästä sydämestä tulee varmaan huomenna fanisivulle ja myöhemmin viikonlopun aikana latailen sinne Minnan räpsimiä kuviakin. Tätä menoa en ikinä opi käyttämään tuota digikameraa; Minna osaa homman niin hyvin, että nytkin annoin hänen ottaa kaikki kuvat.
Tulin kotiin aika tarkkaan kuudelta illalla, vaihdoin vaatteet ja istuuduin koneen ääreen. Sitä istumista kestikin kolme ja puoli tuntia (sanoo Minna), enkä edes syönyt ennen kuin minut häädettiin keittiöön. Mitäkö tein? Tietysti muokkasin eilisiltaisia kuvia, vaahtosin illasta Piskille ja päivitin fanisivua. Minnakin osallistui "työhön" vanhempiensa luota palattuaan.
Innostus oli niin kova, että unohdin tyystin, että minun piti katsoa tänään salibandya TV:stä. En vieläkään ole ehtinyt töllöttimen ääreen kuin hetkeksi: nauhoitin Minnalle Big Buggerin (ja senkin aloitin kolme-neljä minuuttia myöhässä). Kova laki menee nauhalle ja minä istun taas koneen ääressä. Päässä soivat eilisen illan laulut, ja ellei kohta olisi Så ska det låtan aika, panisin Eijan tai Susan CD:n soimaan... ja naattisin lisää.
Palapeli pitäisi purkaa olohuoneen pöydältä, jotta siihen voi alkaa kasata seuraavaa. Saankohan minä itse ottaa tuosta valmiista kuvan, vai iskeekö kontrollifriikki ensin?
Ensi viikolla on neljä tenttiä ja ohjelmoinnin harjoitustyön palautus. Ohjelmointihan on kivaa ja harjoitustyökin jo tehty, mutta dokumentointi vain puuttuu. Ongelmana on myös se, että haluan vielä hieman viilata työtäni ja lisätä siihen yhden jutun, mitä tässä vaiheessa ei vaadita, mutta olisi tietenkin tosi hienoa, jos se siinä jo olisi. Saas nyt nähdä, kuinka paljon työ ehtii vielä muuttua ennen palautusta.
Tentteihin piti alkaa valmistautua tänään aamusta asti, mutta lähdinkin ensin vanhempien kanssa kauppaan ja sen jälkeen olen vain oleillut (ja käynyt taas kaupassa). Vanhemmiltani sain kävelysauvat ja salibandymailan. Nyt pitäisi vain kerätä rohkeutta esiintyä sauvojen kanssa ulkona ja lähteä sähläämään mailan kanssa.
Vieraskirjaamme on häiriköinyt tuttu henkilö, joka on niin raukkamainen, ettei voi edes mielipiteitään esittää omalla nimellään/nimimerkillään. Provon puolesta pahoittelut sille henkilölle, jonka nimeä tämä häirikkö jatkuvasti on käyttänyt. Poistamme viestit heti, kun ne huomaamme (yleensä aika nopeasti siis). Minua henkilökohtaisesti viestien sisältö ei haittaa, vaan se, ettei palautetta anneta omalla nimellä/nimimerkillä. Negatiivisen palautteen vuoksi emme siis poista viestejä.
Yläkerrassa ollaan kännissä kuin käet ja musaa soitetaan aivan käsittämättömän lujalla. Olisi edes hyvää musiikkia, mutta ei. Ihan turha noille olisi edes mennä sanomaan mitään, paristakin syystä. Ensinnäkin känniset ääliöt tuskin tajuavat mitään ja toiseksi minua ei kiinnosta kommunikointi idioottien kanssa.
Pitänee kirjoittaa kirje ja ilmoittaa asiasta eteenpäin. Pääsisi edes joskus noista eroon. Toivon vain, ettei yläkerran lapset ole kotona. Tuon kuunteleminen samassa asunnossa ei voi tehdä lapsille hyvää.
Tänään minua on vituttanut jostain syystä aivan liikaa. Olen ollut koko päivän ihan kypsä ihmisiin. Ehkä nukkuminen auttaa (edellyttäen että tässä metelissä saa nukuttua).
Heräsin taas liian aikaisin, tällä kertaa puoli kymmeneltä. Nousin ylös, kävin vessassa, vilkaisin hamstereita – kaikki nukkuivat ja ruoka näkyy maistuneen – ja poistin vieraskirjasta yhden häirikköviestin. Nyt mietin, menenkö suorinta tietä takaisin petiin, vai otanko ensin särkylääkkeen.
Yläkerrassa juhlinta loppui niihin aikoihin, kun me menimme nukkumaan. Minna nukahti taas ensin, ja vähän ennen kuin itse nukahdin (kello oli varmaankin kaksi tai niillä main), kuulin, miten yläpuolella oksennettiin äänekkäästi. Bileet olivat tosiaankin ohi.
Sauvakävely on nyt testattu ja hyväksi havaittu. Odotimme eilen pimeää ennen kuin uskalsimme lähteä koeajolle. Sauvat toivat selvästi lisää tehoa kävelyyn ja täytyy sanoa, että sauvat toivat myös lisää mielenkiintoa. Nytkin tekisi mieli lähteä sauvailemaan, eikä minua toisaalta mikään estä. Ulkonakin liikkuu sen verran vähän ihmisiä ja enimmäkseen vielä mummoja sauvojen kanssa, etten olisi edes kovin poikkeava.
Ensimmäinen tentti takana. Jäi ihan hyvä fiilis, mutta sehän voi joko tarkoittaa sitä, että tentti meni ok tai sitä, että tentti meni ihan perseelleen. Ylihuomenna seuraava ja voisin jo tänään hieman valmistautua. Huomenillalla en kuitenkaan ehdi töiden vuoksi lukea.
Ohjelmoinnin harjoitustyö sai sunnuntaiaamuna klo 6.00 pelottavia piirteitä. Heräsin säpsähtäen kesken makeimpien unien ja ainoa ajatus päässä oli "sen voisi ehkä ratkaista tolla tavalla!!". Nousin äkkiä ylös, kävin kirjoittamassa ajatukseni paperille ja suoraan takaisin nukkumaan. Eihän tuollainen enää voi olla normaalia?!
