Vuosipäivää vietettiin niin meillä kuin Blockinkin huushollissa (Cheers!). Meillä on tosin rekkari- tai hääpäivä. Juhlistimme vasta illalla; päivällä nukuttiin pitkään, minä podin selkääni, ja museolle päästyämme istutimme palmun uuteen ruukkuun ja uusiin multiin. Tietysti se ruukku, mullat sun muu piti ensin käydä ostamassa.
Niin, tämä ilta.. Söimme Liisalta mutkien kautta saatua ja huolella säästettyä hirveä, lisukkeiksi kasvisröstiperunoita ja rosmariinilla sekä katajanmarjoilla ryyditettyä kantarellikastiketta. Alkupaloiksi keitettyjä perunoita, munia, frittimuikkuja ja marinoitua mustekalaa (lonkeropaloja, nam!!). Akvaviittia alkupalalle, punkkua pääruoalle. Jälkiruoka taitaa siirtyä huomiseen; olemme kumpikin täpötäynnä.
Hirven valmistusohje tuli Mustilta, joka kertoi varanneensa liput Savonlinnaan ensi vuodeksi. Koirien Kalevala ja Aida, täältä tullaan!
Leirijutuista vaahtoan levättyäni vielä vähän.
Tarus, viides "Finnjamboree" siis oli ja meni minun osaltani.. itse leiri jatkuu vielä viidenteen päivään. Olin lauantaina ja sunnuntaina Setan ohjelmapisteellä maailmankylä-tapahtumassa (GDV/Global Development Village), joka sijoittui leveälle väylälle keskelle leirialuetta. Paikka oli kuulemma vanha lentokentän pohja. Tämän metsä- ja metsurihenkisen leirin ajan sen nimi oli Aarnikratti (vaikea muistaa nimiä tai sanoja, jotka ovat täysin vieraita – mikä ihme on "kratti"?).
Seta oli kutsuttu mukaan siinä missä moni muukin järjestö (esim. Kepa, Luonto-Liitto ja Reilun kaupan edistämisyhdistys), mutta Seta-aktiiveja oli lopulta vain Turun seudulta.. tosin oli tämä eräs "puoliverinen", jolla on lippukunta ja juuret Helsingissä.. Erkki pisti kojun pystyyn joskus perjantaina tai lauantaiaamuna, minä ilmestyin paikalle aamupäivällä.
Saavuin vierailubussilla, jonka oli järjestänyt Varsinais-Suomen Partiopiiri. Kaikkiaan busseja oli lauantaina kolme. Menomatka sujui leppoisasti museon "tätien" kanssa, enkä lyhyistä yöunista huolimatta (lähtö oli jo aamukuudelta!) nukkunut sekuntiakaan. Seura oli liian kiinnostavaa, että olisin malttanut.
Lauantai oli normaali leiripäivä, mutta järjestöjen kojuilla oli ihan kiitettävästi väkeä. Setan pisteellä oli infomateriaalia ja muutakin luettavaa, sekä Hoopeli, joka oli eräänlainen lautapeli, mutta jota pelattiin maastossa. Pelissä liikuttiin "ruutuja" pitkin nopan silmälukujen mukaan ja aina johonkin kohtaan jäädessä katottiin, mihin kysymykseen osuttiin. Ruudut olivat laminoituja värillisiä paperilappuja, jotka oli isketty maahan kuuden tuuman nauloilla. Kysymyksiä oli kahdenlaisia: tieto- ja keskustelukysymyksiä, ja kaikki käsittelivät seksuaalisuutta, ihmisten siihen liityviä asenteita ja Setaa (pari kysymystä historiasta).
Suurin osa pelaajista oli (tietysti) tyttöjä, mutta muutama rohkea poikakin tuli pelaamaan, tosin useimmat tyttöjen mukana. Pari yksittäistä poikaryhmää oli, ja he saivatkin rohkeudestaan erityiset kehut (varsinkin kun toinen ryhmä oli naapurilippukunnastani). Kävijöiden joukossa oli melkoinen kasa lesbo- tai bi-naisia ja tyttöjä, suurin osa innoissaan Setan leirillä olosta ja siitä pelistä. Kaikille kelpasi houkuttimemme: partiohuiviin pujotettava pieni sateenkaarinauha, josta taisikin tulla leirin himoituin huivimerkki.
