Provokaatio

3.7.2006

Maanantaivapaa

Minulla on pitkästä aikaa arkivapaa, jolloin minulla ei ole mitään ennaltasuunniteltua ohjelmaa. Tässähän voisi keksiä vaikka mitä, mutta näköjään istun koneella. Vielä on kuitenkin aikaa.

Viikkoa ennen juhannusta Mira sai tietää päässeensä opiskelemaan Heinolaan kirjastotädiksi. Siitä lähtien on ollut kova hulina. Koska Mira on päivisin töissä, niin lupasin soittaa Miran puolesta asuntojen perään. Iltavuoroa ennen ehtii hyvin järjestää asioista. Sitä paitsi puhelinkammoni on melkein olematon nykyisin, joten sitäkään "händikäppiä" ei ole haittaamassa.

Heti juhannusviikon maanantaina soitin Heinolan kaupungin vuokra-asuntojen perään ja sitten sieltä sain vinkin, että Mustikkahaan huollon kautta voisi löytyä sopivia asuntoja. Juhannusviikon tiistaina lähetimme hakemukset ja jo keskiviikkona Mira sai soiton, että asuntoja voisi tulla katsomaan. Yllättävän nopeasti tuo prosessi käytiin läpi, koska viime viikon keskiviikkona sitten kävimme katsomassa Mustikkahaassa paria asuntoa ja Mira kirjoitti toisesta vuokrasopimuksen.

Lähdimme Heinolaan koko perheen voimin (isä, äiti, Mira ja minä). Ajoimme Turusta Heinolaan reilussa kolmessa tunnissa ja pysähdyimme vain kerran syömään eväitä. Miran ja minun mielestäni olisimme voineet pysähtyä useamminkin. Heinolassa ajoimme suoraan Mustikkahaan huoltoon hakemaan avaimia. Saimme Miran kanssa kahdet avaimet, molemmat samasta talosta.

Ensimmäinen asunto oli siisti ja hyvässä kunnossa. Toiseen asuntoon emme menneet edes sisälle, koska haju oli kamala. Ilmeisesti asunnossa oli viemäri tukossa tai jotain muuta yhtä mukavaa. Yökkäysten saattelemana suljimme oven ja menimme takaisin ensimmäiseen asuntoon. Siellä sitten otimme kuvia, minä mittailin kaikki mitat pohjan tekemistä varten ja isä tutki jääkaapin ja hellan toimivuuden.

Huolto olisi halunnut vuokrata asunnon heinäkuun alusta alkaen, missä ei olisi Miran kannalta ollut mitään järkeä, koska Miran työtkin loppuvat täällä vasta heinäkuun lopussa. Kompromissina sain sitten sovittua, että vuokrasopimus alkaa 15.7. Mahtoikohan olla huoltoyhtiön tädiltä taktinen veto laittaa toiseksi näytettäväksi asunnoksi se haiseva sikolätti, jotta siistin asunnon vuokraaminen olisi varmistunut?

Vuokrasopimuksen allekirjoittamisen jälkeen kävimme vielä tutkailemassa Heinolan keskustaa. Mira löysi elokuvateatterin, joten ahdistus sen suhteen pieneni hieman. Heinolan kirjasto oli todella hieno ja torikahvilassa oli hyviä munkkeja. Heinola on minusta todella kaunis kaupunki ja tietenkin aloin heti itsekin kaivata jotain muutosta elämään (turha toivo).

Kotimatka Heinolasta kotiin oli vähemmän rattoisa. Isä kun ei oikein ole vieläkään sulattanut, että pikkusisko muuttaa kotoa pois. On kuitenkin ollut jo keväästä lähtien aika selvää, että näin tulee joka tapauksessa käymään. Äiti onneksi suhtautuu asiaan järkevästi. Minä sen sijaan taidan olla vähän liiankin innostunut... mutta kyllä Mira sitten osaa sanoa, kun ei jaksa enää minun intoiluani.

MINNA | 12.05 | | | Ylös

6.7.2006

Vihdoinkin!

Vihdoinkin 1: Juhannusblogaus on ehkä paria viilailua vaille valmis (eli lisätään unohtuneita yksityiskohtia, jos viitsitään ja muistetaan, korjataan typot).

Vihdoinkin 2: Noin vuosi sitten himoitsin omaa 6630-puhelinta. Nyt minulla on sellainen. Ihana vehje! Tällä blogataan vielä..

Vihdoinkin 3: Petiin, kello on jo liikaa.

MIIRA | 05.12 | | | Ylös

8.7.2006

Etuajassa

Fiilistelen nyt, koska työpäivän jälkeen tuskin jaksan enää käkkiä koneella kirjoittelemassa. Illan ohjelmassa on sitä paitsi videoiden katsomista (eilisen ohjelmat), ja blogilistan kahlaaminenkin vie oman aikansa (joojoo, olen ahne ja mulla on liikaa suosikkeja)...

