Selkä tohjona maanantaiaamusta (tai no, heräämisestä) asti. Suunnitelluista menoista ja tekemisistä ei tullut mitään. Taju pois -lääke sai nukahtamaan ja hävitti pahimman säryn, joka kuitenkin palasi illalla. Vain makuulla (selin tai puolittain vasemmalla kyljellä) ei satu.
Huomenna pitäisi olla paremmassa kunnossa. Joitain asioita on pakko käydä hoitamassa.
Päivitin juuri to do -listani. Niitä hommia, jotka olisi pitänyt mieluiten jo tehdä, löytyy listasta 19 kappaletta. Ei kyllä naurata yhtään. Tuli muuten vielä ainakin yksi asia lisää, joka pitää lisätä listan johonkin nurkkaan. Kiinnitin listan eteisen oveen, josta näen sen aina, kun lähden kotoa pois ja kun kävelen makuuhuoneeseen tai sieltä pois. Ihana päästä toteuttamaan itseään ns. itsenalkutuksen muodossa.
Nyt lähden kerjäämään selän rapsutusta eli rahnutusta. Se auttaa aina kaikkiin vaivoihin.
Lottosin tänään. Pitkästä aikaa omat rivit, ja toista kertaa netin kautta. Helppoa kuin mikä! Nettipelaaminen vaikuttaa liiankin helpolta tavalta päästä eroon rahoistaan; onneksi pari lottoriviä ei vielä tule kalliiksi.
Kuvitushommien inspiraatio tulee ja menee. Onneksi ei ole deadlinea. Oikoluku (toinen työn alla oleva homma) käy nopeasti ilmankin suurempaa inspistä; valmista tulee vauhdilla ja saan kasaan muutamia museon rästitunteja, vaikken edes kävisi museolla. Deadline parin viikon päässä.
Edessä on aikainen herätys. Tänään saimme itsemme ylös juuri Kaikenkarvaisiksi, mutta huomenna pitäisi siihen aikaan olla jo kaupungilla.
Oih, autotesti! Tämähän piti tehdä heti.
Olet Skoda!
Älysi leikkaa kuin partaveitsi ja teet valintasi aina vakaasti harkiten. Olet taloudellinen ja järkevä tyyppi, joka uskaltaa tehdä omat valintansa älyllisin perustein vaikka muut kulkisivatkin virran mukana. Sinulla on vahva itseluottamus ja arvostat perinteitä. Joskus ehkä kuitenkin voisit irrotella vähän rennomminkin – sinussa on potentiaalia, jota et itsekään vielä ole huomannut! Olet mielenkiintoinen!
Muita iloisia asioita tänään (tuo "älysi leikkaa kuin partaveitsi" oli ensimmäinen): varasimme yhdistetyn joulu- ja syntymäpäiväristeilyn. Pakollisista luentosarjoista on sentään jotain hyötyä lahjakorttien muodossa. Lisäksi söimme tänään hyvää ruokaa.
Heittäydyn mukaan, kun toi yks aloitti ja ainakin noi tuolla jatkoivat... Eli siis kirjoja, jotka ovat minulle tärkeitä ja joita suosittelen kaikille muillekin. Nämä luen aina uudelleen, enkä edes yritä panna niitä mihinkään tiettyyn järjestykseen.
Monia klassikoita ja muiden listaamia tärkeitä kirjoja minulla on vielä kokonaan lukematta, kuten Linnan Täällä Pohjantähden alla, Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan ja Márquesin Sadan vuoden yksinäisyys.
Eilen kyläilimme Matin luona; oli Post-Nautica eli Xenautican jälkitapaaminen. Juttelimme seuraavista suunnitelmista, mutta pääpaino oli kyllä yleisellä hauskanpidolla. Matti tarjosi hyvää syötävää ja juotavaa, katsoimme mm. pari Hercules-jaksoa ja viivyimme pidempään kuin olimme suunnitelleet. Oli tosi mukavaa.
Eilinen iltakävely siis jäi pois, emmekä niin ollen käyneet appivanhemmillakaan. Asia korjattiin tänään, kun teimme pikku lenkin ja haimme kakkuvuoan ja rasiallisen kaalikääryleitä. Mira sanoi olevansa hiukan huonovointinen, joten kokkis siirrettiin ensi viikolle.
