Provokaatio

1.2.2005

Ällistelyä

Tulipa yleissivistyksestä mieleen tapaus kaksi kuukautta sitten: työkaverit (vähän minua nuorempia, siis jotain kaksviis-kolmekymppisiä) pohtivat sotajuttuja. Lopulta kysyivät minulta, joka en ollut osallistunut keskusteluun vaan seisoin vähän kauempana, että missä se ydinpommi räjäytettiin – oliko se Vietnamin sodassa?

Luullakseni pidin pokkani ihan hyvin ja selitin, milloin toinen maailmansota loppui ja milloin jenkit sähläsivät Vietnamissa. Mutta kyllä ihmetytti. Ihmetyttää vieläkin, kun taas muistin tuon jutun.

MIIRA | 02.15 | Ylös


Kirjeitä sataa

Olen osallistunut tammikuun aikana kirjeen kulkunopeustutkimukseen. Se on ollut ihan mukavaa, eikä siitä ole ollut minulle pahemmin vaivaa. Kirjeitä tulee vain ihan tuhottomasti ja niitä alkaakin jo olla aikamoinen kasa nurkissa. Mielestäni kuitenkin lupauduin vain ensimmäiselle kierrokselle, jonka piti päättyä huomenna. Tänään sitten sainkin kirjeen, jossa oli lomakkeet ensi maanantaina alkavalle seuraavalle kierrokselle.

En kuitenkaan viitsi asiasta valittaa, koska, kuten mainittu, homma ei ole erityisen raskasta. Enkä onneksi joudu lähettämään ja vastaanottamaan kirjeitä, vaan pelkästään vastaanotan. Palkkiona on puheaikaa ja lörpötysintoni tietäen se ei ole koskaan pahitteeksi.

MINNA | 21.56 | Ylös

2.2.2005

Allerginen reaktio

Keskiyön tienoilla Lassi ja Leevi olivat juoksentelemassa samaan aikaan sohvalla. Lassi vaikutti hermostuneelta, joten Miira otti Lassin käteensä. Lassi pelästyksissään kuitenkin puraisi Miiraa sormeen niin pahasti, että iho meni rikki. Sormesta tuli vähän verta ja se hieman turposi, mutta muuten Miira oli ihan ok.

Hetken kuluttua kuitenkin Miiralla alkoi olla vaikeuksia hengittää. Kun minullekin selvisi tämä ja huomasin, että Miiran huulet ovat ihan siniset, heitin vaatteet niskaan ja hoputin Miiran autoon. TYKSiin ja ensiapuun ylinopeutta. Onneksi matkaa sinne on vain nelisen kilometriä.

Miira pääsi hoitoon heti, minä annoin tiedot vastaanottovirkailijalle ja sitten se olikin lehtien lukua ja odottelua minun osaltani. Tunnin päästä lähdin kurkkimaan Sali2:n avonaisen oven luokse ja sieltä löysinkin oman kultani. Happinaamari päässään, tippa kädessään, monitorissa kiinni.

Siirto salista huoneeseen. Juttelua ja tulosten odottelua. Miira oletti pääsevänsä jo kotiin. Lääkäri kuitenkin halusi Miiran jäävän yöksi tarkkailuun. Hoitaja sanoi minulle, että minä voisin lähteä kotiin. Pari kyyneltä puolin ja toisin. Hidas lähtö, mutta lopulta kahden jälkeen maltoin.

Parempi, että Miira on sairaalassa yön yli. Hänen hengityksensä ei vielä minun lähtiessäni ollut normaalin "helppoa". Toivottavasti Miira saa levottomasta huoneesta huolimatta nukuttua edes hetken. Aamuun ei ole enää pitkä aika.

MINNA | 03.02 | Ylös


Kotona taas

Tilanne helpottui yön mittaan, mutta nukuin ensimmäisen pidemmän pätkän happinaamari nenän edessä rinnan päällä – varmuuden vuoksi. Aamuun mennessä "röörit" olivat auki ja hengitys kulki niin kuin pitikin. Ehdin vielä saada aamun aikana jäykkäkouristuspiikin, lisätipan ja luovuttaa putkellisen verta seurantakokeita varten. Viimeinen seuranta huomenaamulla.

Stressireaktio oli kuulemma aika paha ja sen takia osa veriarvoista oli ihan sekaisin. Sain kortisonikuurin ja loppuviikon sairaslomaa; ehdimme jo käydä apteekissa ja toimistolla jättämässä lääkärintodistuksen. Vielä pitää ilmoittaa vuoroesimiehelle ja kimppakyydittäjälle, etten ole tulossa.

Ja äidille pitää soittaa. Yritin jo kerran, muttei ollut kotona.

Seuraavaksi: teetä, elukkasairaalaa videolta ja sitten nukkumaan. Takana kun on enimmäkseen valvottu yö.