Hyvää naistenpäivää! Kaksi vuotta sitten ensimmäiset samaa sukupuolta olevat parit rekisteröivät parisuhteensa Suomessa. Olisi kiinnostavaa tietää tämänhetkinen tilanne - kuinka monta liittoa solmittu, kuinka monta purettu sekä jakauma naisten ja miesten välillä.
Olin tunnin sauvakävelylenkillä ja nyt on aivan mahtava olo! En olisi uskonut, että sauvomisesta tulee näin lämmin ja raukea tunne kehoon. Hyvää oloa siivitti korvissa soinut UB:n viimeinen keikka. Pitää muuten varoa, ettei tuohon touhuun jää koukkuun.
Koska yöunet jäivät lyhyiksi, niin nyt taidan mennä ottamaan päivänokoset. Sen jälkeen sitten uudella innolla töiden kimppuun. Yhden koneellisen pyykkiä voisi kuitenkin nyt jo laittaa pyörimään, olisi sitten valmis, kun joskus nousen ylös.
Viime yönä päätimme, että vieraskirjahäiriköinnin vuoksi muutammme ainakin tilapäisesti vieraskirjan moderoiduksi. Tarkistamme siis viestit ennen kuin ne näkyvät vieraskirjassa. Samalla vastausnopeus voi ainakin joissain tilanteissa nopeutua.
Jos Provo näyttää joillain selainyhdistelmillä hassulta, niin se voi johtua pinnan alla tehdyistä pienistä muutoksista, joilla ei kyllä pitäisi olla mitään vaikutusta ulkonäköön. Jos jotain kummallisuuksia kuitenkin ilmenee, niin laittakaa viestiä.
Toinen tentti oli tänään ja kirjoitetun tekstin määrän perusteella meni ainakin ihan hyvin, mutta oliko se teksti edes sinne päin, onkin sitten toinen juttu. Ohjelmoinnin harjoitustyö on nyt saatettu sellaiseen tilaan, ettei se enää rassaa kovin pahasti perfektionistia, mutta se dokumentointi! Ei kyllä naurata yhtään, kun teen sitä torstain ja perjantain välisen yön naama irvessä.
Huomenna on ohjelmoinnin tentti, mutta sitä en jaksa stressata kovinkaan paljon. Harjoitustyön tekeminen (kokonaisuudessaan) on ollut siihen parasta mahdollista harjoittelua. Illan mittaan varmaan vilkuilen vanhoja demoja, ja luen ensimmäisen luennon materiaalin, mutta muuten annan sen olla.
Perjantain tentti onkin sitten se pahin. Se taitaa mennä ihan päin mäntyä, ellei Minnan Mahtava Munkki taas iske (eli tuurilla mene hyvin). Odotan jo viikonloppua, ja vielä aivan järkyttävästä syystä – silloin pääsen sauvailemaan!
Ensin odotan päivitystä parhaaseen überiin puolitoista vuotta, sitten se pirulainen saadaan verkkoon juuri silloin, kun en missään nimessä ehdi, enkä saa sitä lukea. Voisi kuvitella, ettei pari päivää enää tuntuisi missään, mutta asiathan eivät mene niin.
Nyt vituttaa oma saamattomuuteni. Jos hommat olisi jo hoidettu, niin mikään ei estäisi minua lukemasta. Toisaalta vituttaa se, että edes menin tarkistamaan asian, koska tiedän, etten saa sitä vielä lukea. Tyhmä mikä tyhmä.
Tämän viikon stressinaiheuttajat ja henkiset kahleet ovat lopullisesti ohi 17,5 tunnin päästä. Sitten voin vain keskittyä sauvakävelyyn, salibandyyn, nukkumiseen, sykemittarifantsuiluun ja fanficiin. Dokumentointi on melkein kasassa, mutta huomisen tentin kannalta ei näytä nyt hyvältä. Otan sitten aamulla pikakertauksen väyliin sun muihin.
Tänään oli ihan kiva päivä. Ohjelmoinnin opettajan kanssa juteltuani sorruin vielä sorkkimaan koodia. Ei oikeasti saisi edes vitsailemalla yllyttää yllytyshullua!
Ääk: Fanisivu oli tänä iltana yhden tunnin sisällä saanut niin paljon kävijöitä, ettei Geocities päästänyt enää uusia sisään.
Hui: Minnan iltapäiväisten jutteluiden seurauksena minun piti lähettää tänään yksi sähköpostiviesti. Olisinpa osannut auttaa; silloin mailista olisi ollut jotain todellista hyötyä.
Iik: Lassi osaa loikkia! Se oli vähällä pudota lattialle, kun se yhtäkkiä hyppäsi sylistäni nojatuolin käsinojalle. Peloton pikkukaveri.
Huh: eukk— siis rakas vaimo haluaa huomenna kävelylenkille (tulin jo luvanneeksi) ja ensi keskiviikkona pelaamaan sählyä. Mihin tästä vielä joudutaan? Sisälenkkaritkin ovat jossain kateissa... tai sitten liian hyvässä tallessa.
Ja viimeinen juttu – ei enää kauhua minulle, mutta jonkin verran pelkoa Minnalle: kiristin taas vyötäni yhden reiänvälin verran. Minulla on käytössä partiovyö, jota ei kiristellä ja löystellä ihan niin näppärästi kuin tavallisia vöitä, joten vyötärön pienenemisen huomaa aika selkeästi. Totta puhuen en edes muista, milloin olen viimeksi ollut näin "pieni".
Herätin kummastusta palauttaessani ohjelmoinnin harjoitustyön jo yhden jälkeen. "Mitä sä täällä jo nyt teet?!" Vaikka olinkin mukamas etuajassa, niin työ on nyt pois käsistäni. Ope uhkaili kyllä automaattisella hylkäyksellä, jonka tarkoituksena on saada puristettua minua tekemään vielä enemmän töitä ohjelmoinnin eteen. Varmasti ihan hyvä idea, kunhan ensin toivun tästä viikosta.
Olen tehnyt tällä viikolla aivan liikaa aivotyötä, koska nyt sattuu päähän. Fiksuinta olisi mennä koneelta pois ja nukkumaan, mutta... se päivitys. Luin sitä jo eilen ja nyt tekisi kovasti mieli lukea se loppuun.