Minunkaan oloni ei ole paras mahdollinen, mutta sitruunamelissaa ja särkylääkkeitä piisaa. Sitä paitsi pahin on ohi viimeistään ylihuomenna.
Sain hetki sitten rutistettua erään kurssin portfolion valmiiksi. Lepoa ei kuitenkaan suotu, vaan piti heti kääntää ajatukset huomiseen työhön liittyvään koulutukseen. Itse asiassa minun pitäisi olla nukkumassa, herätys on jo puoli viideltä. Viime aikoina herätyskellot eivät ole onnistuneet herättämään minua kovinkaan hyvin (toisin sanoen eivät ollenkaan), joten olen aika kauhuissani siitä mahdollisuudesta, että nukkuisin pommiin.
Ajattelin huomenna mennä Helsingissä leffaan, mutta koska huomenna on TV-päivä, taidankin tulla vain suoraan koulutuksesta kotiin. Tai ehkä Pullmanin kautta suoraan kotiin... olen kyllä ansainnut koulutuksen jälkeen yhden siiderin.
Olen tainnut jo aiemmin hehkuttaa Eva Dahgrenin levyä Jag vill se min älskade komma från det vilda, mutta ei tuo levy hehkutuksesta pahene. Kannattaa tutustua, ellei Evan tuotanto tai tuo levy ole vielä tuttu.
Olen tehnyt illan mittaan suuria oivalluksia. Oikeastaan todennut sellaisia itsestäänselvyyksiä, jotka olen tiennyt jo pitkään, mutta välissä unohtanut. Kun kuuntelen musiikkia töitä tehdessä, saan aikaan huomattavasti enemmän kuin ilman musiikkia. Ennen en osannut olla ilman musiikkia, mutta viime vuosina musiikin kuuntelu on vähentynyt, vaikka loppujen sen merkitys ei olekaan kadonnut. Olen tainnut huomioida tämän jo ties kuinka monta kertaa aiemmin, mutta muistikapasiteetti on niin ylityöllistetty, että asiat pitää oivaltaa tasaisin väliajoin uudestaan, että ne jäisivät edes hetkeksi aktiivimuistiin.
Saatiin itsemme oikeaan aikaan ylös, Minna ehti bussiin ja junaansa, ja minä jatkoin uniani vielä muutaman tunnin lisää. Minna tosin lähetteli tekstiviestejä ja soittikin tuntia ennen kuin minun olisi pitänyt nousta ylös, joten en ole niin levännyt kuin haluaisin olla.
Kohta lähden itsekin liikkeelle: menen kahdeksi töihin. Tällä kertaa olen vakiovuorossa, joten joudun muutaman kerran menemään aamuvuoroonkin. Hommia pitäisi olla ensi kuun puoleen väliin, mutta kuten olen jo aiemmin huomannut, mikään ei tällaisessa keikkatyössä ole varmaa. Pääasia kuitenkin, että jotain töitä on.
Kaikki pielessä, enemmän tai vähemmän. Unohdin allekirjoittaa erään tärkeän paperin ennen sen lähettämistä Helsinkiin, en saanut nukkua tarpeeksi, aika ei riitä mihinkään, ja Kelan byrokraatit lähettivät selvityspyynnön (eli haluavat nähdä palkkatodistukset), jotta voisivat maksaa minulle päivärahoja viime kuun työttömyydestä.
Hullua tuossa on se, että minulle oli palkkatodistukset mukanani viime viikolla, kun kävin Kelan toimistossa jättämässä hakemukseni. Tiedänhän minä, että ne laput tarvitaan; olen sen verran usein joutunut ko. puljun kanssa asioimaan. Eukko tiskin takana oli eri mieltä, ja sanoi, että kyllä niitä sitten pyydetään, jos tarvitaan. Hemmetin paperinpyörittäjä.
Kohta pääsen bussiin nukkumaan ja siitä sitten töihin. Töissä ei ole levosta tietoakaan, mutta toivottavasti pääsen tekemään töitä eri ihmisten kanssa kuin eilen illalla. Kommentit "neekerinpoikasesta" ja "vitun homosta koneesta" eivät oikein miellyttäneet. Puhuja oli jonkin verran minua nuorempi naispuolinen olento, eikä edes mikään pissistyyppinen (niiltä tuollainen puhe ei olisi järin yllättävää)...