Pelin ja muun lisäksi leirillä on tiistai-iltana HLBT-myönteisten partiolaisten vapaamuotoinen tapaaminen. Tarkoitus on keskustella aiheesta homous partiossa, sekä siitä, onko tarpeen seurata esimerkiksi Ruotsin ja USA:n esimerkkiä ja perustaa HLBT-partiolaisille oma järjestö tai jaosto. Tapaamisesta jotkut (esimerkiksi ne kaksi eestiläistä tyttöä) olivat niin tohkeissaan, että se tarttui.. ja minua oikein pänni lähteä sunnuntai-iltana pois.. mutta pakko oli.
Vietin yöni oman lippukuntani savussa, johtajien käyttämässä puolijoukkueteltassa, jossa oli hieman kuumaa ja ahdasta, mutta kyllä siellä yksi yö ihan hyvin meni. Aamulla kylmä suihku, aamiainen henkilökunnan puolella ja taas "töihin".
Sunnuntaina pelin suosio vain kasvoi (oli yleinen markkinapäivä, toinen vierailupäivä, ja puskaradiokin oli toiminut).. ja porukkaa kävi niin paljon, että viimeiset joutuivat kiinnittämään sateenkaarinauhansa itse (alun perin minä olin ommellut ne renkaiksi). Vielä 17.30, jolloin lähdin pois ja pisteen piti periaatteessa olla jo suljettu, kentällä oli vielä pari joukkuetta pelaamassa. Wau!
Saamamme kommentit olivat pelkästään positiivisia. Ainoastaan muutamat ohikulkevat poikalaumat kommentoivat tyyliin "hyi vittu, homoja" ja pari vanhempaa ukkoa katsoi naama rutussa. Mutta iloisia yllätyksiäkin oli: pari vanhempaa tätiä, jotka "kuuluivat perheeseen" (yksi heistä tuli samalla bussilla kuin minä) ja tulivat juttelemaan, sekä pikkupoika ja hänen sudenpentuikäinen siskonsa, jotka vanhempiensa avustuksella (!) menivät pelin läpi. Jotkut pelaajat riemuitsivat saatuaan pieniä noppalukuja (=enemmän kysymyksiä) ja jotkut ottivat lisäkysymyksiä muuten vain.
Jooh, kivaa oli. Ja Minna on partiosta entistä kiinnostuneempi; ehkä hangaround-jäsen piankin muuttuu täysjäseneksi ja alkaa maksaa jäsenmaksua sekä osallistua tapahtumiin!
Minnan isä lähti tänä aamuna reissuun, joten auton käyttöoikeus on meillä taas sunnuntaihin asti. Minna tietysti hyödyntää sitä shoppailuun ja mökkeilyyn, mutta myös äitinsä ja minun työkuljetuksiin. Tänä aamuna appiukon lähtö oli aikaisin aamulla, ja minä pummin samalla kyydin töihin. Hulppeaa olla perillä jo viittä vaille viideltä aamulla.
Tein yhdeksän tunnin päivän, otin kotona parin tunnin päiväunet ja sitten lähdimme anoppilaan tekemään sienipastaa ja muuta hyvää. Jälkiruoaksi mokkapaloja.
Lähdettiin pois, kun L.A.Story oli jo alkanut, mutta katsottiin kotona sitten loput. En muistanutkaan, että siinä oli niin paljon Enyan musaa – sen kyllä muistin, että se oli mukava elokuva, joka kannatti katsoa uudelleen. Harmi vain sen välipätkän missaaminen; Mira tosin nauhoitti sen.
Pian taas nukkumaan. Tuuletin on viritetty makuuhuoneeseen, ikkunat ovat auki ja tänä yönä otan sukatkin pois jalasta.
Nyt on taas avattava sanainen arkkuni, paristakin syystä. Ensinnäkin minua on kaivattu (katsokaa vaikka viekku)! Toiseksi, ellen tänään(kään) kirjoittaisi mitään, katoaisin kokonaan etusivulta. Kyllä muuten huomaa taas, että Miiralla pelkästään on ollut kirjoittamisvastuu – etusivun siivous on hoidettu aika huonosti (seitsemän päivää pitäisi näkyä etusivulla). Jos vaimo olisi vieressä, hän kommentoisi tätä seuraavilla sanoilla: nalkunalkunalku. Onneksi ei ole 
.