Meilläkin katsottiin tänään (tai siis eilen) salibandya, tosin Minna taisi nukkua kaksi jälkimmäistä erää. Yhdeksän maissa tuo sitten piristyi, roikkui pitkään netissä ja meni lopulta kahdelta petiin. Kävelylenkki siis siirtyi..
Minä vietin iltaa palapelin ja Fool's Errandin seurassa. Palapeli oli syynä siihenkin, etten keskittynyt matsiin ihan niin paljon kuin oli tarkoitus.
Kävelemään ei päästy tänäänkään. Äiti siirsi kävelyn huomiseen ja Miira nukkui, kun olisi ollut sopivaa aikaa mennä kahdestaan. Ehkä sitten huomenna, mutta kai jokin senkin pilaa.
Tuntuu, että tämä päivä on mennyt ihan ohi. Onhan tätä vielä jäljellä, mutta mitä (järkevää) tässä nyt enää viitsii tehdä? Ei varmaankaan mitään. Vähän harmittaa, koska innostusta on hyödynnettävä silloin harvoin kun sitä on.
Xenan jälkeen molemmilla olikin taas sellainen olo, että ulos voisi lähteä, joten kävely ei jäänytkään tältä päivältä. Keli on kyllä sellainen, että sauvoista taitaa melkein olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Välillä on liian liukasta, välillä on liian lumetonta... koko ajan saa miettiä, laittaako kumitupen vai ottaako sen pois. Rytmi rikkoutuu täysin.
Sauvojen kanssa kävely on kyllä mielekkäämpää minulle. Saavat kädetkin jotain tekemistä. Itse kun en kehtaa heilutella niitä muuten vain. Siitä, jos mistä, tulee äärettömän hoopo olo. Sama kuin puhuisi kännykkään handsfree-vehkeen kanssa.
On sitten tosi kivaa, kun puolison palkanmaksussa on tapahtunut virhe tai tahallinen kusetus, ja tyyppi on sen takia niin "hyvällä" tuulella, ettei mitään rajaa...
Samalla kun yritän herätä kokonaan ja selittää itselleni, ettei Minna minulle ole vihainen, ja ettei nyt kannata olla sille vihainen – eikä ainakaan mätkiä seiniä ja ovia – pitää valmistautua työpäivään jäkättävien homekorvien kanssa. Oi riemua.
Kyllä huomaa, että on maanantai.
Minulla kävi taas aivan mieletön munkki tenttieni kanssa. Ka-MaLan kolmesta tentistä tuli kaksi vitosta ja yksi nelonen. Ehkä minä sittenkin olen jotain sisäistänyt tuntien aikana tai sitten aamuinen pikalukutekniikka sopii minulle.
Palkkasohlauksestakin olen jo hieman rauhoittunut. Loppujen lopuksi kannattaa aina vain syyttää itseään, varsinkin silloin, kun on taas jälleen kerran yliarvioinut ihmisiä. Miksi on vaikea oppia, ettei toisten ihmisten tyhmyys oikeasti katoa mihinkään?
Kävin lounastamassa Miiran kanssa museolla (toin itse herkut). Miira sai ihailla hampaitani, jotka tänään puhdistettiin hammaskivestä. Hammashoitajan mukaan ylähampaiden osittainen keltaisuus oli jämiä rautojen liimoista. Sitkeää tavaraa, kun vielä kuuden vuoden jälkeenkin on paikoillaan.
Olen jotenkin omituinen, koska taas minua kehuttiin rauhallisuudesta hammaslääkärin/hoitajan tuolissa. Minusta hammaslääkärissä on kivaa, eikä paikkaukseen ja puhdistamiseen tarvita puudutusta. Torstaiseen viisaudenhampaan poistoon kuitenkin haluan kaiken mitä vain annetaan. Niin hulu en sentään ole, että sen haluaisin kokea ilman.
Palkkasohlaus kyrpii taas. Otin asian esille henkilön kanssa, joka sitä hoitaa. Vastauksena tuli vittuilua ja ilmoitus siitä, ettei minulle voi soittaa ja varmistaa asioita "kun emmä tiedä, miten sä siellä koulussa olet". Voi hyvä ihme! Voiko olla niin, ettei ihminen, joka vastaa firman rahaliikenteestä, ole koskaan kuullut kännyköistä ja ymmärtänyt vastaajia? Varsinkin kun tämä kyseinen henkilö on aiemminkin osannut soittaa minulle ja ellen ole vastannut, niin hän on osannut jättää viestin vastaajaan. Puhdasta vittuilua tuo sohlaus on, ei mitään muuta.
Nukkumatti, nukkumatti lasten
Illoin kulkee, heittää unihiekkaa
Päivän leikit aika lopettaa on
Kun simmut painuu kii
Mukailtuna päässä soinut Pikku Kakkosen iki-ihana nukkumatti. Pakko mennä jo nyt nukkumaan, töiden teosta ei tule mitään näin unisena. Aamulla sitten uuden innon kera.
Tää outoa on, tätä ymmärrä en
Musta tullut on aamuvirkku
Mistähän löytäisin sen lurjuksen
Joka sotkee mun maailmaani?
Joo, aika mennä nukkumaan. Tässähän alkaa olla jo aika omituinen.
Herätys oli yhtä vaikea kuin eilenkin; ei siis mitään hyötyä siitä, että mentiin nukkumaan ennen puoltayötä. Tämä on ihan hullua.
Unet jatkoivat eilisiä maanantaitunnelmia. Vessasta oli lamppu rikki, eikä vaihtolamppuja ollut, ja jostain huvijahdista piti hakea kolmen hengen passit sekä jotain arvotavaraa pois, mutta paatti oli uppoamaisillaan ja retki kannen alle erittäin vaarallinen.
Todellista maanantaita eilen oli vielä se, että kun kirjakerhon lehti tuli, muistin unohtaneeni perua edellisen lehden kuukaudenkirjan. Tänään jää grafiikka väliin, kun vedostuspaperi on melkein lopussa. Ensi viikolla sitten...