Miira on töissä ja minä yritän muistella, mitä olen luvannut ja kenelle ja millä aikataululla. Taustalla soi Sir Elwoodin hiljaiset värit. Aika taitaisi olla sopiva tyhjentää mieleni jo tapahtuneista asioista.
Tiistaina olin siis Helsingissä koulutuksessa. Koska halusin olla ajoissa paikalla, enkä jättää mitään sattuman varaan, herätys aamulla oli puoli viideltä ja juna lähti Kupittaalta 5.52. Junassa olin ajatellut nukkua, mutta uni ei tullut, joten vähäisillä yöunillani oli pärjättävä.
Kävelin rautatieasemalta Katajanokalle, jossa olinkin jo hyvissä ajoin. Syksyinen Helsinki oli kaunis ennen kahdeksaa aamulla ja harmittelin vain sitä, ettei Miira ollut mukana. Olisin halunnut tietää enemmän saarista, joita odotellessani katselin. Koulutustilat olivat kotoisat, mutta tehokkaat. Suosittelen.
Itse koulutus oli mainio ja hintansa väärti. Kouluttajat olivat hyviä, homma oli tauotettu oikein ja lounas oli järjestetty osaksi koulutusta (ja kuului hintaan). Asia, joka taisi tulla yllätyksenä lähes kaikille. Kävimme lounaalla Bar Kanavassa, jossa söin kalakeittoa ja täytyy sanoa, että oli yksi elämäni parhaista keitoista!
Koulutuksen jälkeen kävelin taas keskustan läpi. Koska Musiikki-Hellas oli matkani varrella, kävin ostamassa Miralle katkomani kitarankielen. Lopulta kannatti ostaa koko setti, koska setin hinnalla ei olisi saanut edes kahta yksittäistä kieltä! Ja kun musiikkiliikkeessä kerran olin, niin heräteostoksilta ei voinut välttyä – mukaan tarttui kaksi pimeässä loistavaa plekua! Iiik, mikä mainio idea!
Mietin vielä, menenkö kotiin junalla vai bussilla ja koska molempien lähtöön oli reilu puoli tuntia aikaa, päädyin Pullmaniin yhdelle pienelle Magnersille. Aah, sitä tunnetta pitkän päivän jälkeen, kun saa istua alas, tuijottaa ihmisvilinää ja nauttia siideristä.
Lopulta päädyin bussiin, koska en pidä Pendolinoista, ja tiesin, että bussissa ainakin saan nukuttua. Bussissa luin aamulla ottamani Satasen läpi ja sen jälkeen nukuin koko matkan. Kotimatkalla kävin vielä kaupassa. Pitkä ja uuvuttava päivä, joka siitä huolimatta oli yksi mukavimmista vähään aikaan.
Eilen ja tänään ei sitten tapahtunutkaan mitään ihmeellistä. Lähinnä toipumista tiistaista, koulua ja töitä. Huomenna luvassa oppitunteja, osuuskuntaa, ryhmätöitä ja kokkis.
Kun Miira on töissä, minä valvon. Eilenkin yritin mennä nukkumaan puoli kahden aikaan, mutta ei siitä mitään tullut. Kahdelta kyllästyin pyörimiseen ja nousin ylös katsomaan Star Trekiä nauhalta. Unta sain sitten joskus kolmen jälkeen. Viimeiset viisi tuntia olenkin ollut ihan petivalmis, mutta edelleen käkin täällä. Ei ole kiva mennä nukkumaan yksin. Toisaalta taas ajattelen, ettei perjantaisin edes kuulu mennä ajoissa nukkumaan. Täytyy kyllä kohta luovuttaa, ei tästä aivottomasti valvomisestakaan mitään tule.
Tänään koulussa tuli sellainen olo, että kuurupiiloa leikkinyt motivaatio olisi ainakin joiltain osin tulossa takaisin. Toivottavasti asia olisi näin.
Viime yö meni jotenkin yllättävän nopeasti. Johtunee mukavasta porukasta, ei liian tiukasta työtahdista (vaikka välillä vauhti olikin aika hurja) ja siitä, että alan oppia homman.
