Provokaatio

2.11.2006

Hups

Oho, lokakuu meni jo. Ja minun kirjalistani on vähän hankalassa paikassa: kun oma koneeni sanoi sopimuksen irti (luultiin, että siitä hajosi virtalähde, mutta vaihtokaan ei auttanut), Minna otti kovalevyni talteen. Siellä on nyt kirjalista, kännykuvakokoelmani, osoitteita ja muuta tärkeää, muttei elintärkeää. Voipi olla, että loppuvuoden kirjalista tulee sitten yhtenä könttinä vuoden lopussa.. tai jos hyvin käy, tämän kuun lopussa tulee kahden kuukauden lista. Se on pitkä.

Näin hullua unta, jossa olin Virkanaisen, Minnan ja koko perheeni kanssa autossa. Auto oli joku iso farmari, jossa oli lisäpenkkejä ja paljon tavaratilaa, mikä oli hyvä, koska Virkanaisella oli paljon tavaraa (jonkun leirin tms. jäljiltä) kuljetettavanaan. Isä taisi ajaa, tarkoituksena oli viedä reissaaja kotiin ja meidät muut sitten... johonkin. Oltiin muka tutuissa paikoissa, mutta minulle niissä ei ollut mitään tuttua.

Yritin kovasti selittää Virkanaiselle hänen viimeisimpään postaukseensa liittyvää juttua, mutta en onnistunut suupalttien perheenjäsenteni takia. Vasta siinä vaiheessa, kun kaikki kamat oli viety sisään ja me olimme tekemässä lähtöä, sain sanotuksi asiani – ja sitten siitä olisi pitänyt jäädä juttelemaan enemmänkin, mutta ei enää ehditty. Jotain hätäistä huutelua tyyliin "nähdään myöhemmin!" ja sitten oltiinkin jo ulkona, matkalla pois. Ja koko ajan olin ihan eksyksissä, että missä kaupungissa edes oltiin, kun mikään ei näyttänyt tutulta.

Vieläkin on kova hinku kertoa se juttu, mutta miten se muka mihinkään liittyy? Ja ketä kiinnostaa? Olisi kuitenkin vain leveilyä (jota välttääkseni käytin aiemminkin pelkkää etunimeä.

Töihin. Örk. Onneksi huomenna on jo vapaata ja Piski tulee tänne!

MIIRA | 12.10 | | | Ylös

6.11.2006

Kutimen huumaa

Tänä syksynä neuleinnostukseni on ollut pahimmillaan ja se on jo hiipinyt blogiinkin jokaiseen entryyn, jonka olen kirjoittanut viimeisen kahden kuukauden aikana. Alla Tango Fanista tehdyt pipo ja kaulaliina ja sitten minulle tyypilliset villasukat Nalle Colorista (anopille). Hamstrasin tuota väriä Novitan tehtaanmyymälästä viime talvena pari kerää.

Tango Fanista pipo ja kaulaliina ja Nalle Colorista sukat

Perjantaina oli työpaikan pidennetty tiimipalaveri ja sen jälkeen lähdimme keilaamaan. Keilaaminen oli huisin kivaa, vaikka edelleen olen aika heikko siinä lajissa. Toisaalta olen ollut elämäni aikana keilaamassa varmaan yhteensä kolme kertaa, joten en kuvittele sen perusteella edes olevani mitenkään erikoinen. Keilaamisen jälkeen söimme firman piikkiin hyvin ja sitten lähdinkin jo kotiin viihdyttämään Miiraa ja Piskiä.

Lauantaina kuskasimme Miiran lippukunnalta ostettuja vessa- ja talouspapereita vanhemmilleni. Sen jälkeen kävimme Kuusistossa sytyttämässä kynttilän Putsille, Leeville ja Lassille. Ajattelimme pääsevämme mökille sytyttämään kynttilän kaikessa rauhassa, mutta siellähän oli sukulaisia vaikka muille jakaa. Onneksi sukulaiset pitävät meitä jo outoina muutenkin, joten kynttilän sytyttäminen kolmen pienen eläimen muistolle ei enää paljon heitä hetkauta.