MIIRA | 12.55 | Ylös

3.2.2005

Meeeeeeeeeeeeeeeeeemi

[x] Minulla on silmälasit.
[x] Olen blondi. (Tekoblondi, osittain.)
[x] Tiedän ainakin yhden kaimani.
[ ] Tiedän, missä on Kälviä.
[ ] Olen kaksikielinen.
[x] Olen riippuvainen netistä. (Paikoitellen.)
[ ] Olen riippuvainen huulirasvasta.
[x] Olen riippuvainen.
[ ] Olen ainoa lapsi.
[x] Minulla on villakoiria sänkyni alla.
[x] Asun omassa kämpässä.
[ ] Asun opiskelija-asuntolassa.
[x] Seurustelen. (Naitua/rekisteröityä lihaa.)
[x] Olen ainakin yhden bändin suuri fani.
[x] Olen lukenut kaikki Harry Potter -kirjat.
[ ] Mielestäni Johnny Depp on ihana.
[ ] Inhoan hernekeittoa.
[ ] Syvästi inhoan hernekeittoa.
[ ] Inhoan pinaattikeittoa.
[ ] Syvästi inhoan pinaattikeittoa.
[x] Seuraan Kauniita ja rohkeita. (Kerran vuodessa pitää katsoa.)
[x] Olen mielestäsi kaunis. (Ennemminkin ihkusöpötti.)
[x] Olen pitkävihainen. (Joskus, mutta onneksi muisti on lyhyt.)
[ ] Olen lahjoittanut rahaa johonkin keräykseen viimeisen kuukauden aikana.
[x] Minulla on oma huone. (Tai kolme.)
[ ] Omistan MicMacin tai Miss Sixtyn vaatteita.
[ ] Omistan lökäpöksyt.
[ ] Olen rokkari.
[ ] Olen poppari.
[ ] Olen hoppari.
[ ] Olen punkkari.
[ ] Olen hippi.
[ ] Seuraan muotia.
[ ] Meikkaan.
[x] Olen vm. -87 tai vanhempi.
[ ] Minulla on lävistyksiä.
[ ] Minulla on tatuointi.
[ ] Pidän Antti Tuiskusta.
[x] Pidän lapsista. (Ainakin joskus.)
[x] Tiedän, mikä minusta tulee isona.
[ ] Olin viime kesänä kesätöissä.
[x] Olen käynyt Hartwall-areenalla.
[ ] Asun pääkaupunkiseudulla.
[x] Olen ratsastanut hevosella. (Enkä aio ikinä tehdä sitä toiste.)
[x] Pidän saunomisesta.
[x] Olen käynyt tänään suihkussa.
[ ] Mielestäni jätkän pitäisi käydä mieluummin armeija kuin sivari. (Jokainen tehköön oman tahtonsa mukaan.)
[ ] Olen tyytyväinen nimeeni.
[ ] Osaan lasketella lumilaudalla.
[x] Minulla on ajokortti.
[ ] Poltan.
[ ] Olen absolutisti.
[ ] Vanhempani ovat eronneet.
[ ] Kaikki isovanhempani ovat elossa.
[x] Siellä missä asun, on ainakin yksi R-kioski.
[x] Kaupungissani on vähintään 20 000 asukasta.
[x] Surffailen jonkun bändin fanisivuilla.
[ ] Kuuntelen nyt musiikkia.
[ ] Olen yksin kotona.
[x] Tunnen ainakin yhden homon. (Ei tarvitse kuin kuunnella pään sisäisiä ääniä.)
[x] Olin uutenavuotena selvinpäin. (Olin kuski.)
[x] Olen käynyt discossa viimeisen puolen vuoden aikana.
[x] Olen riidellyt viimeisen kuukauden aikana.
[ ] Minulla on paljon kavereita.
[x] Olen onnellinen.
[ ] Olen itkenyt viimeisen 24 tunnin aikana.
[x] Tykkään jäätelöstä.
[ ] Olen lukiossa.
[ ] Onnennumeroni on 5.
[x] Olen ollut ihastunut opettajaani. (Miten niin ollut??)
[x] Minulla on sininen hiiri. (Itse asiassa minulla kääpiöhamsteri, jonka turkin värin pitäisi normaalisti olla siniharmaa.)
[ ] Minulla on musta koira.
[ ] En tiedä, onko minulla hiirtä tai koiraa.
[x] En aina jaksa tehdä läksyjäni.
[x] Todistuksessa minulla oli käytös 10.
[x] Juon monta litraa päivässä. (if monta>1 (<-- nyysitty Alceste-sedältä))
[ ] Pidän maidosta.
[ ] Olen allerginen eläimille.
[ ] Olen allerginen ruoka-aineille.
[ ] Minun pitäisi olla nyt koulussa.
[x] Tämä on tyhmä.
[ ] Ulkona on pimeää.
[ ] Pelkään pimeää.
[ ] Jompikumpi vanhemmistani on kuollut.
[x] Meillä ei ole akvaariota.
[ ] Meillä on iso talo.
[ ] Asun omakotitalossa.
[x] Asun kerrostalossa.
[ ] Asun rivitalossa.
[x] Juon kahvia.
[x] Pidän kahvista.
[ ] Tiedän missä on Ähtäri.
[x] Olen käynyt Ähtärissä. (Muistaakseni.)
[ ] Ähtäri on kiva paikka.
[ ] Asun Ähtärissä.
[ ] Joku tuttuni asuu Ähtärissä.
[ ] Minulla ei ole hölkäsen pöläystäkään missä on Ähtäri.
[x] Meillä on kannettava tietokone.
[ ] Ja webkamera!
[ ] En osaa käyttää kahvia.
[ ] Minulla on ankara kasvatus.
[ ] Minulla on duffelitakki.
[ ] Ei ole kauniimpaa kuin myrskyn jälkeinen sää...
[ ] Elokuvien "The End"-tekstit ärsyttävät.
[ ] Keittiömme kaapissa on hienoja lautasia.
[x] Minulla on ulkomaalaiset sukujuuret. (Tampere varmaan lasketaan ulkomaaksi.)
[ ] Taulut ovat rumia.
[ ] En ole katsonut ikinä minkään elokuvan lopputekstejä alusta loppuun.
[ ] American Piet ovat hyviä.
[x] Tämä on pisin tekemäni rastikysely.
[x] Tämä on hölmöin tekemäni rastikysely.
[x] Minulla on digitaalikamera.
[x] Juon teetä.
[ ] Vihreä tee on parasta.
[ ] Tykkään Sims-peleistä.
[ ] Minulla on Sims2.
[ ] Olen riippuvainen siitä - pelaan joka päivä.
[ ] Ostan jatkuvasti kaikkea rojua.
[ ] En ikinä laittaisi jalkaani toppahousuja.
[ ] Minulla on rotta.
[ ] Olen pitänyt rottaa sylissä.
[ ] Rotat ovat inhottavia.
[x] Minulla on kiire.
[ ] Muut ovat nukkumassa.
[ ] Olen aamuvirkku.
[x] Eipäs kun iltavirkku.
[ ] Minusta ei saa kaunista tekemälläkään.
[ ] Minua on sanottu kauniiksi.
[ ] Vatsani on kipeä.
[x] En aio mennä tänään kouluun.
[ ] Säälikää mua!
[ ] Minulla on veli ja sisko.
[ ] Olen keskimmäinen lapsi.
[x] Hahaa, mulla on pikkusisko!
[ ] Serkkuja minulla on yli 20.
[x] En tiedä montako pikkuserkkua minulla on.
[ ] Mutta sen voin sanoa että paljon.
[ ] Minulla ei ole ystäviä, ei edes kavereita, olen onneton!
[x] Pidän äidinkielestä.
[x] Olen hyvä äidinkielessä.
[ ] Huomasin tässä jo monta kieliopillista virhettä.
[x] Olen puhunut tänään puhelimessa.
[x] Olen kiva.
[x] Olen varmasti.
[x] Äläkä väitä vastaan.