Vielä yksi työyö edessä, sitten pari päivää vapaata. Huomenna on kuitenkin isänpäivä, enkä saa lojua kotona muuten kuin sen välttämättömimmän, eli vuoron jälkeen nukkumisen.
Aika ei tunnu riittävän mihinkään: näyttää siltä, että yövuoro sotkee päivän lähes yhtä tehokkaasti kuin iltavuorokin. Lisäksi tämä työ sotkee monta menoa ja suunnitelmaa, kamujen tupareista ja lippukunnan juhlista alkaen. Voikohan vuoroja vaihtaa tai tehdä sisään?
Kohta pitää taas tehdä eväät, valita joku kirja matkalukemiseksi ja laittautua kuntoon.
Nukuin, heräsin Minnan toiseen puhelinsoittoon, mentiin käymään Minnan isovanhempien luo kahville ja tavattiin muitakin sukulaisia. Kotiin hyvissä ajoin ennen illan ohjelmia, joita on taas paljon.
Katsottiin Buffy, ja siinä oli parin arvattavan jutun lisäksi pari hyvääkin juttua... Huomattiin nyt vasta Kennedyn kielikoru. Onnekas Willow.. ;-)
Taidan olla kylmän suihkun tarpeessa.
Ottaa päähän Nelosen ideaköyhyys. Ensin ne näyttivät omien uutistensa mahtipontista mainosta, jonka taustalla soi Orffin Carmina Burana. Mitähän tekoa sillä on uutisten kanssa?
Nyt Nelonen mainostaa ensi sunnuntain leffaa, joka on Taru Sormusten herrasta -trilogian ensimmäinen osa, Sormuksen ritarit. Ja taas mainoksen taustamusiikkina on se sama hemmetin pätkä Carmina Buranasta! Miksi ihmeessä? Sormusten herra -trilogiassahan on oma, upea ja palkittu soundtrackinsa!
Tämä on jotenkin vielä ärsyttävämpää kuin eräs leffatraileri vuosia sitten, jonka taustamusiikkina oli käytetty toisen elokuvan musiikkia (ko. leffan musiikki ei ollut itsessään suuri hitti, mutta minulla on se soundtrack-levy). En muista, minkä elokuvan trailerista oli kyse, mutta musiikki oli pöllitty elokuvan Auringon valtakunta (Empire of the Sun) soundtrackilta.
Menimme nukkumaan puoliltaöin ja nukahdin melkein heti. Heräsin kahdelta, ja tunti sitten taas. Heräämisten välillä näin painostavia ja epämiellyttäviä unia. Teetä ei voi syyttää, eikä sitä yhtä punkkulasillistakaan.
Kävin aikani kuluksi tsekkaamassa eri sähköpostit. Spämmiä, spämmiä ja lisää spämmiä. Lisäksi firmat ovat näköjään löytäneet partiolippukuntien sivut yhteystietoineen. Kaksi värväysviestiä lippukunnan inboxissa tyyliin "tule myymään meidän tuotteita, tienaatte järjestöllenne rahaa mutta meille enemmän". Ei kiitos. Toiselle vastasin, koska viesti oli asiallisen puoleinen ja siinä pyydettiin vastausta. Toinen, huomattavasti härskimpi mainos, lensi suoraan roskikseen.
Jospa nyt saisi taas unen päästä kiinni – ja vielä siitä päästä, joka ei aiheuta pahoja unia..
Aamuvuoro meni hyvin, samoin pysäkille pääsy. Suostuisipa appiukko lainaamaan rakasta peltilehmäänsä tämän viikon jälkeenkin! Huomenna vielä aamuvuoro, sitten taas pari iltaa ja yötä.
Nyt olen niin väsynyt, että olen tässä koneen ääressä kaksi kertaa sulkenut väärän ikkunan, avannut luettavaksi ihan toisen sivun kuin aioin, ja ollut vähällä nukahtaa istualleni. Taitaa olla nukkumaanmenoaika.
Minna muistutti tänä iltana lähinnä karhua, jota on ammuttu siihen paikkaan, jossa selkä menettää kunniallisen nimensä. Yritän siis muistaa siivota pois kaikki tavarani, jotka voivat olla hänen tiellään, ruokkia hamsterit ja muuta sellaista. Rauhoituspiikki sille jääkarhulle voisi myös olla paikallaan.