1,5 vuoden tauon jälkeen pääsin taas leikkimään Accessilla. Tämäkin opetus alkoi ihan alusta ja nyt huomaa, että edellisestä koulutuksesta ihan hyvin nuo asiat ovat jääneet mieleen. Olo on kuitenkin ollut koko päivän ihan pöhnäinen, eikä tästä työnteosta oikein tule mitään. Niskaan sattuu ja silmät painuvat kiinni.
Huomasin jo edellisellä luennolla, etten ole ihan terässä tällä hetkellä. En ole varmaan koskaan kirjoittanut niin monta kertaa väärin yhden luennon aikana. Koko ajan piti olla tarkistamassa omia kirjoituksiaan, kun tuntui, ettei suomi taivu omassa päässä, eikä varsinkaan sormissa nyt millään. Inhottava tunne.
Rakkaasta ohjelmastani puuttuvat skandit ja nyt ne pitäisi saada sinne. Tähän aikaan yöstä en kuitenkaan enää jaksa asiaa pohtia (kuitenkin herään taas keskellä yötä ideoita pää täynnä), varsinkin kun työ on jo hyväksytty. Kiinnostuneena odotan, mitä muuta ope vielä keksii päänmenokseni.
Viimeiset kaksi tuntia hurahti ohjelman parissa. Taisin olla aika rasittava Miiran mielestä. En kuullut mitään, en vastannut mihinkään, en tehnyt mitään järkevää (paitsi sitten, kun minut herätettiin horroksesta ja melkein revittiin antamaan hamsuille ruokaa). Nyt olen niin väsynyt, että huomiset (sovitaan, että nyt on vielä tiistai) tehtävät jäävät joko aamuun tai tekemättä. Jipii.
Naputtelin tänään museolla tietokonetta niin ahkerasti, että sain käsivarteni kipeiksi. Lisäksi oikea lonkka ei pitänyt tiiviistä istumisesta, vaan alkoi vihoitella jo ennen kuin päivä oli puolessa. Ihan hyvä siis, että Minna oli viimeöisen valvomisensa jäljiltä liian väsynyt sählypeliin. Ei minustakaan olisi ollut pelaamaan.
Tusetan toimistolla vierähti arvioitua kauemmin, mutta eipä tuo haitannut. Tauolla asiaa asian vierestä ja itse kokouksessa enimmäkseen asiaa... Asian vierestä olisi ollut mukava jatkaakin, mutta piti tulla kotiin syömään ja muita asioita hoitamaan.
Kesäsuunnitelmat alkavat muotoutua jo nyt. Ainakin pari viikonloppua taisi jo tulla varatuksi.
Tulipa imarteleva tulos.
Your inner artist is Gustav Klimt!
Whether incurable romantic or caring optimist, your style is undeniably Klimtian. Like all romantics, you tend to think with your heart. And why not? Great things often come with a healthy dose of passion attached. When it comes to matters that matter – whether love, or injustice, or freedom – you're rarely one to follow the crowd. In fact, you possess the rare gift of courage, along with the self-confidence to stand up for your convictions. We'd guess you've swum against the current once or twice before. And where something you care about is concerned, we've no doubt you'd do it again.
Tämä ulkoinen taiteilijani (vai mikäsenysiton) on pikku tuhertelija, jolta puuttuu niin rohkeutta kuin intohimoakin.
Normit ja tavat ovat joskus pelkkä kahle. Viime päivinä on tehnyt mieli sanoa ihmisille suoraan, mitä heistä ajattelen, niin myönteisiä kuin kielteisiäkin asioita... mutta tietenkään niin ei voi tehdä. Ei saa.
Kukaan tuskin osaisi ottaa vastaan ylenpalttisia kehuja tai "ihkutusta" miettimättä, että mitähän tuossakin on takana. Paria tyyppiä kuitenkin tekisi mieli ylistää... Ja auttaisi kummasti (minun oloani), jos eräille ihmisille voisi sanoa suorat sanat heidän tekemisistään. Seuraukset vain olisivat ikävät – enkä halua kerjätä verta nenästäni, kuvaannollisesti enkä käytännössäkään.
Ja miksi aikuisena ei enää voi tutustua ihmisiin menemällä heidän luokseen ja kysymällä "Ootsä mun kanssa tänään?" tai "Mä oon Miira, kuka sä oot? Leikitäänks jotain?" Toisten esittelykin oli pentuna helpompaa. Yksikin pihakaveri tuli kerran (olin jotain 5-vuotias) ihan uuden ihmisen kanssa pihalle ja sanoi: "Tää on Taina, se on mun kaveri. Olkaa kilttejä sille." Ja sitten oltiin, ja leikittiin yhdessä.
Mä en haluu olla kolkytkaks. Mä haluun taas olla viis ja noi vois vaikka tulla joskus leikkii meiän kanssa. Mä olisin ihan kiltti niille ja käskisin Minnanki olla, ja sit ne sais vaikka piirtää mun väreillä. Minna vois näyttää niille meidän hamsterit.
Yksi viisaudenhammas poistettu, kolme jäljellä. Kahden viikon päästä lähtee ylhäältä toinen ja sitten vain odotellaan, että alhaalla olevat joskus ilmestyvät. Ja taas minulle tuli outo olo hammaslääkäriltä lähtiessäni. Eihän se taida kovin normaalia olla, että potilas hymyilee iloisesti viisaudenhampaan poiston jälkeen ja vitsailee vastaanoton tytöille.
Kyllä tämä ilo vielä kivuksi ehtii muuttua, kun puudutuksen vaikutus lakkaa. Itse poisto oli ohi parissa minuutissa, eniten aikaa meni odotteluun (ensin puudutuksen vaikuttamisen ja sitten poiston jälkeen veren valumisen (jota ei tullut melkein yhtään)). Hyvä hammaslääkäri on kyllä todella iloinen asia.
Halusin ehdottomasti hampaan mukaani ja otan sen toisenkin. Hammaslääkäri antoi vinkin, että kannattaa maalata ne värittömällä kynsilakalla, niin niiden pinta säilyy kiiltävänä. Miiran mielestä oli ällöä, että halusin hampaani.
Taidan kuluttaa tämän päivän löhöillessä ja Xenaa tuijottaessa. Muutama jakso pitäisi katsoa, että osaan sitten arvioida niiden järjestyksen. Ehkä voisin tehdä ruotsintehtäviäkin, jos jostain syystä saan itseeni intoa ja tarmoa.