via Kolikon kääntöpuoli

Huh!

MINNA | 16.12 | Ylös


Kääpiöhamstereista (väärinkäsitysten välttämiseksi)

Venäjänkääpiöhamsterit, talvikot, joita meillä on, ovat kilttejä, enimmäkseen rauhallisia, helposti kesyyntyviä ja kaikin puolin mukavia otuksia. Ne eivät pure – korkeintaan kevyesti kokeilevat tarjottua sormea tai kättä hampaillaan ("onko tämä ruokaa?").

Lassi on silti purrut minua kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla se säikähti, kun käsissäni oli vieraan hamsterin (Leevin) hajua. Luuli kättä tunkeilijaksi ja näykkäisi, muttei rikkonut ihoa. Tuloksena vähän turvonnut sormi.

Tämänviikkoinen purema oli taas seurausta säikkymisestä/hermostumisesta. Kokeilimme poikien "ulkoiluttamista" yhdessä neutraalilla maaperällä eli sohvalla. Pienen tutustumisen jälkeen seurasi nahinaa, joten pojat erotettiin heti. Otin Lassin käteeni, mutten huomannut, että sohvalla siinä kohdassa, mistä sen nostin, oli Leevin papana. Haju aiheutti paniikin: Lassi upotti hampaansa sormenpäähäni, eikä irrottanut otettaan, vaikka nappasin sitä heti toisella kädellä niskasta kiinni. Piti vain odottaa (autsautsauts!), että Lassi irrotti otteensa itse.

Minna kuskasi Lassin tyynyn päällä takaisin terraarioonsa ja minä menin pesemään vuotavaa sormeani ja aivastelemaan. Vähän ajan kuluttua Lassi oli jo ihan rauhallinen ja kerjäsi taas pääsyä "ulos".

Eilen illalla ja tänään ollaan taas seurusteltu hamsterien kanssa täysin normaalisti; tosin minä en varmuuden vuoksi ole ottanut niitä vielä käteeni.

Laastaroidut kädet ja lappu

Ai niin, ne tämänaamuisten verikokeiden tulokset olivat OK, kaikki arvot taas normaalilla tasolla. Syön lääkekuurini loppuun, mutta muita toimenpiteitä ei tarvita. Kuulemma saan kuitenkin jossain vaiheessa lähetteen allergiatesteihin.

(Kuvassa se viimeinen paikoilleen unohtunut "neppari" sydänfilmin ottamisen jäljiltä, laastaroitu etusormi ja tipan jäljiltä sidottu kämmenselkä. Kirkkaanvärinen Peppi Pitkätossu -laastari muistutti minua välttämään sormen kolhimista joka paikkaan.)

MIIRA | 17.35 | Ylös

4.2.2005

Ärsyttävää typeryyttä

Mikä hemmetti ihmisten lukutaitoa vaivaa? Lyhyen ajan sisällä olen törmännyt tyyppeihin, jotka eivät ilmeisesti osaa sisäistää lukemaansa ollenkaan. Kun jossain on se heille sopiva avainsana, niin loppuosa unohtuu tai jää huomiotta, ja sitten tulee sotkua. Selkeät ohjeet eivät tunnu auttavan.

On esimerkiksi webbisivu aiheesta A, jota ylläpitää henkilö X. "Yleisöltä" tulee postia aiheesta A, osoitettuna A-ihmisille, mutta X:n postilaatikkoon, sivulla olevasta "ylläpito"-tekstistä huolimatta.

Toisena esimerkkinä foorumi, jolle henkilö Y lähettää henkilö Z:n alun perin tekemän viestin, jossa pyydetään vastausta. Teksti sisältää ohjeet siitä, miten henkilölle Z vastataan. Eikös joku pösilö vastaa suoraan henkilölle Y, julkisella foorumilla (ei siis edes yksityisesti), olettaen että Y on sama kuin Z! Pistää vielä mukaan henkilökohtaiset yhteystietonsa.