Hmm.. Tarkemmin ajatellen (ja kuulostellen) taitaisi olla paras tuikata se rauhoituspiikki yläkerran naapureihin.
Vein Miiran taas viime aamuyön tunteina Kaarinaan pysäkille. Onneksi Miiralla ei ole aamuvuoroa ainakaan viikkoon, en jaksaisi enää rikkonaisia yöunia. Miiran aamuvuorojen aikaan minulla on herätys vähän vaille neljältä ja takaisin kotona olen puoli kuudelta. Haluan nukkua lyhyet uneni yhteen pötköön.
Pidimme tänään kokkiksen, jonka aiheena oli "näistä omenoista on päästävä eroon". Tuloksena oli sitten pikaomenapiiras ja omenapannukakkua. Äitille lähti Miran mukana osa tuotoksista, koska äiti ne omenatkin meille lykkäsi. Pikaomenapiiras oli ihanaa, sitä pitää tehdä toistekin.
Kokkiksen aikana hoilailimme Miiralta järjen. Ensin lauleskelimme ulkomuistista muutamia biisejä (joululaulut eivät olleet vielä hittikamaa Miiran mielestä) ja sitten otimme hyllystä koulun musiikkikirjoja, joita ehdimme Miran ja kitaran kanssa käydä kolme läpi ennen kuin säälimme Miiraa niin paljon, että lopetimme.
Miira meni nukkumaan jo seitsemän aikaan. Taitaa sitten minullakin olla toivoa herätä seitsemältä, kun Miira varmaan heräilee jo sitä ennen. Pitäisi vielä aamulla valmistella kouluhommia.
Näin viimeinkin Metallican Some Kind of Monster -dokkarin. Entinen musaopeni (ja Miran nykyinen) oli järjestänyt yksityisnäytöksen Thaliaan Norssin musaryhmille. Yllättävän nopeasti ja kivuttomasti (penkit olivat paremmat kuin muistin) tuo 2,5-tuntinen meni. Dokkari oli ihan ok, sellaista itsekeskeistä roinaa, jota oli kiva tirkistellä. Lopussa Morriconen Ecstasy of Gold sai minut päästä varpaisiin kananlihalle.
Mielialaani kuvaa tällä hetkellä parhaiten "surkea". Miira huomasi aamulla, että Putsilla on jonkinlainen patti päässä. Hyvin pieni vielä, melkein huomaamaton, mutta nyt taitaa olla edessä se, mitä olen jo pelännyt. Pikkupeto on edelleen kovin aktiivinen, eikä vaikuttaisi olevan kivuissaan, mutta asiaa pitää tarkkailla.
Piti blogata, mutta päädyin päivittämään fanisivua, lukemaan muiden blogeja ja tekemään kaikkea muuta. Työviikon aikana erinäiset hommat ovat kasaantuneet, mutta olenko käynyt niiden kimppuun, olenko?
En tosiaan. Piirroksia pitäisi tehdä, pyykkejä laittaa pois ja seuraavia pestä, tiskata, siivota hamsujen leikkilaatikko ja vaikka mitä. Väsyttääkin vielä, kun heräsin aivan ennen aikojani. Mutta kuin nakutettuna: pari tuntia heräämisen jälkeen on nälkä. Ei silloin voi mennä takaisin nukkumaan.
Siispä menen laittamaan aamiaista, keittämään teetä ja yritän tehdä niitä "tärkeitä" hommia sen jälkeen.
Leevi on ihan villi. Joka kerta, kun kuljen terraarioiden ohi, niin Leevi hyppii ja pomppii villisti, että kiinnittäisin huomioni ja nostaisin pikkupedon pois terraariosta. Tämä siis tunnin juoksutuksen ja monien pikahalitusten jälkeen. Ollaanpa sitä nyt seurankipeitä.
Viimeisen puolen vuoden aikana hamsuissamme on tapahtunut hassu ja outo muutos. Leevistä on tullut ihan Lassi ja Lassista ihan Leevi. Ennen Leevi oli hamsumaisen pullukka ja hieman erakko. Lassi taas oli hamsuksi aika laiha ja erittäin sosiaalinen. Nyt Leevi on sosiaalinen laiheliini ja Lassi pullukkaerakko. Hamsterit eivät ole edes voineet vaihtua, koska ne ovat väritykseltään niin erilaiset.