Puudutuksen vaikutuksen lakattuakaan ei ole särkenyt yhtään. Tämä on aika hassua. Suussa tuntuu tyhjän aukon jomotus, mutta ei se satu. Minun ei tarvinnut ottaa siis mitään särkylääkkeitä tämän hoitamiseksi. Toivottavasti seuraavan poisto menee yhtä hyvin.
En katsonut Xenaa, enkä tehnyt ruotsintehtäviä, vaan nukuin. Ehkä se oli oikea päätös, koska nyt on niin hyvä olo. Nukkumaan voisi muutenkin mennä kohta, se auttaisi mahdollista aamuherätystäni huomattavasti.
Xenan 4. kauden aloitustuplassa Adventures in the Sin Tradessa Lucy on kyllä mahottoman hemaiseva. Parasta toipilasviihdettä. Ja Cyane... nam. Cyanen esittäjä Vicky Pratt on muutenkin herkku.
Huomasin, että Murhasta tuli totta tulee nostalgiaviihdepläjäyspaikalla. Pitää varmaan vilkuilla.
Eräät olivat tänään "miitissä" Cosmicissa, kaupungilla ihmiset juhlivat viikonlopun alkua. Toiset tulivat väsyneinä kotiin, tekivät ruokaa ja syötyään totesivat, etteivät enää ehdi mihinkään. Loppuilta kului enimmäkseen TV:n ääressä.
Juuri nyt yritän päästä päänsärystäni eroon (Minna ehdotti parannuskeinoa, jolla reumasärky paranee, mutta tämähän ei ole sitä) – ilman lääkkeitä, jos mahdollista. Jos vain menisi petiin kirjan kanssa? Hobbia on vielä jäljellä; olen lukenut säästeliäästi.
Olen viime aikoina ollut kohtuuttoman ärtynyt kaikkiin ja kaikkeen. Pieni vastoinkäyminen töissä, liian täysi bussi, pesemättömiä tiskejä (jotka olisin itsekin voinut tiskata) ja olen valmis mätkimään seiniä. Ja se aamuväsymys! Loppuisi jo. Tällaisena olen kaikkea muuta kuin mukavaa seuraa.
Kevätsää on syvältä. Käytiin tänään kävelylenkillä, eikä ehditty pitkällekään, kun alkoi sataa. Paluumatkalla saatiin odottaa bussia kylmässä tuulessa ja tihkusateessa. Huomiseksi on luvassa lisää sadetta, maanantaiksi jäätävää tihkua, eikä tietoakaan tämän viikon lämpimistä säistä.
Kipeällä lonkalla (oikea) ei ollut erityisen mukavaa kävellä; tosin se on nyt vähän rauhoittunut. Vastapainoksi sain selän vasemman puolen kipeäksi, ja se tuntuu pysyvän tunnista toiseen yhtä kipeänä. Kävellessä se mokoma yritti krampatakin.
Onneksi on kuumaa teetä... ja Minnan eilen tekemiä mustikkamuffinsseja... ja kiireetön loppuilta. Parvekkeella valaisee lyhty, olohuoneen pöydällä pari tuikkukynttilää. Sade ja tuuli saavat vapaasti riehua ulkona.
Kuukkeligaala on ensi torstaina. Kiinnostaisi lähteä paikan päälle, mutta taloudellinen tilanne luultavasti estää sen (mutta mitään ei ole vielä päätetty). Onneksi on #bloggaajat, jonka välityksellä voimme osallistua gaalaan.
Turun seudun Xeniittien sivut saivat eilen vähän enemmän sisältöä ja lähitulevaisuudessa lisään sinne jaksoarvosteluja. TuseXea on kyllä käytetty törkeästi hyväksi, ensin tein kotisivuohjelmoinnin-kurssin harjoitustyön TuseXesta ja sitten ohjelmoinnin harjoitustyön pohjana on TuseXe.
Selkäkipu äityi yöllä tosi pahaksi, mutta apu oli lähellä. Otin aamupäivänkin tosi iisisti, koska Minnan mamman luo mentiin vasta kolmeksi.
Elämäni ensimmäiset Tupperware-kutsut olivat ihan mukava kokemus – eivät mikään pakkomyyntitilaisuus. Esittelijä oli asiallinen mutta hauska, tosin minun kohdallani hauskuutta lisäsi hänen leveä turkulaismurteensa. Lopputulos: tilasimme kolmen säilytysrasian setin, jonka anoppi lupasi meille ostaa, sekä tiiviin purkin, joka sopii teen säilytykseen (sellaisia ei koskaan ole liikaa).
Kotiin palattuani tein vähän paperitöitä ja sämpylätaikinan; Minna kävi vanhempiensa luona ja tuli pari tuntia myöhemmin.
Menin aamulla kyselemään skandeista, enkä nyt oikein tiedä, sainko vihjeistä mitään irti. Tai siis sain kyllä jotain, mutta maanantaiaamun aivokohmeesta ja omista idioottimaisista estoistani johtuen en kysynyt niitä kysymyksiä, joihin olisin tarvinnut vastauksen. Ärsyttää. En haluaisi mennä uudestaan kyselemään, vaikka ohjelmoinnin open kanssa onkin aina mukava rupatella – puhuimme sitten mistä vain.
Olin lounaalla Mirvan kanssa ja senkin tapaamisen jälkeen olisin voinut potkia itseäni päähän (kuvainnollisesti). Tuntuu, että olen taas viettänyt liikaa aikaa koneen ja Miiran seurassa, koska omat juttuni ovat niin omia juttujani, että niiden tulkitseminen on hankalaa. Toivottavasti en ole aina niin sekava ja outo.
Tänään varmistui, että vietämme Kuukkeligaalan kotona ja irkissä. Harmi, olisi ollut kiva päästä pääkaupunkiseudulle matkailemaan.
Suullisen viestinnän kurssin "esitys vieraalle kohderyhmälle" on nyt viimeinkin tehty. Homma meni ihan hyvin, ja kalvoni saivat kehuja palautelomakkeissa. Erityisesti opon kommentti "didaktisesti toimiva" lämmitti mieltä. Jonkun oppilaan kirjoittama "osaat käyttää Powerpointia paremmin kuin opettajat ja auskut" herätti hilpeyttä... paree oliskin osata, minua hävettäisi, jos tumpeloisin tuollaisessa jutussa.