Puhumattakaan siitä, että kun missä päin nettiä tahansa keskustellaan aiheesta B, joukkoon tulee muutama taukki ja alkaa puhua aiheesta C tai jopa D, joskus ihan ilman mitään aasinsiltaa tai muuta yhteyttä asioiden välillä. Lopulta keskustelun alkuperäinen aihe unohdetaan tyystin ja homma päätyy kiistelyyn aiheesta D (ja ehkä vielä F).

Taidan tarvita lomaa netistä.

MIIRA | 15.08 | Ylös

5.2.2005

Vesielämää

Yllätin eilen itseni ja kävin uimassa Impivaarassa. En ole käynyt uimahallissa sitten lukioaikojen, mutta eilen ennen töihin lähtöä pakkasin kassiin tarvittavat varusteet. Työpaikka kun sijaitsee kätevästi kilometrin päästä Impparista. Töiden jälkeen pitää myös rentoutua, joten ajattelin iskeä kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Pitkään ongelmana uimaan menemisessä oli uimapuvun puute. Kesällä sain äitiltä bikinit, ja tykästyin niihin, vaikka olin vannonut, etten koskaan sellaisia tule pitämään. Loppujen lopuksihan läskini näkyvät riippumatta siitä, mitä minulla on päällä.

Uin 500 metriä yhteen menoon. Enemmänkin olisi mennyt, mutta ajattelin, ettei ole kiva tehdä itsestään raatoa ensimmäisellä kerralla. Tekniikka oli ihan hakusessa, ja uinkin ennen kaikkea käsivoimilla. Tekniikka ja jalkatoiminta kehittynee tulevilla kerroilla, kun muistiin taas palaa, miten uidaan tehokkaasti.

Ostin loppukesästä uimalasit ja nyt testasin niitä ensimmäisen kerran. En tajua, miten olen ennen voinut uida uimahallissa ilman niitä. Nyt veden alla näkee, eikä silmät olleet yhtään punaiset ja näkökyky sumea uinnin jälkeen.

Uimahallissa oli paljon vesijuoksijoita. Olisin halunnut itsekin testata kyseistä lajia, mutta hannaroin, koska mietin, olenko liian painava vesivyön käyttöön. Pitää ensi kerralla uskaltaa. Vesijuoksuun tarvitsee kyllä juoruilukaverin, mahtaisiko Miira lähteä mukaan?

MINNA | 16.19 | Ylös

6.2.2005

Ei mikään sunnuntailista

Aikaansaannoksia tänään: muutama ATC-kortti ja monta korttipohjaa tulevia inspiksiä varten, kolme koneellista puhdasta pyykkiä (pari lakanaa pitää vielä muistaa hakea pois alakerran kuivaushuoneesta), yksi pikainen kaupassakäynti.

Inhon kohteina tänään: kaikki väärin kirjoitetut yhdyssanat. Viimepäivinä, kokoajan, erikois tarjous – ja tänään teksti-TV:stä bongatusta otsikosta: yhteisvastuu keräys. Sietämätöntä!

Pervoja juttuja tänään: Minna yrittää juottaa mut känniin; sillä on etupäässä taka-ajatuksia... Juon siis päivän toista Bloody Marya, jonka vaikuttavana ainesosana on Piskiltä saatua chilivodkaa. Nam!

MIIRA | 21.40 | Ylös

8.2.2005

Vapaata assosiointia

Viimeinen vapaapäivä ennen pidempää työputkea. Tehtävää on vielä vaikka millä mitalla, kuten tavallista, ja mieluiten vain istuskelisin lukemassa, askartelemassa kortteja tai surffailemassa.. kuten tavallista.

Kortisonikuuri on lopussa, mutta purkin pohjalle jäi kaksi pilleriä. Jätän ne varmuuden vuoksi talteen, allergiatabujen viereen. Eilen käytiin Starkissa ja ostettiin muun tarpeellisen lisäksi pölysuojaimia, sellaisia "paperisia" maskeja. Kun seuraavan kerran pitää vaihtaa hamsterien purut, selvinnen hommasta maskin avulla, ilman aivastelu- ja yskimiskohtausta.

Maskista on hyötyä myöhemminkin, jos päätän jossain vaiheessa mennä taas tekemään metalligrafiikkaa. Luulisin akvatintan tekemisen olevan paljon mukavampaa, kun ei tarvitse pidättää hengitystä hartsia sirotellessa...

Tina kiipesi eilen oma-aloitteisesti Minnan käteen, eikä edes kokeillut kättä hampaillaan ensin. Tänään tuli läjä valokuvia Ifiltä ja seassa oli pari tosi söpöä hamsterikuvaa, kaksi nukkuvasta Leevistä ja yksi mökistään kurkkivasta Tinasta. Minna on nyt sitä mieltä, että muutama hamsterikuva pitää saada kehyksiin ja esille – pian!

Kuvien kehystys... albumit ja ne kaikki valokuvat, jotka pitäisi järjestää... keräilykorttikansio... ATC-kortteja... askartelukauppojen valikoimat... olispa rahaa... erikoispapereita ja leimasimia... missä mun Nalle Puh -leimasin on?

MIIRA | 14.26 | Ylös

10.2.2005

Ahkeruutta

Heräsin eilen viideltä (aamulla) ja aloin tehdä kouluhommia. Hieman ennen kymmentä lähdin liikkeelle ja hoidin katsastuksen pois alta. Kouluun päästyäni tein rästihommia ja istuin ainakin neljässä palaverissa (ne olivat hieman limittäin, koska palaverit olivat kuitenkin lähes samojen henkilöiden kanssa koko ajan ja samassa tilassa).

Kotona äkkiä ruokaa, sitten keskustaan ja levitehaastatteluun. Osallistuin uuden levitteen testaamiseen kotona. Haastattelu oli nopeasti ohi ja siitä saatu tuotepaketti painoi ihan tuhottomasti. Avattuani paketin huomasin, että ennen kaikkea mehut aiheuttivat painavuuden.

