Siinä on neljä pyörää, neljä ovea ja se on tummanharmaa. Se on auto ja se on meidän ikioma. JEEEEE! Viime päivinä Merten-sedän tuntemukset autoilusta (ja erityisesti tämä merkintä ovat olleet kovin läheisiä (vaikka meidän automme ei olekaan uusi)).
Auton virallisena omistajana suoritettu ensimmäinen matka suuntautuu kilometrin päähän pankkiautomaatille. Heti kun saimme radion etuosan paikoilleen, taioin taskustani Queenin A Night at the Opera -cd:n, työnsin sen sisään ja valitsin biisin numero kolme. Miiraa nauratti, kun I'm in love with my car alkoi soida.
Neitsytmatkan jälkeen suuntasin bussilla kouluun. Minulla ei ole tainnut koskaan olla yhtä hauskaa tuossa koulussa. Ohjelmoinnin tunnit olivat yhtä räkätystä. Tuntui, että koko paikalla ollut porukka oli joko tosi väsynyttä tai muuten vain hilpeää – opettajaa myöden.
Koulusta vakuutusyhtiöön ja sieltä kotiin. Meinasin nukahtaa bussissa, mutta piristyin, kun näin auton ja soitin Miran mukaani seikkailemaan. Kävimme ex tempore Nummen kirjastossa, tarkoituksella Länsikeskuksessa ja taas ex tempore hakemassa Pääskyvuoren grilliltä purtavaa. Äsken heitin Miran kotiin. On se auto vaan ihku.
Eilen machobullshittasin oikein olan takaa. Kaupasta tullessani päätin, että vaikka jäätelö sulaa kassissa, niin nyt siirrän kesärenkaat auton takalootasta kellarikomeroon, yksinäni tietenkin. Ensin kannoin rengasparit autolta kellarin ovelle. Kellarin ovi olikin sellainen, ettei sitä saanut muulla tavalla pidettyä auki kuin pitämällä sitä auki itse. Siitä sitten perse kiinni ovessa renkaat yksitellen kellaritilojen puolelle (ja olisikin ollut sellainen ovi, jonka alaosa ei olisi puoli metriä maan pinnan yläpuolella). Sieltä rengasparit komeromme läheisyyteen. Sitten hieman tavaroiden siirtoa (onneksi tila renkaille tehtiin jo aiemmin!), renkaat yksitellen komeroon ja tavarat takaisin paikoilleen.
Tänään tästä hyvästä ideasta kiittää lapaluun ympäristö ja hauikset. Sattuu.
Aamulla sain soiton isältä. Hänen uteliaisuutensa oli viimeinkin ylittänyt sen pisteen, että auto oli nähtävä. Lähdimme sitten porukalla torille ja kauppoihin. Auto sai hyväksynnän, eikä minun tarvitse enää sitä stressata.
Pitäisi tiskata ja reerata, mutta ei yhtään huvittaisi. Pelkään, että olen tulossa kipeäksi... Yskittää ja limaa alkaa olla kurkussa ihan liikaa, mutta kuumetta ei onneksi ole. Viime vuonna pahin oli päällä syntymäpäivieni aikaan ja siihen on sentään vielä viikko. Toivotaan kuitenkin parasta, en halua, että synttärit menevät taas pieleen.
Perjantai-illasta alkaen olin lippukuntani juhlaleirillä Kiljavalla. Paljon partiomaista ohjelmaa ja toimintaa, sekä ne juhlat sunnuntaina iltapäivällä. Oli kiva nähdä vanhoja partiokamuja, häärätä skidien kanssa ja vaihteeksi olla sellaisella partiokämpällä, jossa on luksusvarustelu (suurkeittiö, sisävessat jne).
Kotiin palasin sunnuntai-iltana ja pääsin osallistumaan täällä vietettyihin pikkujoulujuhliin. Hyvää ruokaa oli enemmän kuin tarpeeksi; sain eilen herkulliset eväät töihin ja Minna tänään kouluun. Mukava ilta ja alkuyö jäivät taka-alalle, kun huomasimme, että Putsi ei ollut kunnossa.
Emme voineet yöllä tehdä juuri mitään sen hyväksi; toivoimme vain, että se kuolisi yön aikana. Seuraavana aamuna, kun se kuitenkin oli vielä elossa, annoimme sille vettä ja ruokaa (se ei päässyt enää ojentautumaan vesipullolle) ja soitimme eläinlääkärille. Vastaanottaja ihmetteli päivää, mutta eihän pikkuisen kärsimyksiä voinut pelkän pyhäpäivän takia pitkittää.