Koulu tarjosi kahvit (sain myös koulun piikkiin dallaspullan, joka piristi aamua erittäin paljon!) ja kahviossa istuessani törmäsin taas erääseen vanhaan opettajaani. K vitsaili, että mitä minä taas teen koululla, eikä ollut uskoa, kun väitin, että tällä kertaa minulla oli oikeasti syykin olla siellä. K on kyllä huipputyyppi, joka tietää, että minulle voi vapaasti veetuilla "yliopisto-opiskelustani". Muistutin, että olen K:lle kahvit auki viime keväästä, ja se pitääkin jossain vaiheessa hoitaa pois.
Kävin ostamassa tänään hamsuille kuivamuonaa ja tietenkin täytin poikien kipot. Oli hassua katsella, kun kaikki kolme heräsivät uniltaan metelin ja kuivamuonan tuoksun vuoksi ja tulivat ihmettelemään, mitä oli tapahtunut. Pikkupojat rynnivät heti syömään, mutta Putsi tyytyi vain haistelemaan kopin ovelta ja palasi sen jälkeen nukkumaan.
Eilen aamulla oli oikeassa silmässä vähän hassu olo, mutta kuittasin sen väsymyksellä ja sillä, että olin nukkunut oikealla kyljelläni ison osan yöstä. Päivällä tunne vain jatkui, ja muuttui myöhemmin lieväksi jomotukseksi. Siinä vaiheessa otin peilin (jep, kyllä putsikin kuljettaa taskupeiliä mukanaan; se on vain repuntaskussa!) ja totesin, että silmähän punoittaa.
Ja kun peilillä katsoakseni jouduin nostamaan naamani kohti kattoa ja kirkkaita valoja, tuli se lopullinen varmuus: iriitti. Taas (viime kerta oli kesällä 2002). Minnan kanssa juteltuani otin yhteyttä lekurille, ja ilta kuluikin sitten TYKSin silmäpolilla. Turha mennä ensin yleislääkärille, joka sanoo sen, mitä minä olen jo tunteja tiennyt, jos polille voi päästä suoraankin.
Tämä riesa ei olisi voinut tulla hankalampaan saumaan: minulla olisi tällä viikolla oikolukuhommia (deadlinea ei voi siirtää), rahaa tulee vasta maanantaina (jouduin vippaamaan Piskiltä), ja grafiikka jäi taas väliin eilen. Viikon sairasloma ei juuri oloa helpota, kun "kaikki kiva" on kielletty. Silmätippojen tiputtelu menee jo rutiinilla, mutta luku- ja nettikieltoon on vaikea tottua. Tämän kirjoittamisen jälkeen menen juomaan teetä ja pitämään ikävää.. ja odottamaan, että Minnakin tulee teelle.
Meille tarjottiin autoa. Sellaista, joka sopisi nipinnapin budjettiin ja jota olen ajanut ja todennut sen mukavaksi. Vaikka auto on 11 vuotta vanha, se on hyväkuntoinen ja toimiva. Päätös pitäisi tehdä tämän päivän aikana, eikä hintakaan ole vielä täysin varma (riippuu siitä, mitä autosta tarjotaan vaihdossa).
Jos ostamme auton, niin se tarkottaisi lisälainaa, vielä tarkempaa budjettia ja minun pitäisi ehdottomasti löytää vielä kolmas työpaikka (nykyiset kaksi kun eivät pahemmin rahaa tuota). Hyviä puolia autossa olisi liikkumisen vapaus (ihanaa, lomalla ja muutenkin pääsisi oikeasti jonnekin!), työpaikkoja voisi hakea laajemmalta alueelta ja myös ns. hankalammista paikoista, eikä enää tarvitsisi kärvistellä autokuumeessa.
Vaikea päätös. Pelkään ja samalla toivon, että järki voittaa (eli sanomme ei), mutta toisaalta... auto toisi elämään mahdollisuuksia ja lopettaisi tämän nykyisen jossittelun – jos olisi auto, niin voisi sitä sun tätä.
Minna vinkkasi eilen Pinseristä löytyneeseen juttuun toimittaja Riitta Snellmanin "Köyhän" päiväkirjasta. Se piti tietysti lukea, pistää kirjanmerkkeihin seurattavaksi, ja illalla piti vielä katsoa 45 Minuuttia -ohjelma, jossa tuli pätkä aiheesta.
Hatunnosto toimittajan yritykselle! Raapustelin seuraaviin kappaleisiin muutamia mieleeni tulleita asioita...
Hamsteri, jos sen saa varusteineen kaikkineen ilmaiseksi, on tosi halpa eläin.. mutta jos se pitää ostaa, alkuvaiheessa menee kyllä useampia kymmeniä euroja. Sen jälkeen tosin on helppoa ja halpaa: purusäkki maksaa noin viisi euroa ja siitä riittää moneen siivoukseen, tuoreruoka on samaa, mitä itsekin syö (kääpiöhamsteri syö sitäpaitsi vähemmän kuin syyrialainen), ja lisäksi pasta, riisi ja peruna keitettyinä kelpaavat myös. Ja ne WC-paperirullien hylsyt ovat tosiaan käteviä leluja. Talouspaperirullien hylsyistä voi tehdä pidempiä "käytäviä" ja kaikenlaisista pahveista voi rakentaa labyrintteja, mökin ja vaikka mitä.
Snellman oli saanut rankkaa palutetta laivalla juomastaan konjakista. Ihan turhaan, jos minulta kysytään. Kyllä työtönkin saa joskus revitellä ja juhlia. Yksi kalliimpi drinkki, yksi pullo hyvää viiniä joskus – semmoinen on hyvä juttu ja kohottaa mielialaa kummasti. Mitäs siitä, jos juhlimisen jälkeen söisikin makaroneja ja puuroa seuraavan viikon? Itsehän sitä päättää, mihin omat rahansa käyttää. Ja hei, jos konjakista tykkää, niin siitä vain. Kossuvissy on pahaa.