Haastattelusta töihin. Sielläkin ahkeroin hieman ylimääräistä, vaikka yhdessä vaiheessa alkoikin nukuttaa ihan mahdottomasti. Töiden jälkeen siirryin El Patioon yhdelle kokikselle, koska Miira oli kokouksensa jälkeen siirtynyt yhdelle. Lopulta olimme puoli kymmeneltä kotona. Sillä silmällä oli pakko katsoa heti, syömisen lomassa. Yhdeltätoista nukkumaan, Miiralla herätys neljältä ja minä sain itseni ylös puoli kahdeksalta.

Tänään sama meno jatkuu, vaikka tehtävää on vähemmän. Ensin töihin, sitten kouluun ja illaksi vielä osuuskunnan illanviettoon. Huomenna pitäisi olla kahdeksalta ohjelmoinnin perusteita vetämässä, joten illanvietto on syytä jättää aika lyhyeksi.

(Pahoittelut hirveästä haircutista, mutta aikaa on vähän ja tarve kirjoittaa oli kova. Hiustenleikkuusta puheen ollen, minun olisi ihan pakko saada hiuksiani siistimmiksi. Näitä voi jo alkaa kutsua pitkiksi – ainakin minna-mittojen mukaan.)

MINNA | 08.44 | Ylös


Väsittää

(Piste sille, joka muistaa, mistä kirjasta otsikko on napattu – edes minä en ole siitä sataprosenttisen varma)

Ristus tätä väsymystä! Viime yön unet jäivät vähän lyhyiksi, mutta siitä huolimatta tämä kooma on outo. Olen minä ennenkin jaksanut, mutta tänään jostain syystä en. Töissä väsytti, mutta siellä oli onneksi muuta ajateltavaa, kotimatkalla väsytti ja koko ajan kotona on väsyttänyt. Pitää väkisin kehittää jotain tekemistä, etten nukahtaisi.

Minna on siellä illanvietossaan, ja lupasin valvoa hänen paluuseensa asti. Tarkoitus olisi syödä yhdessä iltapalaa ja mennä sitten yhdessä nukkumaan. Alkaa melkein kaduttaa, että lupasin.

Jotain sanottavaakin piti olla, mutta unohtui. Liittyi johonkin aiempaan juttuun, mutta edes arkiston selailu ei auttanut. Kun ei muista niin ei muista. Ehkä huomenna.

MIIRA | 22.30 | Ylös

12.2.2005

Sananen lauantaiksi

Autoilu on ihanaa. Mutta senhän te jo tiesittekin.

Ystävänpäiväkin on näköjään tulossa. Ellei torstaina ja perjantaina olisi tullut kortteja, olisin varmaan autuaasti unohtanut koko asian. Ostin tänään keskustassa käydessäni Miiralle herkkuja, mutta niin ostaisin muutenkin, joten ei niitä lasketa. Miiran tullessa kotiin herkuttelemme naudan ulkofilepihveillä, tsatsikilla ja ciabattalla.

Vaikka nukuin pitkät yöunet, taas väsyttää. Siitä huolimatta lähden vanhempien luokse, koska tarjolla on kahvia ja ruokaa (ihan kuin niitä ei saisi täällä). Kymmenen tienoilla lupasin hakea pikkusiskon kaverinsa luota, joten taidankin olla sopivasti kotona, kun Miira tulee. Tänäänkin olisi ihana päästä ajoissa (ennen yhtä) nukkumaan.

Alan olla ihan keski-ikäinen.

MINNA | 19.30 | Ylös

13.2.2005

Rajoitettu ilmaisunvapaus

Tänään se tapahtui taas. Nautin kaikessa rauhassa herkullisesta pastakastikkeesta (metsäsienikastike, höystetty sipulinvarsilla), kun Minna – jälleen kerran – valitti ääntelystäni.

Jos jokin ruoka on hyvää, päästämiini ääniin pitäisi kuulemma iskeä K-18 -varoitus, enkä saisi äännellä sillä tavalla ainakaan muiden kuullen. Mieluiten en edes omassa ruokapöydässä, oman vaimoni kanssa.

Mutta jos syön ruokaa, jonka jokainen suupala on kulinaarinen kliimaksi*), niin eikö orgastinen ääntely ole silloin ihan paikallaan?

Ilmaisuani yritetään rajoittaa kovalla kädellä. Miten minä sitten voin kertoa ruoan olevan huippuhyvää – ruoka suussa puhuminen kun ei kuulu hyviin tapoihin? Odotanko aina, että suu on tyhjä, ja esitän sitten mielipiteeni asiallisin sanankääntein?

Tylsää. Epistä. Mäenala.

*) Sitaatti peräisin jostain sarjiksesta kauan sitten; tuohon kategoriaan kuuluvia ruokia ovat ainakin eilisiltainen Stockan valkosipulimarinoitu naudan ulkofile, Mustin lammaspaisti, suppilovahvero-tuorejuustokeitto ja poronfile.

MIIRA | 20.16 | Ylös

15.2.2005

Tissit aina mielessäin

Kun kirjoittaa tähän vuorokauden aikaan, niin vaarana on nostalgisoida liikaa, sortua toistoon tai kerrata aivottomasti viime aikojen tapahtumat. Joskus vielä niin, että kaikki kolme on jotenkin saatu ympättyä samaan kirjoitukseen ja samaan asiaan. Tänään yritän välttää edellä mainittuja aiheita. Jokainen noista kohdista kyllä onnistuisi, jopa helposti.