Putsin patti voikin olla ihan vaaraton. Huh helpotusta. Onhan poju jo kuitenkin melkein 2,5-vuotias, joten kaikkeen pitää varautua.
Minna heräsi kotiin tullessani, mutta lyhyen juttelun jälkeen nukahdimme kumpikin. Kymmeneltä yritin herätellä häntä (oli oikein pyytänyt, että laittaisin herätyskellon soimaan), vaikka omatkin unet olivat vielä suurimmaksi osaksi nukkumatta. Joskus puoli kahdentoista aikoihin heräsin sekalaiseen jupinaan ja valitukseen, sekä siihen, että sänkyyni heitettiin päivän posti ja vaatimus letittää Minnan takatukka.
Jupinaa, mutinaa ja valitusta jatkui hyvän aikaa – myöhässä, hikinen, kengännauha poikki, nollakeli, ei rahaa... ja lopulta omakin käyräni lähti nousuun. Ilmeisesti mikään ei paranna pahaa tuulta yhtä hyvin kuin sen levittäminen ympäristöön. Nyt olen hereillä (en nukahtanut heti uudestaan Minnan mentyä), siirsin Minnan tilille rahaa ja hoidin yhden toisenkin maksun. Väsyttää ja potuttaa, sillä minun olisi pitänyt saada nukkua kahteen.
Edessä on vielä yksi yövuoro.
Olisipa kiva, jos saisin itseni menemään nukkumaan ennen kolmea Miiran yövuorojen aikaan. Tämä on jo kolmas yö putkeen, kun silmät ristissä roikun koneella, koska en halua mennä nukkumaan. Todella fiksua puuhaa.
Viikon linkkivinkkinä tarjoan sivustoa Neulonta A&O. Suosittelen erityisesti niille, jotka ovat tuskastuneet siitä, ettei villasukkia voi tehdä, koska kantapään tekeminen on aivan liian kamalaa, eikä lankakerien vyötteiden ohjeista saa mitään tolkkua. Perinteinen sukkaohje on taivaasta.
Osa-aikaeläke on hyvä juttu, sen huomasin kun omat vanhempani olivat osa-aikaeläkkeellä. Äiti oli vapaalla kaksi viikkoa aina kahden työviikon jälkeen, isä teki töitä joka toinen viikko. Nämä ajat oli järjestetty heidän työtilanteidensa mukaan (eli niin, ettei työ eikä tekijäkään kärsi).
Viime yönä tein töitä yhden osa-aikaeläkeläisen kanssa, enkä ensimmäistä kertaa. Olen aina ihmetellyt, miksi hän selkeästä työkokemuksestaan huolimatta on hommista niin "pihalla". No, nyt selvisi syy: osa-aikaeläke ja se pikku seikka, että hän tekee töitään neljän viikon jaksoissa! Siis neljä viikkoa töissä, sitten neljä vapaalla. Ja tällaisessa työssä neljä viikkoa on pitkä aika! Yleiset järjestelyt, työn alla olevat tuotteet ja suunnilleen kaikki mahdollinen ehtii muuttua (ja tämän täti-ihmisen päästä unohtua) neljässä viikossa.
Okei, täti otti minua päähän muutenkin (laiska lusmuilija)... mutta ei ole kiva tehdä töitä tyypin kanssa, jonka vakiohenkilökuntaan kuuluvana pitäisi tietää ja osata vähän enemmän kuin meidän vuokrahenkilöiden.. ja joka ei sitten osaakaan. "Mun salasana on varmaan kotona, kirjotettuna johonkin allakan kulmaan. Menkääs tytöt kysymään noilta naapureilta, josko ne vois kirjata tän tilauksen..."
Onneksi huomenna on vapaapäivä.
Aletaan vihjailla hankituista joululahjoista jo hyvissä ajoin ennen joulua (kosto on suloinen, yhtenä vuonna Piski härnäsi minua samalla lailla jo syyskuussa).
Kerrotaan, että edellisyön (tai no, aamun) uni liittyi läheisesti niihin hankittuihin lahjoihin, ja että se oli sekä hauska että hämmentävä. Kieltäydytään paljastamasta yksityiskohtia, koska silloin voisi salaisuuskin paljastua.