Oikein, köyhällä ei juurikaan ole varaa olla eko, reilu tai luomu.. ellei sellaiseksi lasketa sitä, että leipoo itse ainakin osan leivästään, käyttää vaatteet loppuun asti ja/tai ostaa niitä kirppareilta, ja säästää sekä palauttaa tunnollisesti kaikki pullot ja tölkit, joista saa pantin. Vielä en ole sortunut keräilemään tyhjiä pulloja tienvarsilta, mutta Mustin mallin mukaan olen joskus kauppamatkalla napannut jonkun sopivasti matkan varrella olleen putelin mukaani.
Myönteinen päätös tehtiin aamulla. Auto tulisi kotiin, jos se maksaisi tuon automallin käyvän maksimihinnan verran. Homma sovittiin jo kaverien kanssa päivällä. Äsken tuli soitto, että autosta oli vaihdossa tarjottu hieman enemmän ja että autokaupalla oli jo ostaja valmiina.
Täytyy kyllä sanoa, että on helpottunut olo. Olisin ollut riemuissani autostakin, mutta koska tämä kuitenkin tuli aika äkkiä, niin tämä päätös on jotenkin turvallisempi. Ja onhan tästä seurannut kaikkea hyvääkin. Tiedän, keneltä saan lainaksi rahaa, jos ostan auton ja tiedän kaiken tarpeellisen vakuutuksista.
Varmasti pettynein oli pikkusiskoni, joka oli jo suunnitellut, mihin kaikkeen voisi minua ja autoa hyödyntää. Eipä hätää, minulla on jo seuraava auto kiikarissa. Vielä vanhempi ja varmasti myös siten halvempi. Ja jos sekin pettää, niin silti on vielä viimeisenä epävarmana oljenkortena appiukon auto, joka luultavimmin menee appiukon veljelle.
Oli luvattu pilvistä säätä, mutta tuolla se aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Laajennustippoja silmässä ja muutenkin liiallinen valoherkkyys plus tuo sää, niin tuleepa mukava kaupunkireissu. Minna soittaa ja ilmoittaa lähdöstä millä hetkellä hyvänsä.
Sain sähköpostilla kuvituspyynnön. Ilmoitin, että jos deadline on joskus ensi viikon loppupuolella, niin sitten kyllä käy (laajennustippojen käyttö loppuu tiistaina), muuten ei. Kamulle menneen synttärikortin tekstikin (ja kuoreen kirjoitettu osoite!) olivat semmoisia harakanvarpaita, että melkein hävetti. Jos silmän ja käden yhteistyö on huono, niin kuvituksista tulee kuvatuksia..
Eikä auta, vaikka väsyttäisi, kotityöt pitää tehdä. Eteisessä villakoirat näykkivät nilkkoja, kun imuroinnista on ...no, aika kauan.
Isä ja Musti tulivat melkein ex tempore -vierailulle (homma lyötiin lukkoon eilen). Toivat mukanaan yhtä ja toista mukavaa, mutta tärkein oli varastosta löytynyt pussi, jossa olivat sisäpelikenkäni. Jokohan keskiviikkona päästäisi pelaamaan sählyä?
Tarjosimme vanhemmilleni ruokaa, jota he eivät saa kotonaan – lihapullia! Musti ei oikein hallitse niiden tekemistä eikä hänellä ole kärsivällisyyttä tehdä pieniä pullia, toisin kuin Minnalla. Mausteisten pullien lisukkeina oli perunamuusia, tzatzikia (tai miten se nyt sitten kirjoitetaankin) ja salaattia. Täydellä vatsalla olikin sitten hyvä katsoa videolta viimeviikkoinen Tinan keittiössä, joka noilta kahdelta oli unohtunut. Oli muuten "kolmen huikan jakso".
Mustin dieettipuheista huolimatta tarjosimme kahvin kanssa kuumia suklaamuffinsseja jäätelön kera ja pikkuleipiä, jotka Minna teki vähän aikaisemmin päivällä. Satunnainen herkutteluhan on sallittua, ja meillä kahdella painokäyrä osoittaa loivaa mutta tasaista laskua.
Lähtiessään isä ja Musti veivät mukaansa kolme palapeliä ja Piskiltä lainaamani kovalevyn palasen. Pidähän hauskaa palapeliesi kanssa, systeri!
Illalla tein yhden oikolukuhomman, lukaisin blogit ja vähän uutisia.. Nyt vielä tämä homma, niin pääsen lepuuttamaan silmiäni. Niitä on rasitettu tänään aika paljon.
Olen niin väsynyt, etten muista, otinko jo tämän tunnin silmätippani vai en. Ruudun ääressä sitä ei ainakaan kannata miettiä; päänsärky tekee jo tuloaan.
Ja tässä minultakin se sunnuntailista. Pitäähän tuohon mennä mukaan, kun on oikein kehotettu.
Tulin juuri kotiin huimista seikkailuista. Kahdeksan tuntia sitten lähdimme vanhempieni luokse syömään. Sen jälkeen Miira on tiputettu kotiin ja minä olen syönyt lisää molempien isovanhempien luona kahvipöydässä. Kaupungista toiseen viiletin nopeasti ja tehokkaasti vanhempieni kyydissä.
Vaikka olenkin helpottunut, ettei autoa tällä viikolla ostettu, niin autottomuus ottaa päähän. Minulta kysyttiin torstaina, tarvitsemmeko me autoa. Vastasin, että olemme kyllä itsellemme sen pystyneet perustelemaan. Loppuviikon olenkin sitten miettinyt niitä perusteluja ja ensimmäisenä mielessä on aika. Töihin ja harrastuksiin menemiseen kuluu huomattavasti vähemmän aikaa autolla kuin julkisilla kulkuneuvoilla. Tuntuu ihan älyttömältä, että joskus olen töissä neljäsosan siitä ajasta, mikä minulta kuluu matkoihin edestakaisin.
Vaikka autonhankkimisintoamme on yritetty lannistaa, niin olen edelleen sitä mieltä, että se olisi viisas päätös. Ei haittaa, ettei Miiralla ole korttia, koska ei Miira kuitenkaan koskaan ajaisi. Sukulaismies hoitaisi huollot ja korjaukset riemusta vinkuen korvausta vastaan ja vanhojen autojen sielunelämää minä ymmärrän. Vielä kun löytyisi sopiva yksilö...