Olen tosiaan saanut taas huristella autolla. Aamuheräämiset eivät tunnu missään, kun vain pääsee auton rattiin. Toisin sanoen, elämäni olisi paljon paremmassa rytmissä, jos minulla olisi auto .
Tunnin päästä haen pikkusiskon kavereineen ja huristelemme Kuusistoon uimaan. Tällaisella ilmalla paras paikka olla on meri (järvikin kelpaa). Harmi vain, että Mira ei ole samanlainen vesipeto kuin minä (onko kukaan?). Voisin olla vedessä yhtä mittaa tuntikausia, mutta kaveria siihen touhuun ei ole vielä löytynyt.
Onhan tässä taas kaikenlaista tapahtunut. Perjantaina Tusexe-miitti, jossa suunnittelua, hauskanpitoa ja hauskanpidon suunnittelua. Yhdet juomat ja paljon puhumista. Eilen (minusta se on kyllä tänään, kunnes menen nukkumaan) pitkään nukkumista ja velttoilua, kunnes myöhään iltapäivällä lähdettiin Miran ja Vaulan kanssa Kuusistoon uimaan. Vedessä viihdyttiinkin sitten hyvän aikaa... Onneksi ei ollut kiire mihinkään, kun päivän ruokakin oli jo hankittu ja se suli pikku hiljaa auton takakontissa.
Leffoja: perjantai-iltana katsottiin Atlantiksen jatko-osa-DVD (Milon paluu), ja lauantai-iltana Star Trek: Generations. Molemmat "ihan OK", vaikka moneen kertaan voihkittiin pätkien itsestäänselvyyksiä, kliseitä ja hölmöilyjä.
Velvollisuuksia: lähes kaikki tekemättä. Tiedossa aikainen herätys ja raatamista tuntitolkulla. Homma olisi helpompi, ellei eräs olisi niin kireänä kaiken aikaa.
Miiran eilinen synttäripäivä meni leppoisasti. Päivänsankari osoitti ikänsä pukeutumalla t-paitaan, jota koristi iso Nalle Puh sekä laittamalla labran pistojäljen päälle ison Harry Potter -laastarin. Illalla käytiin pelaamassa pesistä ja kuultiin myös, mikä sählyvuoro saatiin.
Olen suunnittelemassa (kuten tavallista) hirveästi itselleni kaikkea kivaa syksyksi, mutta tuskinpa niistä toteutuu kuin yksi tai kaksi juttua (kuten tavallista). Tällä hetkellä himoittaa sähly, puutyöt, ruoka- ja viinikulttuuri, vesijumppa sekä uinti. Vielä pitäisi johonkin iltaan tunkea iltatyö, jos noita kaikkia alkaisin harrastaa.
On taas ollut olevinaan kova kiire eikä nettiin muka ehdi muuten kuin pikavisiitille. Projektia ja pikkuhommaa pukkaa lähitulevaisuudessa niin, että kohta ei enää uskalla ottaa mitään vastaan. Ajattelin alun perin mennä tänäkin syksynä työväenopistolle jatkamaan grafiikanhommia, mutta taitaa jäädä väliin.
Tämä viikko näyttää menevän siihen, että aamuisin yritän saada itseni hereille ja iltaisin ajoissa nukkumaan. Työpäivän jälkeinen aivojen nollaus toimii seuraavanlaisella reseptillä: syödään kunnon ateria oli kello mitä hyvänsä, ja hetken sulattelun jälkeen (joskus se tosiaan on vain pieni hetki) istutaan katsomaan leffaa ja napostelemaan jotain hyvää ja lihottavaa. Jälkiruoaksi vähän Harry Potter -kirjoja.
Eilen katsoimme Citizen Kane -dokudraaman RKO 281 ja tänään – vihdoinkin! – Amélien. Edellinen on OK, pitänee näyttää se Kane Minnalle, joka taisi ainakin vähän kiinnostua. Jälkimmäinen oli tosi hyvä ja kiva ja sai hymyilemään pitkäksi aikaa. DVD:n ekstroissakin on kaikkea pikkukivaa. Mira saa tosin odottaa leffan palautusta vielä jonkin aikaa: aion katsoa myös kommenttiraidan (siinä on suomenkielinen tekstitys).