Eläinlääkäriasemalta suoraan töihin (Minna vei minut perille), ja päivä meni siinä... kun ei liikoja ajatellut. Kotiin palattua, yhdeltätoista illalla, oli taas vähän vaikeaa; tyhjä terraario ja oma hormoniepätasapaino eivät ole hyvä yhdistelmä! Söimme myöhäisen päivällisen, nostimme punaviinilasejamme Putsille ja söpöille putseille, ja katsoimme videolta viikonlopun ohjelmia. Vanhasta kunnon Tuntemattomasta näin viimeisen puolituntisen.
Kohta pitäisi taas olla menossa töihin, mutta sitä ennen täytyisi ehtiä vielä kirjastoon ja vaikka mitä. En taida ehtiä.
Ikävä Putsia, vaikka se olikin "vain" pieni kääpiöhamsteri.
Kävin tänään kirjastossa palauttamassa kirjoja ja maksamassa vanhat sakot pois (kertymä jo jostain kesästä lähtien 2,50), istumassa Minnan kanssa luennolla ja ostamassa työkengät. Minna valittaa, että jalkani haisevat työpäivän jälkeen, enkä vastusta. Ulkokengät sisäkäytössä yli kahdeksan tuntia yhteen menoon saisi kenen tahansa jalat haisemaan.
No, nyt on upotettu pitkä penni Jalaksen 2550 Cool -työsandaaleihin, jotka toivon mukaan ovat sekä mukavat että kestävät. ESD-sandaalit maksavat näköjään aina melko paljon, ja näiden malli näytti ja tuntui hyvältä. Koekäyttö ensi yönä.
Ai niin, auton kanssa on kiva paitsi shoppailla, myös roudata pullokassit pois; kuukausien mittaan kertyneet viinipullot ja viikonlopun bileistä jääneet olut- ja siideripullot on nyt viety kauppaan. Ne viinipullot olivatkin lojuneet keittiön alakaapissa luvattoman pitkään. Palautusrahoilla ostettiin autoon kahvallinen jääskraba ja eväspullot sille luennolle (Olvin karpalovissyä).
Nyt vielä yksi "paperihomma" ja sitten unille ennen töihin valmistautumista.
Selkä jumissa oikean lapaluun kohdalta. Ilmeisesti olin töissä väärässä asennossa (yritin kyllä säätää sitä yhtä tuolia mukavammaksi) ja päivällä nukkuessani jumitin selkää entisestään. Toivottavasti ensi yönä menee paremmin. Yksi särkylääke otettu, toisen otan varmuuden vuoksi mukaani.
Leevi oli taas uskomattoman söpö ja hassu. Otettiin siitä läjä digikuvia, jotka varmaan lisätään albumiin lähipäivinä. Juteltiin jäljelle jääneistä hamsuista ja todettiin, että nuo kaksi saavat paljon vähemmän huomiota kuin pikku-ukkelimme. Tuoreruokaakin annettiin sännöllisemmin, kun Putsi oli aina myöhään illalla ruokakupin ääressä odottamassa ja katsomassa, tuleeko sitä sapuskaa vai ei.
Leevi kyllä saa runsaasti huomiota nyt, kun se on oppinut vaatimaan sitä, mutta erakoitunut Lassi saa erakoitua rauhassa. Emme juurikaan viitsi houkutella sitä käteen, ellei se itse ole esillä ja touhuamassa näkyvillä. Jos se menee pois, sen annetaan mennä. Putsin kesyttämistä yritettiin aina, vaikka se olikin vastahakoinen; ellei muuten, niin vain totutettiin sitä sormiin (joista saattoi saada herkkupalan, kun uskaltautui lähelle).
Isä ja Musti saivat joululahjatoivomuslistamme eilen. Nyt pitäisi itse alkaa shoppailla vanhemmille ja muille meneviä lahjoja. Onneksi tiedämme jo suunnilleen, mitä hankkia kellekin, ja esimerkiksi Piskin lahja on jo hankittu.
Ääk! Taas on kaupoissa DVD-setti, joka pitäisi hankkia. Tarantino-boxi! Dogs, Pulp, Jackie Brown ja Kill Billit! Mullemullemulle!! Tai no... ehkä sitten, kun ensin olen saanut hankituksi Kummisetä-boxin, Indy-boxin ja mitäs niitä vielä olikaan.. Ja se Kuninkaan paluukin on tulossa. Ja kokoelmasta puuttuu iso läjä piirrettyjä leffoja DVD:llä...