Myöhemmin illalla Vaula tuli meille etkoilemaan ennen kuin lähdimme Klubille Vinokino-bileisiin. Huh, kuinka paljon paikalla oli populaa! Me vanhukset lähdimme yhden aikaan Alvarin kautta kotiin, mutta Vaula jäi tappiin asti. Klubin tungos oli aivan liikaa ainakin minulle.

Sunnuntaina mukavaa löhöilyä, pelailua, kutilointia ja jopa kotitöitä! Tietenkin ilman krapulaa, koska kellään meistä kolmesta ei ole taipumusta siihen.

MINNA | 23.28 | | | Ylös

10.11.2006

Kumpi teistä on se mies?

Oikea vastaus otsikon kysymykseen on "oletko tyhmä vai mitä? Naisiahan me kumpikin olemme!" Mutta stereotyypitelläänpä.

Minna on mies, koska
– hän omistaa auton ja kulkee sillä töihin (minulla ei ole ajokorttia)
– hän ymmärtää tietokoneista enemmän: minä osaan käyttää ohjelmia ja ehkä asentaa niitä, Minna osaa koota koneen
– hän on innokas remppaaja, maalaaja ja nikkaroija (haaveilee puutyökurssista)

Minä olen mies, koska
– unohdan tärkeät päivät ja tapaamiset, ellei niistä muistuteta moneen kertaan
– en useinkaan ymmärrä vihjauksia, paras puhua suoraan jos haluaa minulta jotain
– inhoan shoppailua ja olen tyytyväinen, kun vaimo hoitaa ruokaostokset. Voin kyllä olla mukana koria kantamassa tai ostoskärryä työntämässä

Puolustuksekseni tänään esitän sen seikan, että olen keskellä yövuoroputkea ja sekaisin päivistä. On kihlajaispäivämme, enkä muistanut sitä.

MIIRA | 20.08 | | | Ylös

16.11.2006

Lahjuksia

Ensimmäiset viisi ihmistä, jotka ilmoittautuvat kommentoimalla tähän viestiin, saavat minulta jotain itse tehtyä. Jotain kivaa, joka kolahtaa postiluukusta. Odottamaan voi joutua jonkun aikaa, joskus ei vaan millään ehdi tehdä kaikkea haluamaansa – ennemmin tai myöhemmin kyllä. Huomaathan, että tätä varten tarvitsen myös postiosoitteesi (sen voi lähettää sähköpostitse myöhemmin).

Tämä koira juttuun on haudattu: jos ilmoittaudut, täytyy sinunkin laittaa tämä sama teksti blogiisi. Annetaan hyvän kiertää!

(Minun tapauksessani se itse tehty kiva on ATC, mikä ei liene yllätys... Kommentti-ilmoittautumisen jälkeen mailia ja osoite, kiitos!)

MIIRA | 17.10 | | | Ylös

Provokaatio on turkulaisen avioparin veppiploki elämästä sateenkaarilinssien läpi.


Etusivu

Arkisto

Juhannus 2004

Juhannus 2005

Juhannus 2006


Vieraskirja

Lue / Kommentoi


Sposti

Minna: minna @ tsirp.net
Miira: miira @ tsirp.net


Lisää Provo Blogilistan suosikkeihisi


Bannerit linkitystä varten

Provon banneri
Provon banneri 2

Miiran minibannerit


Käsin tehty
Taulukoton
Sivut teki Minna.


Valid XHTML 1.0!
Valid CSS!
Tulikettu
Opera
Ei IE:lle



Extreme tracking
Weblog Commenting and Trackback by HaloScan.com

Blogimaailma

Blogilista
Kuvitettu Provo
Taivasalla.net
Kirjastotäti
Nainen ratissa
Tarinoita Harmaan puun kylästä
Yet another diary..
Pala maailmaani
Falmawen
Ihmelapsen viimeiset hetket
Kolikon kääntöpuoli


Muu maailma

Lepakoita tapulissa
Sapfinen verkonmutka
sappho.net
TuSETA
Putsin sivut