Olen lukenut viimeisen viikon aikana Harry Pottereita uusiksi alusta lähtien, alkuperäiskielellä tietenkin. Olen jo nelosen lopussa ja pian pääsen vitosen kimppuun. Suurista puheista ja aikomuksista huolimatta en ole lukenut sitä vielä toista kertaa viimevuotisen vuorokauden pakertamisen jälkeen. Minua kiinnostaisi myös lukea sen suomennos ja nähdä, miten tietyt asiat on käännetty.
Työväenopiston lehti tuli tänään ja puutyökurssi olisi maanantaisin. Periaatteessa voisin siis ottaa sen. Hinta on kuitenkin aika kova (vaikkakin ihan kohtuullinen). Ehkä yritän kuitenkin saada ensin nämä "kotipuutyöprojektit" valmiiksi ennen uusien aloittamista. Huomasin muuten juuri, että ruoka- ja viinikulttuuri -kurssia ei järjestetäkään, joten se siitäkin sitten. Näinhän näitä karsiutuu.
Star Trek: The Next Generation alkaa Subilla 31.8. Olen ihan täpinöissäni. Sitä tuli seurattua skidinä aika aktiivisesti. Nyt voin verestellä muistojani. Buffyn viimeisiä jaksoja saadaan odottaa syyskuun loppuun asti. Vielä olemme sentään malttaneet odottaa, emmekä ole kerjänneet keneltäkään tutulta 7. kautta lainaksi.
Hupsis, blogaus on jo puolitoista tuntia odottanut, että pääsisi verkkoon. Innostuin tässä välissä tekemään kaikkea muuta, kuten esimerkiksi järjestelemään Xenauticaa. Voisinkin kohta lisätä nimeni perään titteliksi "matkanjärjestäjä". Hieman suuruudenhulua yhden, vielä tällä hetkellä toteutumattoman, risteilyn vuoksi. No sellainen minä olen *maniacal laughter* 
. Nyt taitaa kyllä olla parempi lopettaa täältä tähän... ennen kuin näytän huluuteni kokonaan.
Mikäköhän suonissani on, ettei niitä löydetä helposti? Onko liika läski tiellä vai muuten vaan suoneni eivät halua antaa pois vertaan? Tänään veriputkilon sisältö otettiin kämmenselästä (iuh!). Kiinnostaisi tietää, mikä hemikseni on. Putkilon sisältö oli aika tummanpuhuvaa.
Suuruudenhulu tittelini onkin matkanjohtaja. Kuulostaa hyvältä. Onkohan tästä nyt sitten helpompi ponnahtaa muihin johtajatehtäviin? Kuulostaako matkanjohtaja hyvältä CV:ssä? Olisikohan aika näyttäytyä joskus ihmisten ilmoilla, eikä vain tulla huluksi kotona? (Olen kyllä ollut tänään jo ulkona. toim.huom.)
Optikolle kohta, uudet pokat on valittu jo viikko sitten. Sen jälkeen keskustaan, kirjastoon ja sitten hakemaan leffalippuja. Onkohan Miira koskaan saanut katsoa minun kanssani yhden viikon sisällä näin monta leffaa? Onkohan minulla kyselyikä?
Bloody hell iski jälleen. Onneksi tämän päivän ohjelma jäi minulta jo muutenkin väliin; Minna perheineen meni kirpputoreille ja markkinoille serkun synttäreiden lisäksi. Ei oikein mokoma shoppailu kiinnostanut, ja niinpä Minna antoi jo eilen mahdollisuuden jäädä reissusta pois. Kiitos!
Tänään olen leikkinyt kuvilla, roikkunut pitkästä aikaa IRCissä, koittanut päivittää sivuja, juonut paljon teetä ja syönyt särkylääkkeitä, sekä päättänyt mennä nukkumaan ainakin kolme kertaa jo. Mutta tässä sitä vain istutaan.