Tänään on siis viimeinen työpäiväni reiluun kahteen viikkoon. Lomaa kertyi kolme viikkoa ja kaksi päivää, joista yhden viikon käytän "talvilomana" joskus ensi kevään aikana. Jo eilen oli töihin lähtiessä voitonriemuinen olo – kimppakyytiporukkakin jää lomalle samana päivänä.

Ohjelmaa on; osa ehti jo mennä uusiksi, osa toteutuu jo viime vuonna tehdyn suunnitelman mukaan. Ensimmäinen viikko on kuitenkin kotona oleilua, koska Minnalla ei ole lomaa. Mutta sehän sopii: saan nukkua pitkään jos haluan (ja varmasti haluan!), lukea, tehdä kortteja, räveltää kaikkea sitä, mitä en töiden takia ole ehtinyt. Ja siinä sivussa ehkä vähän kotitöitä.. ;-)

Näillä ilmoilla tosin haluaisin vain istuskella kirjan (ja jääteen tai siiderin) kanssa parvekkeella ja laiskotella. Iltapäivällä ja alkuillasta siinä saa aurinkoakin.

MIIRA | 11.58 | | | Ylös

10.7.2006

Helvetin hyvää huomenta

Naapurissa alkoi poraus pian Minnan lähdön jälkeen. Tyynyä pään molemmin puolin, käsiä korville.. ei apua. Tuntui kuin koko talo olisi tärissyt.

Ja nyt, kun olen täysin hereillä ja helvetin kiukkuinen, poraus on loppunut.

MIIRA | 09.20 | | | Ylös

11.7.2006

B&B M&M palvelee

Minna soitti iltapäivällä. Tanja oli tulossa yllättäen Turkuun ja on majoituksen tarpeessa ainakin muutaman päivän verran. Soitto oli oikeastaan vain ilmoitusasia: Tanjalle oli jo sanottu kaiken olevan OK – ja niinhän se onkin.

Työhuoneessa on tilaa, meillä ei ole erityisiä menoja juuri nyt, eikä Tanjan tulo aiheuta mitään muita muutoksia elämäämme kuin sen, että jos myöhään illalla haluaa roikkua netissä, pitää modeemi ja läppäri siirtää olo- tai makuuhuoneeseen.

Tuli tässä illalla mieleen, että kuinka usein tällainen extempore-majoitus järjestyy näin helposti – ilman sen kummempaa säätöä tai edes miettimisaikaa?

Tanja on täällä nyt ja olemme pikku hiljaa laittautumassa yöpuulle. Tänään tuskin siirrellään mitään koneita, mutta voi olla, että serveri joudutaan ajamaan alas, ettei se häiritse yöunia..

MIIRA | 23.37 | | | Ylös

12.7.2006

Lomalla on aikaa... blogata

Yöllä heräsimme hurjaan myrskyyn, kaikki paitsi Tanja. Aamukin oli pilvinen, mutta päivä oli taas aurinkoinen ja lämmin. Enkä ollut ulkona – muuten kuin parvekkeella.

Tänään olen tehnyt vähän kotitöitä, mutta enimmäkseen lukenut, laiskotellut, lukenut, näperrellyt korttien parissa ja lukenut taas. Jälleen yksi hömppäkirja lopussa, jälleen hinku lukea Tolkienia..

Päivän parhaita:

MIIRA | 20.33 | | | Ylös

16.7.2006

Road trip!

Kohta lähdetään. Ensin Helsinkiin, sieltä huomenna Savonlinnaan.. ja takaisin kotiin torstaina. Tapamme mukaan olemme epäjärjestelmällisiä, myöhässä aikataulusta ja säätöihmeitä.. mutta kyllä se siitä. Mira on palkattu hamsterien ja kukkien hoitajaksi, kameran ja kännyköiden akut on ladattu, vaatteet, uimapuvut ja muu tarpeellinen kasattu sängylle pakkausvalmiiksi.

Jos kaikki menee hyvin, yhteydet toimivat ja muuta sellaista, matkaselostusta ja hajanaisia kuvia saattaa ilmestyä Kuvitettuun Provoon.

MIIRA | 14.25 | | | Ylös

23.7.2006

Onnistunut matka.. ja vähän päälle

uintitauko

Savonlinnan-reissu meni oikein hyvin, reippaasti paremmin kuin viime vuonna. Tämä siitäkin huolimatta, että perinteinen piknik menomatkalla jäi väliin sateen takia. Päästiin syömään piknik-ruoat vasta perillä Kerimäellä, savusaunan tuvassa. Onneksi siinä vaiheessa, kun päästiin uimapaikalle, oli vielä kaunis ilma.

Ensimmäisenä iltana siis saunottiin ja syöpöteltiin, eikä juuri muuta; matkaan oli kulunut se päivä. Toisena päivänä minä ja Minna söimme ison aamiaisen ja menimme sen jälkeen taas nukkumaan. Iltapäivällä ylös, pesulle ja liikkeelle kohti Savonlinnaa. Muu porukka jäi Kerimäelle, söi lounasta ja lähti vasta alkuillasta Savonlinnaan.