On muuten ihan älyttömän fiksua valvoa koko yö, kun aamulla pitää mennä töihin (itse asiassa lähden tunnin päästä). Varsinkin kun valvomisesta nelisen tuntia oli epämääräistä oleilua ja vain kolmisen tuntia sitä varsinaista työntekoa. Olisin ihan hyvin voinut tehdä nämä hommat aikaisemmin, koska tiesin, että ne on saatava valmiiksi maanantaiaamuun mennessä. Onneksi töissä ei tarvitse olla kauan.
Tuntuu, että teen tämän valvomisjutun suunnilleen kerran kuussa. Aina jokin homma jää viime tippaan ja sitten paahdan sen kimpussa yötä myöten. Toisaalta mikäs yöllä tehdessä, silloinhan minä luovimmillani olen. Näitä töitä tehdessä ei kyllä tarvitse olla luova, eikä enää edes ajatella oikeastaan yhtään. Homma on niin tuttua, että tarkkuuskin tulee automaattisesti.
Päivä meni torkkuillessa tai muuten vain puoliteholla. Kävimme kuitenkin kauppa- ja apteekkireissulla, Minna aamulla töissäkin. Apteekissa tuli ikävä yllätys: minun käyttämiäni särkylääkkeitä ei ole paikallisen apteekin valikoimissa, vaan niitä piti tilata. Onneksi kotona oli vielä pari tabua, joilla kipeä selkä sai helpotuksen.
Päivän ateria oli Chicken Tikka Masala valmiista maustepussista ja valkosipulimarinoiduista kanasuikaleista. Purkillinen ranskankermaa teki annoksesta vähemmän kevyen, vaikka se olikin kevytkermaa.. Hyvä lopputulos joka tapauksessa – tätä voi syödä useamminkin.
Eilen selvisi, että vartti koneen ääressä on maksimiaika; sen jälkeen alkaa silmiin sattua. Ärsyttävää. Olen tänään yrittänyt istua vartin koneella, sitten pitää taukoa (10-15 minuuttia ainakin) ja sitten tulla takaisin.
Muuten olen sitä mieltä, että meidän olisi pitänyt pelkästään diversiteetin nimissä olla paikan päällä Kuukkeli-gaalassa.. Meitä ei olisi luultu muiksi, kuin keitä oikeasti olemme (korkeintaan joku voisi miettiä, kumpi on kumpi). Ensi vuonna sitten.
Tippakuurin ensimmäinen viikko alkaa olla täynnä. Huomisesta lähtien olen taas työkykyinen (ei laajennustippoja) ja otan tippoja enää joka toinen tunti. Helpottaa siis vähän.
Sain särkylääkkeet apteekista, kävin kaupassa ostamassa nachoja ja nuudelikeittoja – edelliset naposteltaviksi joskus, jälkimmäiset duunieväiksi – ja nyt odottelen Minnaa kotiin. Voisin joutessani tehdä pari purkillista Mummin silliä.
Hih. Telakkameemi. Khiloulla on taas sana hallussa.
Miira lähti aamulla töihin ja minä en meinannut saada itseäni millään sängystä ylös. Lopulta se onnistui yhden jälkeen, mutta siinä se päivä sitten taisikin jo mennä. Uni tuli kyllä tarpeeseen, mutta on minulla silti hieman tyhmä ja tyhjä olo.
Nyt vaivaa saamattomuuden lisäksi valinnan vaikeus. Voisin käydä sauvakävelemässä, Vapsukassa, Galniksilla tai vain olla kotona ja laittaa koneellisen pyörimään. Jos nyt ensin kävisi suihkussa ja sitten katsoisi, mihin nokka vie.
Lopulta revin äitin kanssani kävelemään. Äiti vastusteli aikansa, mutta lopulta antoi periksi. Ohjelmat voi nauhoittaa ja ainahan sitä lisää tekosyitä keksii, ellei toinen ole lujana. Sauvojen kanssa äitillä on vielä opeteltavaa, mutta eiköhän se tule käytön kanssa.
Kävelimme sellaiselle alueelle, joka on ollut minun lukioaikoinani ihan metsää. Suunnistimme aina siellä. Nyt se alue on muuttunut ihan täysin. Siellä on kerrostaloja, rivitaloja ja omakotitaloja pilvin pimein, eikä vanhasta metsästä tietoakaan. Purtsan ympärillä oli ennen metsää vaikka kuinka, mutta nyt tuo asuinalue on ihan purtsan nurkilla. Järkyttävää!! Mielestäni tuollaisista muutoksista pitäisi ehdottomasti ilmoittaa minulle kirjallisesti ja yksityiskohtaisesti, eikä kahdeksassa vuodessa edes saisi mitään noin mullistavaa tehdä. Vanhahan järkyttyy tästä!
Loppujen lopuksi teimme myös seikkailuretken metikössä. Se oli hauskaa. Onneksi minulla on sentään suunnistusvaistoa, toisin kuin äitillä.
Nyt olen vanhempieni luona ja aion kohta laittaa kahvin tippumaan ja tehdä voileipiä. Äiti on ihan nuutunut, eikä jaksa tehdä mitään. Minä en edes hengästynyt matkalla. Sain myös hoidettua tätini antaman tehtävän.
Sattuneesta syystä en saanut yhtään kirjaa luetuksi loppuun asti tässä kuussa. Niitä sekalaisia lastenkirjoja ei lasketa. Mitäs siellä oli.. jotain Pertsaa ja Kilua ainakin. Ensi kuun listan pitäisi sitten olla tavallista pidempi.
Laajennustippojen vaikutus pysyi vielä, joten työpäivä oli vähän hankala. Hommista selvisi pitämällä paljon taukoja ja katselemalla koneen ruutua ilman silmälaseja (toimii tietysti kotonakin).
Provokaatio on turkulaisen avioparin veppiploki elämästä sateenkaarilinssien läpi.
Vieraskirja
Sposti
Minna: minna @ tsirp.net
Miira: miira @ tsirp.net
Lisää Provo Blogilistan suosikkeihisi
Bannerit linkitystä varten
Sivut teki Minna.