Olemme jo jonkin aikaa olleet huolissamme Putsista – lähinnä siitä, kauanko sillä vielä on aikaa. Talvikot kun elävät enintään parivuotiaiksi. Nyt etsimme lisätietoja roboista ja osuimme sivulle, jolta selvisi, että roborovskien odotettavissa oleva elinikä onkin pidempi!
Putsi on nyt kaksivuotias, ja jos on tuuria, se elää vielä jopa puolitoista vuotta. Mikä helpotus! Pikku-ukkelista ei tarvitsekaan luopua vielä hyvään aikaan. Ja ilmankos se ei osoita mitään vanhuuden merkkejä vaan on pirteä ja vikkelä kuten ennenkin.
Kaikki hamsterimme selvisivät helleaallosta hyvin, kiitos vilvoittelukivien, kosteiden pyyhkeiden, avonaisten ikkunoiden (ja parvekkeen oven) sekä tietysti terraarioiden paikanvaihdon. Kun sää alkoi lämmetä, pikkuiset siirrettiin olohuoneen lattialle, nurkkaan, jossa on viileähköä ja hämärämpää kuin muualla huoneessa.
Minulla on ensimmäistä kertaa elämässäni piilolinssit silmissäni. Hurjaa! En oikein vielä tiedä, mitä mieltä tästä tunteesta olen, mutta jännää tämä on. Olen koko ajan nostamassa olemattomia silmälasejani ylöspäin. Piilareiden laittaminen ja pois ottaminen vaikuttavat näin alkuvaiheessa sangen monimutkaiselta ja hankalalta toiminnalta. Eihän se vaikeata teknisesti ole, mutta kun räpäytän koko ajan silmiäni, niin varsinainen toimitus vie aikaa.
Huomasin eilen, että alustava lukkari oli jo tullut. Heti alkoi jännittää hurjasti. Uusi lukuvuosi, uudet kujeet. Onneksi uusi Nalle Puh -kulmalukkokalenteri (tällä kertaa kannessa komeilee Nasu) on jo hankittu, niin voin alkaa järjestellä tavaroita. Pari viikkoa vielä lomaa ja sitten reilu kahdeksan kuukautta hommia.
Kärsin tällä hetkellä aivan järkyttävästä robovauvakuumeesta. Miira löysi kasvattajan, joka asuu meistä kilometrin päästä ja tällä kasvattajalla olisi vielä tällä hetkellä robovauvoja myynnissä!! Yritä tässä nyt sitten ajatella järkevästi, kun tuollainen tilaisuus olisi käsissä. Pari pientä robotyttöä tänne poikien keskelle piristäisi vain... Miira yrittää pysyä järjen äänenä, vaikka huomaan kyllä, että Miirakin olisi erittäin helposti suostuteltavissa tähän.
Sain piilarit ihan helposti pois, vaikka viikko sitten optikolla se tuntui aivan kamalalta. Heti, kun saan tehdä asiat yksin, omassa rauhassa, ne onnistuvat huomattavasti paremmin. Muutenkin tuollainen opetustilanne on ahdistava. Toinen ihminen kyttää koko ajan mitä teen minulle epärealistisissa oloissa (helou, näytänkö mä ihan tosissaan siltä, että mulla ois kotona tollanen femmepeili?!).
Tänään jatkan testailuja ja nyt saan laittaa ne silmiin omassa rauhassa. Uskon kuitenkin, etten piilareihin siirry, mutta haluan kuitenkin testata nuo täysipainoisesti. Jossain urheilutilanteessa piilareista voisi oikeasti olla hyötyä – kun kerran Miirasta ja minusta on niin hulluja tullut, että meidät sellaisista joukkuesähläystilanteista voi löytää.
Optikkotätönen sanoi, että ensimmäisenä päivänä piilareita voi käyttää neljä tuntia, mutta silmäni ilmaisivat jo kahden tunnin jälkeen kokeilun olleen riittävän. Tänään sitten saisin käyttää niitä kuusi tuntia, mutta epäilen, että silmät protestoivat huomattavasti aikaisemmin.
Huomenna saan uudet rillini ja samalla tietenkin uuden ilmeen. Tällä hetkellä minulla on muovipokat ja nyt siirryn metallisiin. Uudet pokat ovat minulle neljännet ja olen järjestelmällisesti vaihtanut aina muovista metalliin ja metallista muoviin. Ehkä laitan kuvan näkyville huomenna.