Maanantaikutosen aiheena olivat tissit. Koska tissit ovat lähellä sydäntäni ja usein mielessäni, on minun aivan pakko avautua ja vastata.

Maanantaisex goes tissit

1. Millaisista rinnoista pidät?
Sellaisista mukavista käteen sopivista. Rintojen katselunautinto on parhaimmillaan, jos ne on verhottu liiveillä ja/tai paidalla. Ja näinhän useimmiten on.

2. Millä viimeksi kosketit naisen rintaa?
Omiani käsilläni ja Miiran huulillani. En kyllä ole ihan varma, oliko viimeinen kosketus huulilla, kielellä vai käsillä, mutta tuossa ennen töihin lähtöä se tapahtui. Ai sitä ei kysytty? No menköön.

3. Oletko koskaan ajatellut, että naiselle on mahdollista imeä omaa nänniään?
Miten niin ajatellut? Minähän voin tehdä sen halutessani.

4. Kuvitellaan skenaario, jossa unelmiesi nainen (joka jostain syystä elää kanssasi pitkäkestoisessa suhteessa) haluaa saada itselleen silikonirinnat. Tuetko päätöstä?
Paha kysymys. En tue. Helppo vastata näin, koska tiedän, ettei Miira halua silikonirintoja (ehdat ovat vallan mainiot).

5. Rintaliivien väri?
Valkoisia, mustia, sinisiä ja "puutereita" kaapista löytyy. Tällä hetkellä sellaisia ei ole päällä (käytän liivejä kotona vain, jos meillä on vieraita).

6. Mikä on tisseissä vastenmielisin kauneusvirhe, jos sellaista voi olla?
Silikonit. Luomut rulaa.

Harmi, että kysymyksiä oli vain kuusi. Tisseistä olisin voinut kirjoittaa enemmänkin.

MINNA | 02.22 | Ylös

16.2.2005

Väsynyttä jorinaa

Yövuoroputki on ohi, nukuin tänään puoli neljään. Pian lähdetään Minnan kanssa keskustaan, hän töihin ja minä yhdelle El Patioon. En tosin yksin; sovittiin tekstareilla tapaaminen kun eräillä toisillakin on vapaa ilta tänään..

Hommaa pukkaa harrastuspuolella, tänään pitää aloittaa julisteen luonnostelu ja pari muutakin juttua. Seuraavaksi edessä on aamuvuoroja, joten päivien aikana pitäisi ainakin periaatteessa jaksaa ja ehtiä.. Tälle päivälle en kuitenkaan aio asettaa mitään huimia tavoitteita, riittää, että saan paperin kiinni levyyn ja ensimmäisen luonnoksen hahmotelluksi. Edes vähän jotain.

Mieluiten silti nukkuisin.

MIIRA | 18.12 | Ylös

17.2.2005

Bloggaajastatus

Näkymä rannalta kehottaa laskemaan bloggaajastatuksen. Tässä valintani.

On opiskelija (0 p) On ATK-alalla (+5 p) Bloggaa koulussa tai kirjastossa (-10 p) Omistaa PC:n (0 p) Asuu kaupungissa (-5 p) Asuu Helsingissä, Turussa, Tampereella tai Oulussa (+10 p) On suhteessa (0 p) On homoseksuaali (+25 p) Jyrsijöitä (+30 p) Joutilas (-10 p) Kiireinen (+15 p) Nyhvö (-20 p) Nyhjää kotona (0 p) Osaa laittaa uunimakkaraa (+5 p) Laittaa ruokaa perheelle (+10 p) Osaa paistaa pihvin (+15 p) Vetää kiljua, bisseä tai sidukkaa (-20 p) Juo kahvia (0 p) Juo teetä (+15 p) Valokuvaa (+5 p) Lukee sarjakuvia (+10 p) Sukupuoli on vain aikansa elänyt yhteiskunnallinen konstruktio (+25 p) Ei matkusta (0 p) Bloggaa suomeksi (0 p) Innostuu Ribbentrop-sopimuksesta (0 p) Innostuu Kioton sopimuksesta (+20 p) Ajaa autolla (0 p)

Yhteensä: 125 p

MINNA | 02.10 | Ylös


Huamenta vaan

Ikävänpuoleisia herätyksiä tänään. Ensimmäinen puoli kahdeksan aikaan, kun jotkut huoltomiehet (hissin?) kolistelivat rapussa ja ilmeisesti vasaroivat jotain. Toinen tuntia myöhemmin, kun puhelimat alkoivat piipittää ja piti ihan oikeasti herätä. Hyi yök, juuri kun olin ehtinyt nukahtaa uudestaan.

Juu, olen hereillä nyt. Eilisilta venyi aika pitkään, vaikka kotona oltiinkin puoliltaöin. Ei vain osattu mennä taaskaan suoraan petiin, vaan piti lueskella blogeja ja posteja, räveltää yhtä sun toista, syödä yöpalaa ja katsoa Sillä silmällä.

Tarjan ja Lauran kanssa oli mukavaa kuten aina. Join kaksi tummaa Weltenburger Klosteria (kiitos siitä toisesta!) ja ne riittivät mainiosti koko illaksi. Minna joi pari limua töistä tultuaan, autolla kun oli. Kotiinpaluu mutkan kautta: pääsin näkemään kyyhkyläisten uuden asunnon (ja näemmä tyhjentämään DVD-hyllyä). Minna oli nähnyt paikan jo aiemmin, mutta hänellekin oli uutta nähtävää.

Nyt Minna on kuskaamassa isovanhempiaan ja minun pitäisi ruveta hommiin. Ensin kuitenkin ruokaa; nälkäisenä ei onnistu mikään. Keskittymiskyky katoaa, jos maha möyryää.