Muistetaan vihjailla niistä lahjoista epäsäännöllisin väliajoin aina jouluaattoon asti.
Opettaminen on rankkaa. Vaikka vedin vain demoja varsinaisen opettajan kanssa, niin kolme peräkkäistä kolmen oppitunnin sessiota on aika -tin uuvuttavaa. Onneksi on perjantai ja onneksi tuntien jälkeen alkoi viikonloppu. Pitkän päivän jälkeen pitikin käydä hakemassa alkosta yksi viinipullo, jonka voin sitten jossain vaiheessa nauttia.
Broiskut on uunissa ja niiden kypsymisen ajaksi voisi mennä päikkäreille. Ehkä Miirakin sitten jaksaisi illalla katsoa Kovan lain, vaikka meneekin aamuksi töihin ja nousee jo neljältä.
Jaksoin sekä katsoa Kovan lain että nousta aikaisin ylös. Torkuin matkalla töihin, mutta jaksoin kyllä pakertaa. Takaisin tullessani olin aivan älyttömän väsynyt, mutta saatuani välipalaa piristyin taas.
Iltapäivään ja iltaan on kuulunut teenjuontia (kuinkas muuten; pitäähän meidän saada päiväannoksemme), autojuttujen pohdintaa, ohjelmien katsomista videolta ja nyt viimeisenä siivousta. Minna sai tarmonpuuskan ja alkoi järjestellä työhuonetta, minun pitäisi jatkaa tiskaamista. Ehkä se ensimmäinen kaapillinen – lähinnä isokokoisia muoviastioita ja kattiloita – alkaa jo olla kuiva.
Kuten tavallista, juuri silloin kun pitäisi tehdä jotain tärkeää ja tylsää, tulee inspiraatio tehdä jotain ihan muuta. Tälläkin hetkellä pääni pursuaa mm. webbisivuihin liittyviä ideoita, mutta niitä ei saa toteuttaa – ei ainakaan nyt. Jos Minna tekee kotitöitä tai vastaavia, leikkiminen on kielletty (paitsi jos hän käskee, saadakseen minut pysymään pois tieltä).. ja kyllä minun omatuntonikin alkaisi nalkuttaa.
Aloitin eilen urakan, josta olen haaveillut jo kauan. Kotimme ärsyttävimmät sekasotkut löytyvät kahdesta vaatehuoneestamme ja työhuoneesta. Paneudun eilen työhuoneen häiritsevimpään kohtaan ja aloitin eteisen vaatehuonetta. Tänään jatkoin eteisen vaatehuoneen raivaamista ja nyt se näyttää jo aika siedettävältä. Ensimmäinen jätesäkillinen on jo täynnä turhaa sälää.
Tämä kaikki taisi kyllä olla vain sijaistoimintaa, mutta sellaista, joka oikeasti piristää mieltä. Se tarkoittaa valitettavasti myös sitä, että minulla on edelleen edessä ne hommat, joita pakoilin. No jipii. Ei kai tässä muu auta kuin yrittää saada jotain aikaiseksi.
Huomasin, että tämä viikko alkoi jo koetella sietokykyni rajoja. Tein ihan tietoisen valinnan ja tungin mielestäni erään kouluhomman, koska kapasiteettini ei enää riittänyt siihen. Minulla olisi ollut mielipiteitä asiasta, mutta en saanut mitään kirjoitettua. Vaikka kurssi on helpohko ja mielenkiintoinen, se tulee menemään perseelleen, koska minulla ei riitä puhti.
En onneksi ole luovuttamassa vielä minkään suhteen, joten jossain määrin ainakin tilanne on parempi kuin muutama vuosi sitten. Kolme viikkoa on vielä jaksettava ja saatava edes jotain tehtyä loppuun asti. Sitten voi levätä hetken ja jatkaa taas puurtamista heti vuoden vaihteen jälkeen.
Etelä-Suomen 61 kolaria (tilanne päivitetty Hesarin tuoreisiin klo 14.18) kertoo aika hyvin aamun ja päivän kelistä. Onkohan Turun seutu mukana tilastoissa?