Ilma on ollut syksyinen aamuisesta auringonpaisteesta huolimatta. Töissä olen taas palellut; piti ottaa jo lämpöpuhallinkin käyttöön, kun en halua sinisiä sääriä. Pitkähihaisen paidan voi ottaa pois ulos mennessä. Pomokin kummasteli museon viileyttä, kun tuli illemmalla käymään.
Tuntuu jotenkin huijatulta kun kesää oli odotettu... no, melkein koko kesä. Tuulta, sadetta ja kylmää riitti, siinä välissä pari aurinkoista päivää ja sitten se reilun viikon hellejakso. Ja siinä kaikki!? Epistä, mäenala. Pitäisi kai asua jossain etelämmässä ja sateettomammalla vyöhykkeellä.
Aloitin taas tänään uuden kirjan (tälle kuulle taitaa tulla pitkä lista), ja tämän lukeminen sujuu hitaasti. Kahdesta syystä: ensinnäkin luen aika paljon töissä, mutta pyrin lukemaan vain tee- ja ruokatauoilla. Toiseksi joku hemmetin idiootti on mennyt tekemään kirjaan alleviivauksia ja merkintöjä enemmän kuin lääkäri määrää. Merkinnöt ovat lähinnä joidenkin sanojen yläpuolelle kirjoitettuja suomenkielisiä sanoja (kirja on englanninkielinen, eikä tämä taukki tietenkään voinut sanakirjan kanssa opusta lukiessaan kirjoittaa uutta sanavarastoaan johonkin muualle). Aika kuluu siihen, että pyyhin merkintöjä pois – onneksi se pösilö kuitenkin käytti lyijykynää.
Yllä lupaamani kuva uusista rilleistäni. En ole tainnut näyttää naamaani aikaisemmin edes tämän vertaa, joten harrastan nyt aikamoista paljastelua.
Eilen olimme katsomassa viimeinkin Hämiksen jatko-osan. En muista, koska olisin maksanut yhtä paskasta leffasta. Hämis 2 kuuluu sarjaan "pikakelattavat". Viihteellistä "aivot narikkaan" -tyylisuuntaa, jota kuuluu pikakelata, ettei nukahda kesken.
Iloisiin asioihin sen sijaan kuuluu uusi työtuolimme, jonka ansiosta koneen ääressä istumisesta on tehty entistä mukavampaa. Jos tässä työtilassa nyt ei saa töitä tehtyä, niin enää ei voi syyttää tiloja (tai edes ohjelmistojen puutetta, kiitos erään kaverin), vaan nyt on jo katsottava peiliin. Sangen valitettavaa.
Pesistä ei ollut tänään, koska keli oli aika tuulinen ja paikoitellen sateinenkin. Olimme kuitenkin toiveikkaina menneet kentälle. Ensi viikolla on sitten kai viimeinen pelikerta, eikä Miira valitettavasti pääse paikalle. Pitää sitten kai mennä yksin (emmä uskalla!!).
Jännitin yhtä tämänpäiväistä miittiä aika lailla, mutta onneksi mitään jännitettävää ei ollutkaan. Asiat rullasivat sen positiivisimman realistisen ennakkoarvion mukaan (epärealistiset ovatkin niin kaukana tästä maailmasta, että niistä kannattaa vain uneksia). Odotan jo innoissani seuraavaa miittiä.
Nyt menen juomaan kahvia erään henkilön kunniaksi, jolla tulee huomenna kolme viikkoa kahvilakkoa täyteen. Voisin jopa sanoa olevani aika veemäinen, mutta onneksi sentään minulla on pilke silmäkulmassa (eikä kyseinen henkilö taida lukea meitä).
Olin tänään omalaatuisessa työhaastattelussa. Näpertelytestejä ja aika vähän tavanomaista haastattelumateriaalia. Oli mukavaa, ja tuntui kivalta saada lupaavia tuloksia. Jos en hommaa saa, niin ei se mitään, en jaksa stressata mokomaa.
Haastatteluissa pahinta ovat tyhmät kysymykset, kuten "missä luulet olevasi viiden/kymmenen vuoden kuluttua?" ja "entäs lapset?" Sellaisista ei ollut tässä tapauksessa tietoakaan.