Meidän ohjelmassamme oli siis Hui kauhistus!, josta taisimme kumpikin pitää vielä enemmän kuin viimevuotisesta Koirien Kalevalasta. Taas oli kaikki tehty huolellisesti Kunnaksen tyyliin, hahmot hulppeita (osa laulajista samoja kuin K.K.:ssa) ja osaavia. Lapsikatsojien oopperan kohokohta taisi olla se, kun esityksen jälkeen pääsi moikkaamaan Herra Hakkaraista, ja ehkä samaan kuvaankin.. Me emme liittyneet jonon jatkoksi.

Emme syöksyneet heti syömään, vaan kävelimme vähän pitkin kaupunkia, kävimme parissa kaupassa ja nautimme vaihteeksi auringonpaisteesta. Sitten Huvilaan, jossa saimme odotella ulkoterassilla juuri sopivasti siiderituopillisten verran ennen kuin pääsimme pöytään. Ruoka oli mainiota, portteri herkullisempaa kuin olin muistanutkaan. Alkajaisiksi limemarinoituja muikkuja (Minna) ja riimihärkätartar (minä). Pääruoaksi Minna söi pippuripihvin, minä ankkaa. Jälkiruokaakin mahtui: Minnalle mansikkaleivos, minulle stoutilla maustettua suklaakakkua.

Aterian jälkeen palasimme Kerimäelle paikallisen Prisman kautta. Sieltä ostettiin mukaan pari Huvilan tuotetta sekä meille että Piskille ja matkaversio Scrabblesta. Sitä pelattiin illalla majapaikassa, kun odoteltiin muita omasta oopperastaan (Carmen).. Myöhään illalla taas syöpöttelyä, viinien, siiderien ja muiden aineiden lipitystä, oopperoiden puintia ja vähän jo seuraavankin päivän suunnitelmia.

Keskiviikkona minä ja Minna jätimme aamupalan väliin ja nukuimme pidempään. Sitten kamat kasaan, maksu ja poistuminen hyvässä järjestyksessä. Ensimmäinen kunnon paussi oli Rantasalmella, jossa Evan isän luona oli tarjolla mm. kinkkupiirakkaa, kahvia, teetä ja kuohuviiniä. Paikka oli varsinainen hobittila! Lähdimme sieltä juuri ennen kuin sade alkoi (olimmekin ehtineet taas nauttia auringosta). Seuraavan kerran pysähdyimme Mikkelissä, jossa söimme Holvissa. Ruoka oli Holvin tapaan loistavaa: listalla oli mm. kyyhkynrintaa, erilaisia kalaruokia ja pihvejä.

Holvin jälkeen oli enää yksi isompi pysähdys ja sitten oltiinkin jo pääkaupunkiseudulla. Porukka hajaantui koteihinsa, purki kamat ja arvatenkin rentoutui loppuillan. Me istuimme isän kanssa kahteen yöllä; pitihän viinilaatikot tyhjentää pois jääkaappitilaa viemästä...

Torstaina ei lähdettykään suoraan kotiin, kuten oli suunniteltu, vaan käytiin moikkaamassa Piskiä ja Stubaa mökillä. Vietiin toki omat ruoat ja juomia mukanamme. Päästiin saunaan, uimaan, pelaamaan taas yksi erä Scrabblea... ja kotimatkalle aamuyöllä.

MIIRA | 11.32 | | | Ylös

26.7.2006

Voi luaja.

Työt alkoivat neljän aamuvuoron putkella. Ensimmäinen takana ja olo on tappoväsynyt. Vuoro alkoi huonosti ja parin tunnin kuluttua tuntui kuin olisin raatanut ikuisuuden. Päivän tuloksesta minulla ei ole hajuakaan, enkä välitäkään tietää. Unta palloon, sitä tarvitaan.

Näiden aamujen jälkeen on edessä kolme yövuoroa, ja sitten neljä aamua lisää (tosin yksi sunnuntai katkaisee putken). Maltan tuskin odottaa.

MIIRA | 19.24 | | | Ylös

Provokaatio on turkulaisen avioparin veppiploki elämästä sateenkaarilinssien läpi.


Etusivu

Arkisto

Juhannus 2004

Juhannus 2005

Juhannus 2006


Vieraskirja

Lue / Kommentoi


Sposti

Minna: minna @ tsirp.net
Miira: miira @ tsirp.net


Lisää Provo Blogilistan suosikkeihisi


Bannerit linkitystä varten

Provon banneri
Provon banneri 2

Miiran minibannerit


Käsin tehty
Taulukoton
Sivut teki Minna.


Valid XHTML 1.0!
Valid CSS!
Tulikettu
Opera
Ei IE:lle



Extreme tracking
Weblog Commenting and Trackback by HaloScan.com

Blogimaailma

Blogilista
Kuvitettu Provo
Taivasalla.net
Kirjastotäti
Nainen ratissa
Tarinoita Harmaan puun kylästä
Yet another diary..
Pala maailmaani
Falmawen
Ihmelapsen viimeiset hetket
Kolikon kääntöpuoli


Muu maailma

Lepakoita tapulissa
Sapfinen verkonmutka
sappho.net
TuSETA
Putsin sivut