Kuninkaan paluu hyppäsi heti Prismassa koriin, vaikka yritin (vienosti) vastustella. Olihan se pakko hankkia, eikä se maksanutkaan kuin 35,90 e. Vastustin sentään kiusausta, enkä ole katsonut sitä vielä. On mukavampaa katsoa se Miiran kanssa.
Onneksi Miiralla on viimeinen yövuoro vähään aikaan tänään. Minä saan unirytmini ihan sekaisin niiden aikana. En malta mennä nukkumaan, vaikka jo tässä iässä pitäisi tietää, että nukkuminen nopeuttaa odottamansa asian saavuttamista. Turha valvominen vain haittaa seuraavan päivän toimintoja.
Telsusta tulee salibandya. Aamusella olisi tarkoitus mennä autoilemaan ja samalla Mynämäkeen katselemaan naisia. Virallinen versio tästä taisi kyllä olla naisten 1. divarin salibandypelien katsominen, mutta eikös se nyt ole melkein sama asia.
Kuninkaan paluu on sitten katsottu. On se hieno. Seuraavan kuun aikana olisi sitten tarkoitus katsoa kaikki kolme osaa putkeen, niin kuin varmasti tekee aika moni muukin Taru sormusten herrasta -fani (vai pitäisikö sanoa friikki?). Vielä kun ne näkisi hieman isommalta ruudulta – 21-tuumainen televisio ei ole se paras vaihtoehto.
Niska on kipeä, limakalvot kuivuvat iltaisin ja aamuisin inhottavasti ja väsyttää niin maan rutkeleesti. Aamulla pitäisi nousta ajoissa ja alkaa siivota, kun tänne on taas tulossa vieraita. Vieraat ovat ok, siivous ei.
Minnan sukulaiset kävivät tänään synttärikahveilla. Herkkuja oli tarjolla muutamaakin lajia, itse tehtiin lohipiirakat ja joulutortut. Mira oli apuna.
Oli kiva, kun vieraat tulivat, mutta minun oloni oli kurja koko visiitin ajan. Olen aivastellut aamupäivästä lähtien, enkä vieläkään tiedä, onko tämä jokin allerginen kohtaus vai alkava flunssa. Nenä valuu kuin hana ja palelen vähän. No, selvinnee huomenna.
Ja nyt tuli sellaiset kysymykset, että Sunnuntaivitoseen on ihan pakko osallistua!
1. Mikä oli ensimmäinen piirretty ja ei-piirretty elokuva jonka näit elokuvateatterissa?
Piirretyistä ensimmäinen taitaa olla, kuten Marjutillakin, jokin Tom & Jerry -kooste. Ensimmäinen ei-piirretty oli Maija Poppanen.
2. Käytkö leffassa yksin vai mieluiten seurassa?
Nykyään seurassa. On kiva jutella leffasta jälkeen päin tois(t)en kanssa ja hehkuttaa sellaiselle, joka on mahdollisesti samaa mieltä.. Ennen halusin aina mennä elokuviin yksin saadakseni kokemuksesta kaiken irti, etenkin sen "pilven", jota hyvästä leffasta hain (ja usein myös sain).
3. Onko jotain elokuvaa jota et ole nähnyt elokuvateatterissa mutta tahtoisit nähdä isolla kankaalla?
Ei nyt tule mitään mieleen. Aiemmin noitakin oli vino pino, mutta ne on kaikki jo nähty isolta kankaalta: Tuntematon sotilas, Psyko, Casablanca, Seitsemän samuraita... Hmm... Ehkä Huuliharppukostaja puuttuu vielä listasta.
4. Oletko kokenut erilaisen/erikoisen elokuvatapahtuman? Kerro!
No, vanhoja, mutta vain hieman erikoisia juttuja on... esimerkiksi Ben-Hur, jossa oli väliaika. Näin sen joskus vuoden 1985 paikkeilla Helsingissä, vanhassa Elyséessä (Sörkassa; paikalla on nykyään joku hihhulimesta).
Olin yläasteella, kun koulussa jaettiin ilmaisia elokuvalippuja muutamien vanhojen elokuvien näytöksiin (taisi olla Bio Rexiin). Menin, kun sain lipun Psykoon. Sen teho oli valkokankaalla kymmenkertainen verrattuna TV-versioon. Kun viulut aloittivat sen teeman mamma-Batesin hyökätessä portaikossa, joku tyttö salin etuosassa kiljahti – ja koko katsomo (minä muiden mukana) hypähti. Parin sekunnin kuluttua eri puolilta kuului helpotuksen huokaisuja, kun pahin jännitys laukesi.