Huomenna vihdoinkin visiitti lääkärille (olen ollut tuhma tyttö enkä ole käynyt seurannassa puoleentoista vuoteen) ja keskiviikkona HG-juttuja. Aktivoitumista ilmassa; nyt kun vielä saisi yhden haastattelupätkän ja nettisivuviilailut tehdyiksi...
PS. Aivan oikein. Ruikuttajaa ei tarvitse lukea. Jos ei pidä, niin naps, pois Pamauksesta vain.
En ole aikoihin kuunnellut musiikkia ajatuksella keskellä yötä. Lujaa kuulokkeilla. Kun suonissa on vähän verta ja paljon kofeiinia. Enkä Sir Elwoodin hiljaisia värejä. Sairas ja syntinen oli melkein uskonnollinen kokemus.
nyt on politiikassakin
ihmisoikeudet vain valuuttaa
kyllä näinä päivinä
täytyy herra ministerinkin
olla huolissaan duunipaikastaan
mutta miten herra Häkämies
selitätte lapsillenne sen
että väärin on jos Eva laulaa
kaipuusta rakkauden
vai pannaanko roviot palamaan
kuin Beatleseille aikoinaan?
Olen epäsuosiossa. Lassi (nuoremmista pojista toinen) nalkutti minulle tänään, kun juttelin Miiran kanssa puhelimessa Lassin häkin lähellä. Kun laitoin pojalle lisää talouspaperia pesäpehmikkeeksi (siivosin häkin yöllä), niin minulle huudettiin jo suoraa kurkkua. Hemmetti, tältäkö vanhemmista tuntuu, kun lapset veetuilevat päin naamaa? Tuntia aikaisemmin Lassi oli ihan sopuisasti nuuhkinut sormiani, mutta näköjään rajansa hamsterinkin hermoilla.
Taidan lähteä sauvakävelylenkille. Ilma on aika synkkä, mutta jostain tämänkin syksyn kuntoilut sun muut on aloitettava. Kunhan murhiksi selviän kotiin, niin olen tyytyväinen.
Oli tosi mukava lenkki. Kun viimeinkin pääsin liikkeelle, niin synkät pilvet olivat kadonneet ja aurinko porotti mukavasti kasvoille. Ilokseni huomasin, että uudet klipsiaurinkolasini ovat erittäin tehokkaat. Sää oli kaukana syksyisestä ja kai minunkin on sitten myönnettävä, ettei syksy vielä tullutkaan (vaikka varpaat jäätyvätkin sisätiloissa ilman sukkia jo siihen malliin).
Lenkin jälkeen rentouduin J.B. Fletcherin parissa. Nyt nautin Elwoodeista, työtuolista ja täydellisestä asennosta. Kohta valmistaudun töihin lähtöön. Pitkään aikaan ei ole ollut näin hyvä olo.
Mmh.. emmä oo hereillä vielä. Soita kahen tunnin kuluttua, kun oon päässy rikospaikalle ja saanu mukillisen (tai viis) teetä sisääni...
Nukuin siis liikaa, taas vaihteeksi. Olikin tainnut mennä kokonainen viikko kiltisti ja kurinalaisesti. No, myöhäinen mato välttää linnun ja minulla on illalla hyvää aikaa pakertaa, jos haluan tehdä aamun tunnit takaisin heti. Se suunniteltu meno nimittäin peruuntui.
Juuri kun olin aikeissa luovuttaa – tuskastuin kumittamaan merkkauksia, sillä jotkut sivut olivat ihan täynnä – huomasin, että merkkaileva pösilökin oli luovuttanut.. tai sitten häntä ei enää kiinnostanut, kun kirjassa mentiin kohti nykyaikaa. Loppuosa kirjaa on ihan siisti.
Aloitin seuraavan kirjan jo, vaikka edellinenkin on vielä kesken. Ahmimisikä lienee palannut. Ehtisinköhän huomenna kirjastoon? Ääh, paras olla ahnehtimatta: kotona on vielä yksi lainattu opus (vieläpä paksu), joten ei minulta luettava ihan heti lopu.
Olin muuten lukenut Makinen Ranskalaisen testamentin jo aiemmin; huomasin, kun jonain päivänä aloittelin sitä.