MIIRA | 11.43 | Ylös


Leffatunnistusta

Lorem Ipsumin esimerkin johdattelemana menin testaamaan tunnistustaitojani. 19 oikein 72:sta; hyvä minä! Harmi vain, ettei testi ilmoita oikeita vastauksia tyhjien tai väärien arvausten kohdalla.

Kohta on nukkumaanmenoaika. Tylsää. Ja jotenkin tyypillistä, että juuri kun olen päässyt vauhtiin, pitää jo jarrutella ja alkaa järjestäytyä petiin.

MIIRA | 20.35 | Ylös

18.2.2005

Ruakaa ja juamaa

Kokkista tänään Miran ja Miiran kanssa. Ruokana fetasalaattia, riisi-sipulimössöä ja Kesti-pihvejä. Olen viimeisen kahden viikon aikana huomannut pitäväni fetasta, vaikka aiemmin se oli mielestäni kamalaa. Jälkkärinä meillä oli suklaamoussea pussista. Ihan älyttömän hyvää!

Löysin Alkosta uuden siiderin. Avasimme pullon hetki sitten ja tuomio oli: NAMNAM! Cidre Pays d'Auge oli parempaa kuin mikään Alkon valikoimissa tällä hetkellä oleva siideri. Se oli kunnon maalaissiideriä, sameata ja vielä luomuomenoista. Hintakin oli aika mukava, mutta kyllä tuosta sen maksaa.

Miiraa inhottaa eräs nakki, johon häntä pyytämällä pyydettiin ja vielä luvattiin aikatauluissa joustoja, kun Miira aluksi kieltäytyi. Nyt aikatauluvaatimukset ovatkin alkuperäiset ja Miiraa ei huvita. Pelottavaa tuosta tekee se, että ehdotin Miiralle juustiksia ja Miira sanoi, ettei häntä huvita eikä tee mieli. Hyvänen aika, pitäisikö tästä lähteä lääkäriin??

MINNA | 20.48 | Ylös

20.2.2005

Mission impossible!

Se toissapäiväinen potutuksen aihe potuttaa tänään kahta kauheammin. Käsketään tekemään homma noin kokoon A2. Sitten annetaan yli kolmenkymmenen kohdan lista, että "nämä jutut pitäisi piirtää siihen – mutta älä sitten tee liian pieniä yksityiskohtia." Miten sellainen on ylipäätään mahdollista ilman pieniä yksityiskohtia?? Lopputuloksesta pitäisi saada selvää, ja niiden kolmekymmenen kohdan pitäisi olla selkeästi ja helppotajuisesti kuvattuja. Voi helvetti, kaikkeen minäkin suostun.

Nakittajat peräävät jo kuvia luonnoksista ja kaiken huipuksi homman vastuuhenkilö ilmoitti olevansa ensi viikon lomalla. Just joo, eli yks hailee, toimitanko niille luonnoksia vai en? Ja entäs se deadline? Vastuuhenkilöksi on saatu toinen tyyppi, mutta silti.. jokin tässä mättää ja pahasti. Päällimmäisenä nakittajien ajantaju.

Näiltä piirustusnakin teettäjiltä on tullut joskus aiemminkin vastaavanlainen pyyntö, olisi pitänyt tehdä kokonaisen kirjan kuvitus ...olikohan se kuukaudessa vai jopa alle. Sillä kertaa vastaukseni oli ehdoton ei, ja mainitsinkin kohtuuttomasta deadlinesta.

Miksi ihmeessä en nyt pitänyt pintaani?

MIIRA | 19.31 | Ylös

21.2.2005

Loma?

Menin nukkumaan kuin lomalainen joskus kahden jälkeen. Puoli viideltä minut herätettiin laittamaan Miiran hiukset ja auttamaan eväiden teossa. Varttia vaille seitsemän nousin vapaaehtoisesti ja lähdin uimaan. Tahdonvoimani ei olisi riittänyt jälkimmäiseen, jos minun olisi pitänyt mennä yksin, mutta onneksi sain Miran mukaani.

Minulla oli hyvä syy, miksi uimaan piti päästä jo ennen kahdeksaa. Maanantaisin (ja torstaisin) alkaa vesijumppa tasan kahdeksalta ja se kiinnostaa minua kovasti. Ennen kuin kuitenkaan uskaltaudun mukaan, niin minun piti nähdä, millaista touhua se oikein. Mukavalta näytti ja kyllä minä jossain vaiheessa aion mennä jumppaamaan eläkeläisten joukkoon.

Olin yllättynyt, kuinka monta miestä oli jumppaamassa ja vesijuoksemassa. Kivoja tuollaiset positiiviset yllätykset. Mummokaarti poltti selkäkarvani löylynheitollaan.. eipähän tarvitse siitäkään untuvasta enää välittää.

Nyt olen vanhempieni luona. Mira haluaisi kovasti mennä siivoamaan vinttikomeroa, mutta emme ole vielä päässeet mihinkään, koska syyään eka. Olemme jo ehtineet lounastaa ja nyt odotan, että kahvi jäähtyy tarpeeksi, niin pääsen pullalle. Se olisi jo päivän toinen pulla... paljon hyötyä uinnista.

Olen myös merkkauttanut muutaman setelin.

MINNA | 12.22 | Ylös

23.2.2005

IC2 134

Kuten edellisessä junablogauksessani totesin, eväät ovat junailussa avainasemassa. Sen huomasi tämänkin matkan aikana – matkasta oli kulunut 13 minuuttia ja eväistä puolet. Istumme yläkerrassa, selkä menosuuntaan. Vaunu on rauhallinen.