Sitten joskus vuonna -93 tai -94 olin Jussin kanssa katsomassa Peter Jacksonin Braindeadin, ja lipunrepijä halusi tietää, olinko varmasti 18-vuotias. Minä ja Jussi katsoimme toisiimme hieman hämmästyneinä, ja sitten aloimme nauraa. Sain jotenkin selitetyksi nuorehkolle naiselle olevani jo 23. Muistaakseni ei tarvinnut näyttää henkkaria.
5. Ovatko elokuvat parhaimmillaan elokuvateatterissa?
Yleensä ovat. Nautintoon vaikuttavat tosin nykyään yhtä paljon seura kuin "välinekin"; jos teatteri on täynnä mesoavia idiootteja, kännykkäpellejä yms., oma pikku ruutu on parempi vaihtoehto. Lippuhintakin vaikuttaa tietysti asiaan ja valitsen elokuvani nykyään tarkemmin kuin ennen.
Autoasiat ovat hyvällä mallilla. Ensimmäinen maksuerä on suoritettu, auton sytytystulpat on vaihdettu (isä jätti uudet tulpat takakonttiin ja käski vaihtaa ne pian) ja nyt Minna on Markon kanssa vaihtamassa öljyjä ja ehkä tekemässä jotain muutakin huoltojuttua.
Minun oli tarkoitus mennä museolle tänään, mutta vaikka olo on tänään parempi kuin eilen, en silti ole ihan kunnossa. Limakalvot ja nielu tuntuvat epämukavilta ja aivastelen edelleen (se tosin tuntuu vieläkin enemmän allergialta kuin "oikealta" nuhalta). Minna sanoi minun nukahtaneen minuutissa, kun menimme ruoan jälkeen vähän lepäilemään.
Olen silti saanut jotain aikaiseksi: pyykkiä on pesty koneellinen – mutta ei puhuta siitä, kauanko minulta meni saada se kuivumaan – ja olen oikolukenut läjän artikkeleita ja lähettänyt korjatut versiot eteenpäin.
Luin juttua Roope-kissasta ja muistin sen kaiman reilun kymmenen vuoden takaa. Tämä toinen Roope oli harmaa ja söpö kuin mikä. Sen omistaja oli opiskelukaverini Limingassa. Aloin selata valokuviani ja muistelin Roopea, sen piilottelua alkuaikoina (koulussa ei saanut pitää eläimiä) ja sen myöhempää elämää Helsingissä. Jollain reissullaan se sittemmin katosi, enkä tiedä, miten sen kävi.
Roopesta (ja niistä kuvista) tuli tietysti mieleen paitsi sen omistaja, myös muu opiskeluporukka. Mitähän niille kaikille nykyään kuuluu? Koulun jälkeen tuli pidetyksi yhteyksiä muutamien kanssa, mutta sekin on nyt hiipunut. Porukka on hajaantunut ympäri maan ja osa pois maastakin. Koulukaverit.comissa olen käynyt kurkkimassa tietoja, mutten silti uskalla ottaa yhteyttä. Onneton arkajalka.
Limingan peruja oli ensimmäinen (ja toistaiseksi ainoa) rottanikin, Tequila. Jonkun opiskelukaverin kaverilla oli rotanpoikasia, ja hän antoi ne ilmaiseksi pois. Nina otti kaksi, Jim Beamin ja Tequilan, mutta päätyi sitten syystä tai toisesta vain yhteen. Minä sain Tequilan. Sen ensimmäinen koti (ja kuljetuslaatikko junassa) oli Postin oranssi-valkoinen pahviloota, jonka kanteen oli puhkottu reikiä. Helsingissä se pääsi terraarioon.
Asiasta viidenteen: Hesen herkku, pestoburger, on kuulemma myynnissä jouluun asti. Upeaa! Normaalisti syön hampurilaisia tms. vain kerran kuussa, mutta pestoburgereita on mennyt jo muutama kappale. Onneksi ihan tässä lähellä ei ole Heseä; kävisin varmaan herkuttelemassa harva se päivä. Herkku sisältää kanafilettä, salaattia, tomaattia, cheddarjuustosiivun, pestokastiketta sekä kurkkumajoneesia. Suosittelen!
Työt loppuivat tänään. Yli puolet päivästä oli odottelua ja lorvimista, mutta onneksi väliin mahtui ilmainen joululounas. Tuntia ennen vuoron loppumista pidettiin pikainen tiedotustilaisuus, jossa kuulimme, että pieni osa porukasta jää töihin, muille ei enää tämän vuoden puolella ole hommia. Jos hyvin käy, työt jatkuvat taas viikolla 1.
Skitso olo: toisaalta olen tyytyväinen vapaasta, mutta haluaisin sitä rahaakin..