Jos on, niin minä olin aamulla puoli kuudelta yhdessä noista 61:stä kolarista. Työmatka alkoi jo olla lopuillaan, kun moottoritiellä edellä ajava menetti autonsa hallinnan, ja törmäys tuli – väistöliikkeestä huolimatta. Kaikkiaan siinä tilanteessa ruttaantui neljä autoa, mutta ilmeisesti kaikki mukana olleet selvisivät vammoitta.
Matka kyllä katkesi aika tehokkaasti: ensin hytistiin ulkona selvittelemässä asioita poliisien ja palokunnan kanssa, sitten istuttiin terveyskeskuksessa odottelemassa lääkärin tapaamista.. ja vasta yhdeksän maissa olin kotona, lomalappu taskussa. Huomenna taas töihin; tänään en enää oikein olisi ehtinyt (hyvällä tuurilla olisin saattanut päästä sinne joskus yhdentoista maissa, jolloin työaikaa olisi ollut jäljellä noin kolme tuntia) ja työtehokin olisi todennäköisesti ollut aika huono.
Meni melko pitkään ennen kuin lämpenin (tee auttoi) ja rauhoituin. Vieläkin ihmettelen, miten hyvä tuuri meillä oli.. Kyllähän peltiä aina saa.
Työmatkassa oli muuten aamulla yksi hyväkin juttu (jos sitä uskomatonta tuuria ei nyt oteta huomioon). Näin ketun ihan läheltä! Se kulki yhden pikkutien vieressä ja pysähtyi, kun ajoimme ohi.
Työkaverit utelivat eilisestä; pari heistä oli ajanut kolaripaikan ohi ja aavistellut pahaa, kun en ollut tullut töihin. Eräs näytti odottavan hurjaa (veristä tms.) juttua, mutta tuotin mielelläni pettymyksen.
Huomaa, että joulu on tulossa. Yläkerran raivohullu akka on jo muutamaan otteeseen uhkaillut joululahjoilla (tai siis sillä, ettei niitä tule). Eilen tappelu eteni rappuun asti – keskellä päivää, tietty, mutta silti... Hemmetin ikävää kuultavaa. Tänään huutoa on kuulunut yllättävän vähän. Ehkä eukolla on kurkku kipeä.
Niitä samoja juttuja täältä aina vain etsitään: nimipäivä- tai syntymäpäivävärssyjä, tietoa viisaudenhampaan poistosta, filereseptejä ja homopornoa :-D ! Vain sisäfilereseptin hakija taitaa löytää etsimänsä...
Kuukausi on ollut työntäyteinen, mutta ehdin lukeakin. Luettavien kirjojen lista kasvaa aina kun käyn vilkaisemassa Kiiltomato.netin arvosteluja ja esittelyjä.
Marraskuun kirjoja
Marko Kitti: Viidakko
Lähiömysteeri ja -tragedia näiltä nurkilta. Kaupunginosan nimeä ei sanota ikinä, mutta paikat tulevat harvinaisen selviksi. Ja siinä kirjan suurin viehätys taisi ollakin. Pidin kirjasta kyllä muutenkin – siitä huolimatta, että taas mennään kategoriaan "hyvä vaan ei järin miellyttävä".
Stephen King: Uinu, uinu, lemmikkini
Uusintaluku pitkästä aikaa. Edellisestä kerrasta oli niin kauan, että olin unohtanut yksityiskohdat.
Terry Pratchett: Reaper Man
Uusintaluku, matkalukemista bussiin.
Pirkko Saisio: Vastavalo
Jatkoa Pienimmälle yhteiselle jaettavalle, aina paranee.. Tämäkin pitäisi lukea (tai no, parhaat palat ainakin) heti uudestaan.
Boris Hurtta: Onnellinen kuolema
Kolmen pitkän novellin kokoelma, tekijöinä Hurtta, Johanna Sinisalo (jutun Tango merellä olin lukenut aikaisemmin jostain muusta kokoelmasta) ja Sauli Santikko. Kotimaista kauhua/fantasiaa.
Provokaatio on turkulaisen avioparin veppiploki elämästä sateenkaarilinssien läpi.
Vieraskirja
Sposti
Minna: minna @ tsirp.net
Miira: miira @ tsirp.net
Lisää Provo Blogilistan suosikkeihisi
Bannerit linkitystä varten
Sivut teki Minna.