Olemme Miran kanssa matkalla Helsinkiin. The Ark heittää Free Record Shopissa in store -keikan. Itse en ole fani, ainakaan vielä, mutta lähdin seuraksi. Toivottavasti emme jäädy pystyyn jonottaessamme.

MINNA | 11.52 | Ylös


Tapahtunut tähän mennessä...

Sain tänään postia TYKSistä, mutta kuoressa ei vieläkään ollut laskua. Nyt tuli kutsu allergiatesteihin, mikä on hiukan yllättävää, koska niihin sanottiin olevan parin vuoden jono. Minun tarvitsee enää odottaa reilut kaksi kuukautta, jos nyt päätän ottaa tuon varatun ajan.

Se penteleen piirustushomma alkaa olla kunnossa. Ei valmis, mutta kunnossa sikäli, että nyt on tehtävänä enää raaka työ – "luominen" on valmis. Pari viivaa ennen töihin lähtöä, loput myöhään illalla. Viimeistely huomenissa, toimitus perjantaina? Ans kattoo, onnistuuko. Deadline on siirretty maanantaihin, mutta tietenkin mielelläni toimittaisin tuherrukseni perille jo ennen sitä.

Toissapäivänä olin bloody hellin takia niin kipeä, että työ olisi voinut kärsiä. Eipä kärsinyt, kun sattumoisin oli löysä ja hidas päivä muutenkin. Särkylääkkeitä menee taas ja mieluiten olisinkin vain petissä, mutta minkäs teet. Kohta taas liikkeelle.

MIIRA | 12.51 | Ylös

26.2.2005

Sillisalaattia aamupalaksi

En päässyt siitä yhdestä nakista vieläkään eroon. Pitääkin hoitaa viimeistely itse (olin toivonut, että tekevät Photoshopilla tms. loppuviilailut) ja toimittaa tuherrus henkilökohtaisesti perille maanantaina, kun kerran olen Helsingissä silloin.

Nyt Lappeenrannassa, heräsin tunti sitten selkä tohjona liian paikoillaan nukkumisesta, mutta olen aikeissa mennä kohta jatkamaan unia. Pitkä matka ei järin pitkältä tuntunut, kun mukana oli paljon musiikkia, paljon eväitä – jep, taas tätä "Viisikko matkustaa" -meininkiä – ja kelikin oli hyvä. Muutama pysähdys matkalla, että kuski pääsi oikomaan jalkojaan ja ostamaan tuliaisia.

Eiliseen ohjelmaan kuului huonekalujen siirtelyä, herkuttelua ja ...no, siinä se. Kaikki olivat ilmeisesti liian väsyneitä pelatakseen tai järjestääkseen mitään isompaa häppeninkiä. Kokkailu, pelit ja muu viihde siirtynevät siis tälle päivälle; tosin minulla on niitä pakollisiakin hommia.

Särkylääkkeet unohtuivat kotiin. Toivon mukaan niitä ei tarvita.

MIIRA | 07.26 | Ylös

27.2.2005

Matalalentoa

Lähdimme tavalliseen tapaamme liikkeelle noin tuntia myöhemmin kuin olimme aikoneet, mutta olimme silti ihan hyvissä ajoin Helsingissä. Isän ja Mustin luona vaatteiden vaihto, vessatauko ja repun tyhjennys, sitten Lauran valmistujaisiin. Stuban ja Lauran äiti tarjosi herkullista chili con carnea ja söimme itsemme ihan ähkyyn.

Emäntä päästi meidät lähtemään vasta jälkiruoan ja kakkukahvien jälkeen, joten myöhästyimme vuosikokouksesta jonkin verran. No, johtajisto ehti käsitellä muita asioita odotellessaan..

Varsinainen vuosikokous selvitettiin tunnissa, minkä jälkeen palasimme isän ja Mustin luo. Käytimme tietenkin heti oman käden oikeutta, vaihdoimme vapaalle ja tein meille drinkit. Minna parkkeerasi itsensä TV:n ääreen ja alkoi katsoa reality-juttuja (Dilleä ja Amazing Racea).

Maha on vieläkin ihan täynnä; toivottavasti Musti ei heti suunnittele iltapalaa.

Huomenna on tiedossa ajamista pitkin poikin Helsinkiä: pitää käydä partiotoimistolla, poimia Henkka kyytiin ja ehkä tankatakin jossain. Sitten vihdoin kotia kohti.. mutta minä jään Saloon. Pääsen kotiin vasta myöhään illalla. *huokaus*

MIIRA | 21.46 | Ylös

Provokaatio on turkulaisen avioparin veppiploki elämästä sateenkaarilinssien läpi.


Etusivu

Arkisto

Juhannus 2004

Juhannus 2005

Juhannus 2006


Vieraskirja

Lue / Kommentoi


Sposti

Minna: minna @ tsirp.net
Miira: miira @ tsirp.net


Lisää Provo Blogilistan suosikkeihisi


Bannerit linkitystä varten

Provon banneri
Provon banneri 2

Miiran minibannerit


Käsin tehty
Taulukoton
Sivut teki Minna.


Valid XHTML 1.0!
Valid CSS!
Tulikettu
Opera
Ei IE:lle



Extreme tracking
Weblog Commenting and Trackback by HaloScan.com

Blogimaailma

Blogilista
Kuvitettu Provo
Taivasalla.net
Kirjastotäti
Nainen ratissa
Tarinoita Harmaan puun kylästä
Yet another diary..
Pala maailmaani
Falmawen
Ihmelapsen viimeiset hetket
Kolikon kääntöpuoli


Muu maailma

Lepakoita tapulissa
Sapfinen verkonmutka
sappho.net
TuSETA
Putsin sivut