Kotiin tultuani otin päiväunet, menin Tusetan kokoukseen (ja Minna töihin), ja kokouksen jälkeen yhdelle siiderille. Kun Minna oli valmis, olin minäkin. Kotiin myöhäiselle illalliselle ja lukemaan uusia lainakirjoja. Nyt voin valvoa jos huvittaa, huomenna ei enää tarvitse nousta törkeän aikaisin. "Oikeiden töiden" sijaan kutsuvat kotityöt.
Väsyttää ihan sikana (vai pitäisikö sanoa "homona"?), enkä käsitä, miksi. Nukuin tänään puolille päivin enkä ole tehnyt mitään järin raskasta tai rasittavaa. Pakko mennä taas kohta petiin; eihän tällaisesta istuallaan nuokkumisesta tule mitään! Jospa sitten huomenna..
Suski tuli ja veimme hänet ja Henkan alkuillasta satamaan. Olivat lähdössä isommalla porukalla bilettämään, mutta meille ei kerrottu ennen kuin eilen. Tästä puhutaan vielä! Huomenna bailueläimet tulevat takaisin ja viettävät ainakin alkuillan meillä. Suski myös majoittuu tänne. Tiedossa saattaa siis olla kiva viikonloppu; ehkä päädymme Gateway-bileisiinkin myöhemmin huomenna.
Kummallista tosin, että meillä on kummallakin ollut kaiken päivää "perjantaiolo" tänään.
Nukuin huonosti ja olemattoman vähän viime yönä – enkä edes mennyt aikaisin nukkumaan! Keskellä yötä muistin, että tänään piti mennä verikokeisiin. No, jos muisti pelasi, ei näitä juttuja varten tarvinnut paastota, mutta koska en ollut varma, jätin aamupalan väliin. Nyt nälättää.
Minulla on aina ollut tuuria labrakäynneilläni: verikokeiden otto ei ole koskaan sattunut enkä ole kertaakaan saanut käsivarteeni todella isoa ja rumaa mustelmaa. Tänään sattui, mutta onneksi vasta kolmannen ja viimeisen koeputken kohdalla. Näin, miten neula liikahti hoitajan vaihtaessa putkea ja samalla vihlaisi oikein kunnolla. Auts! Mustelmaa ei onneksi näy tulevan.
Aloitin nettikortin tekemisen aamulla. Tänä vuonna paperisia (pahvisia) joulukortteja lähti meiltä ennätyksellisen vähän; suurin osa tutuista ja kamuista saa nettikortin. Itsetehtyjen paperikorttien määrä on vähentynyt vuosi vuodelta, nyt niitä ei lähtenyt yhtään. Mutta silloinkin, kun kortit on tehty itse tai kun niitä on ollut paljon, meno ei sentään ole ollut ihan niin hurjaa kuin Varo vaanissa. Tuolle inhorealismin pläjäykselle nauroin kyllä ääneen – oli juttu sen verran tunnistettava.
Nyt pitäisi syödä, tiskata ja ottaa päiväunet. Mistä vetoa, että keskimmäinen siirtyy taas johonkin tulevaan hetkeen?
Leevi juoksi juoksupyörässä kaiken iltaa ja yötä eilen. Toisesta huoneesta kuultuna sen meno kuulosti minun korviini kahvinkeittimen porinalta. Muovin kolinalta muovia vasten se kuulosti vasta lähempää.
Minnan tultua koulusta jouduimme lähtemään takaisin kouluun, koska eräs lomasta innostunut oli unohtanut muistitikkunsa yhteen luokkaan. Sitten haimme bilettäjät satamasta ja palasimme Mäkkärin ja kaupan kautta kotikulmille. Henkka ja Kiisu painelivat Henkan luo, Suski tuli meille.
Koska Suskilla ei enää ollut hinkua lähteä baariin tms., jäimme tänne istumaan. Ilta oli suorastaan sivistynyt: herkuttelimme sipseillä, juustoilla ja kekseillä, ja joimme teetä ja punaviiniä. Illan leffa oli Singin' in the Rain. Nukkumaan joskus yhden tienoilla.
Tänään heräsin puolitoista tuntia aikaisemmin kuin olisi pitänyt, koska selkä alkoi protestoida. No, sainpa luetuksi kaikessa rauhassa uuden Juomanlaskijan. Yhdentoista jälkeen aamupalaa – ja sitten muut lähtivät: ensin Minna, joka meni Miran kanssa shoppailemaan, ja sitten Suski, joka meni Henkan & kumppaneiden kanssa Milaniin ennen kotiinlähtöään.
Viimeistelin nettikortin.
Eilen aamulla lähdimme taas miniristeilylle. Pienten laivaanpääsemisvaikeuksien jälkeen meillä oli oikein mukava matka Miiran ja Miran kanssa. Ostimme ihan possuina kaikkea, itsellemme ja muille, tilauksesta ja lahjaksi. Söimme hyvin (tietenkin!): ensin ahmimme loistavasta alkupalapöydästä pari lautasellista herkkuja ja sitten nautimme listasta valitsemamme ruoat. Huippuhyvää! Tänään aamulla sitten kotiin ja Mira jatkoikin suoraan kouluun.
Reissun aikana oli tullut räntää ja lunta, joten auton löytämiseen valkoisen moskan alta meni reilu puoli tuntia. Tämän homman teimme kyllä iloiten, mutta eiköhän tuo kuherruskuukautemme auton kanssa sentään joskus lopu. Sain ajoneuvoverolipunkin tänään ja hymyilin nähdessäni sen. Voiko ihminen enää pervommaksi muuttua?
Kohta alan paketoida lahjoja. Omasta mielestäni meillä on tänä vuonna hyvät lahjat, mutta saa sitten nähdä, mitä ihmiset ovat mieltä. Toivottavasti kuitenkin jokainen saisi jotain tarpeellista ja kivaa. Ei siis sellaista, mikä heti tungetaan kaappiin ja unohdetaan. Pahin, mitä voi sattua, on se, että lahjan saaja vuotta, paria myöhemmin yrittää tarjota antamaamme lahjaa meille takaisin "kun me ei koskaan käytetä näitä". Tämä tietenkin vielä niin, ettei kyseinen henkilö muista, että on saanut lahjan meiltä (ja joo, meille on käynyt näin).
Hyvää talvipäivänseisausta! Heräsin puhelimen soittoon noin puoli tuntia ennen kuin oli tarkoitus herätä, mutta kiukku hävisi, kun soiton syy selvisi. Työt jatkuvat jo 27.12.! Menen tänään hakemaan vuorolistan ja toivon, etten joudu uudenvuodenyöksi töihin – mikä lienee turha toive, koska vanhan listan viimeisen päivän kohdalla on pahaenteinen "vapaa"-merkki ja sellainen edeltää aina yövuoroa.
Lähes kaikki lahjat on paketoitu, mutta Minnan lahjat (siis minulta Minnalle) ovat vielä ostamatta. Teen pari iske ja ota -reissua keskustan kauppoihin, huolehdin tuikitärkeästä tankkauksesta ja yritän vielä löytää jonkun yllätyslahjankin. Osa yllätyksestä tosin häviää, kun suunnitelma on näin julkinen, mutta jos löydän jotain, niin pystyn ainakin pitämään salaisuuden.. toisin kuin eräs.
Ostimme loput joululahjat ja siinä samalla pari juttua (aika pieniä) itsellemmekin. Minna ja Tanja liittyivät tankkauspisteelleni Hemingway'siin, mutta siirtyivät glögien jälkeen naapuriin, jäätelölle. Minä otin vielä siiderin ja lähdin sitten jatkamaan ostoksia. Rahaa paloi suunniteltua enemmän, mutta mitäs tuosta, kun on töitä tiedossa.
Kotiin päästyämme olimme tosi väsyneitä, sillä kaupungilla oli mennyt aika kauan. Minna otti pikaiset torkut ennen töihin lähtöään ja minä torkuin nojatuolissa (olin kyllä aikonut lukea tai paketoida Minnan lahjat). No, nyt on paketointi hoidettu ja Minna kotimatkalla.
Huomiseksi on luvassa pirullisen huonoa ajokeliä. Emme siis lähde ihan aamusta liikkeelle vaan odotamme vähän – jos siitä nyt on mitään apua.
Ajoimme Helsinkiin läpi tuulen ja tuiskun, veden, rännän, jäätävän tihkun, loskan ja kuran.. mutta perille päästiin. Tavaroiden purkamisen, lepäilyn ja ruoan jälkeen oli illan ohjelmassa joululahjakierros, joka tänä vuonna oli tosi lyhyt: kolme kohdetta. Lähdimme lahjalastissa ja palasimme yhtä monen (ellemme useamman!) kassin ja paketin kanssa. Sama juttu joka vuosi.
Myöhemmin illalla glögiä, C.S.I. telkkarista ja nukkumaan pian sen jälkeen. Olin niin väsynyt, että nukahdin ohuelle patjalle ennätysnopeasti ja nukuin sikeästi aamuneljään. Neljän maissa myrsky raivosi yhä – menin takaisin nukkumaan. Lopulta heräsin ja nousin ylös vähän ennen kahdeksaa, jolloin olin jo puolisentoista tuntia etsinyt asentoa, jossa selkään ei sattuisi. No, kyllä unta silti tuli ihan tarpeeksi.
Tänään on jo ehditty syödä aamupala, laittaa kinkku uuniin, pystyttää joulukuusi, värjätä hiukset kirkkaanpunaisiksi (Minnalta vain päälaki, minulle jätettiin keskelle päätä vaalea raita) ja tietenkin lukea blogeja. Nyt Musti ja Minna ovat kaupassa ja minä lueskelen kuolaten Chinamanin ruokalistaa; kuulemma päivän sapuskat tilataan sieltä, koska kalan paistosta ei kinkun takia tule nyt mitään.
Yksi lahja pitää vielä pakata, ja muutakin ohjelmaa on ihan riittämiin: joulutorttujen paistoa, hautausmaakierros ja muuta.. mutta stressi ja kiire ovat jääneet Turkuun. Oikeastaan aloin päästä joulutunnelmaan jo eilen, autossa, kun kuunneltiin YL:n joululevyä.
...en kaipaa kultaakaan...
Enpä niin. Tuossa se on vieressä ja toivottaa kaikille oikein hyvää joulua – minä myös.
Provo hiljenee hetkeksi; palailemme blogien pariin joskus huomenna, kun lahjat on avattu (täällä se ohjelmanumero tapahtuu vasta myöhään illalla ja Minna on kärsimätön), jouluyö vietetty ja pahimmasta ähkystä toivuttu.
Tulimme kotiin reilu 12 tuntia sitten ja täytyy todeta, että kotona on mukavaa. Joulu meni todella kivasti appivanhemmilla, mutta omaa kotia oli jo ikävä. Hamsteritkin ovat ihan innoissaan, kun olemme taas tällä hellimässä ja lellimässä pikkuisia. Kotiin tultuamme menimme vanhemmilleni syömään ja avaamaan ne paketit, joita emme kuskanneet edestakaisin ja jotka saimme vanhemmiltani.
Minun on pakko yhtyä Merteniin, ja todeta auton olevan ihana ja vapauttava. Joulun kulkemiset sujuivat niin sukkelaan autolla, eikä tarvinnut ahdistua pussien ja kassien määrästä (päätellen lahjojen määrästä olimme olleet todella kilttejä). Jos olisimme olleet liikkeellä bussilla, niin olisi kyllä tullut itku.
Miiralla on herätys parin tunnin päästä, joten kuuntelen yksikseni asuntomme outoja ääniä. Hamsut mesoavat ihan normaaliin tapaan, mutta kaikenlaista muutakin outoa täältä kuuluu. Miira taitaa kuitenkin olla niiden äänien aiheuttaja, eikä mikään outo murhahyypiö. Onneksi en ole avannut dekkaria vielä, taitaisin olla ihan hermoheikko muuten.
Kun olen joskus yksin viikonloppuja kotona, tykkään lukea dekkareita yöllä. Silloin, täysin järjen vastaisesti, vessaankin mennessä pitää kurkistaa ovien taakse ja laittaa valot päälle kulkureitille. Asuessani yksin olin joskus ihan paniikissa yöllisten dekkarin lukemisten vuoksi, vaikka koko ajan tajusin, että se on ihan pölhöä. Ihminen on hassu eläin.
Nyt taitaakin olla pakko mennä lukemaan uusinta Scarpettaa.
Ägh. Väsy. Työpäivä meni väsymyksestä huolimatta aika hyvin, koska hommia riitti kaiken aikaa. Meitä oli melko iso porukka – ehkä viitisentoista – jotka olivat saaneet saman nakituksen kuin minäkin. Uusi henkilökortti, uusi "lakuavain", uusi kaappi. Vanhat työkaverit.
Illalla kävimme Miran ja Meijan kanssa shoppailemassa. Hong Kongista kassillinen ilotulitteita, Jyskistä vierastyyny ja -täkki, Gigantista... ei DVD-leffoja, joiden takia olin lähtenyt mukaan. Höhpöh, epistä. Mäenala. Ruokakaupan ja Hesen kautta kotiin; muut jatkoivat vielä nimipäiväkahveille.
Nyt eväät valmiiksi ja nukkumaan: huomenna on taas aamuvuoro.
1. Vaikka silmät ovat lurpsuneet kiinni jo kymmenestä lähtien, lomalainen on vielä kolmen jälkeen väkisin hereillä.
2. Herätyskello laitetaan soimaan aamulla puolenpäivän tienoille, mutta siihen ei herätä. Herätyskello laitetaan soimaan kohdan 3 vuoksi.
3. Suunnitelmissa on tehdä rästihommia, siivota ja muuten vain pitää yleistä järjestystä yllä. Loman jälkeen lomalainen huomaa, että asunto, mieli ja työt ovat entistä sekavammassa kunnossa.
4. Kaupasta ostetaan mässyä, kuntoilu unohdetaan täysin ja autolla huristellaan lyhyetkin matkat.
5. Seuraavan ja sitä seuraavan loman suunnittelu on jo aloitettu.
6. Suihkussa käydään, jos käydään, ja silloinkin alkuillasta. Lomalaisen asuste on yöpuku päivin öin.
Olen tässä odotellut, että lääkäri soittaisi ja kertoisi taannoisista koetuloksistani. No, se soitto tuli ja kaikki on OK. Nyt enää odottelen, että selkä antaisi minun tehdä jotain muutakin kuin istua jäykästi tässä tuolissa. Pitäisi mennä pesulle ja aamupalalle.
Edessä kaksi iltavuoroa ja sitten vapaa viikonloppu. Suunnitelmat ovat vielä auki, mutta eipä haittaa. Meillähän on pelit ja vehkeet, joilla mennä mihin vain. Ehkä yksi kuohuviinipullo pitäisi ostaa varalle.
Viimeiseksi minun kommenttini Minnan yöjuttuun: En ole tainnut koskaan pelätä yksin kotona enkä muissakaan tutuissa paikoissa (sukulaisten luona, kesämökeillä, partiokämpillä jne.), ja vain kerran jokin lukemani on aiheuttanut unettomuutta. Olimme viettämässä hiihtolomaa eräällä maatilalla ja yövyimme (meille) uudessa talossa. Luin ennen nukkumaan menoa H.P.Lovecraftin novellin Rotat seinissä – ei olisi pitänyt. Valojen sammuttamisen jälkeen paikka oli pilkkopimeä, ulkonakaan ei ollut mitään valoja lähimailla. Oloani ei helpottanut yhtään se, että saman katon alla nukkui viisi tai kuusi muuta ihmistä. Meni aika pitkään, ennen kuin sain unen päästä kiinni.
Menemme illaksi TuseXe-kamun luokse juhlimaan vuodenvaihtumista. Paukut ostettiin jo maanantaina ja ne kyllä aiotaan pamautella, kunhan keli vain on suotuisa. Viemme itse ruoat mukanamme ja isäntä sanoi hankkivansa juomat. Otan silti omat kokikset mukaan. Kyläpaikkaanhan on pakko mennä autolla *kröhöm*.
Torttutaikina on jo varmaan sulanut. Tämän vuoden viimeiset luumu- ja vadelmatortut valmistuvat tunnin sisällä. Muutaman paketin ehdin tänäkin vuonna tehdä... kymmenen kuuden levyn pakettia voisi olla suht oikea arvio.
En viitsikään tehdä tyypillistä vuosikatsausta, sillä se vaatii sekä aikaa että vaivaa (mitkä jutut olivat oikeasti tärkeitä ja mitkä eivät).. joten päädyin arkistojen selailun jälkeen listaamaan vain tämänvuotiset asiat, joita tein tai joita minulle tapahtui ensimmäistä kertaa elämässäni.
Viimeistä kohtaa lukuunottamatta kaikki listan asiat olivat myös Minnalle ensimmäisiä.
Joulukuun kirjoja
Lian Hearn: Otorin klaanin tarina I – Satakielilattia
Myyttiseen Japanin kaltaiseen paikkaan sijoittuvan fantasiasarjan (trilogia? en muista) ensimmäinen osa. Todella hyvä! Lisäälisäälisää!
Ahti Taponen: Messias
Jatkosotaa Lapissa pikkupojan näkökulmasta. Kirjan kieli ja kuvattu 5-vuotiaan ajatusmaailma ovat täynnä hulppeita oivalluksia.
Terry Pratchett: A Hat Full of Sky
Jatko-osa The Wee Free Menille, yhtä hyvä kuin edellinenkin. Huumorin lisäksi kirpeitä juttuja teini-ikäisistä (ehkä pieni osa, mutta jotenkin jäi mieleen).
Provokaatio on turkulaisen avioparin veppiploki elämästä sateenkaarilinssien läpi.
Vieraskirja
Sposti
Minna: minna @ tsirp.net
Miira: miira @ tsirp.net
Lisää Provo Blogilistan suosikkeihisi
Bannerit linkitystä varten
Sivut teki Minna.