Kuulin sattumalta radiosta Elwoodien kappaleen Syysyö – se näkyykin sivujen mukaan olevan uusi sinkku siltä viimeisimmältä levyltä – ja hetkeksi tuli mieleen, ettei syksy ole pelkästään huono asia. Enkä ollut edes muistanut, että se on niin hyvä biisi.. Ehkä sijoitankin jonkin osan synttärirahoista levyyn.
Minna kävi tässä jonkin aikaa sitten, vaahtosi hulluna jotain miesten keihäänheittoon (kai) liittyvästä ja lähenteli minua. Urheilulla on siihen hyvin kummallinen ja jossain määrin pelottava vaikutus.
Kuinka fiksua on lukea oman bloginsa vuoden takaisia arkistoja keskellä yötä, kun aamulla pitäisi olla aikaisin töissä? Ei kovinkaan fiksua, mutta en välitä. Alan päästä jo todelliseen syysfiilikseen. Syksy on synkkyydestään huolimatta – tai ehkä juuri sen vuoksi – lempivuodenaikani. Kohta saa kaivaa jo kynttilät esiin.
Taas lukiessani tietyn ajanjakson merkintöjä mietin, pitäisikö sieltä poistaa eräitä kohtia, ihan vain varmuuden vuoksi. Ja jälleen kerran päädyn siihen tulokseen, että niiden poisto olisi aivan turhaa. Ensinnäkin en kannata tuollaista jälkisensuuria, ja toisekseen olen edelleen samaa mieltä. Ja eiköhän viesti ole jo naamatusten mennyt perille. (Inhoan ihmisiä, jotka puhuvat tällä tavalla. Niin ettei kukaan luultavasti tajua, mistä höpisen. Taitaa olla kyllä tarkoituskin.)
Minulla on alkanut viirata päästä. Lähdin sauvailemaan yhdentoista aikaan illalla ja vedin tiukan parinkymmenen minuutin lenkin, täysin vapaaehtoisesti ja innostuneena. Vesisade sentään oli jo loppunut (sitä en kyllä tiennyt lähtiessäni). Keskisyke ei ole vielä kertaakaan aiemmin ollut lähelläkään tuollaisia lukuja sauvaillessa.
Miksei tätä oloa osaa kuvata sanoin? Tämä on se syysversio siitä kaipaavasta kesäolosta, siitä joka tulee laiturilla auringonnousua katsellessa. Tietynlaista musiikkia, kaipuuta jonnekin, mutta kuitenkin hyvä olo. Haaveita, toiveita, unelmia.
Töissä ei työnteko oikein maistunut – tein yhden pienen kuvituskuvan ja lorvin aika paljon – mutta kotona olin ihan valmis hääräämään kaikenlaista. Suuntasin sitten kuitenkin energiani siihen, että etsin ison kasan firmoja, mihin voi lähettää tarjouspyyntöjä. Seitsemään meni pyyntö suoraan nettilomakkeella; pitäisi riittää.
Kotityöt eivät maistuneet nekään, mutta onnistuin silti tiskaamaan vähän. Ja siivoamaan Putsin vessalaatikon. Ja... ööh, siinä se.
No, nyt koisimaan, aamupäivällä on käytävä rästitöiden kimppuun.
Jesh, Spooks (Erikoisjoukkue, ykkösellä tänään myöhään) on täällä taas. Ykkönen uusii ensimmäisen kauden kokonaan ja sitten alkavat kakkoskauden jaksot (sunnuntaisin 26.9. alkaen). Tänään tulee jo 1. kauden toinen jakso, joten taisimme taas missata sen ensimmäisen. Miten tuo sarja olikin jäänyt telkussani merkkaamatta?
TV:n orjan on siis aika taas koluta oma telkkunsa läpi ja varmuuden vuoksi myös kanavien syysohjelmistot. Ykkösen katsottavia ohjelmia ovat Spooks, Kotikatu ja Murhasta tuli totta. Hettyä ja neiti Marplea voisi katsella aina kun muistaa ja jaksaa, molemmat kun taitavat olla uusintoja. Poliisikomentaja Blake kuulostaa mielenkiintoiselta, ennen kaikkea Amanda Burtonin vuoksi. Näköjään Epäilyksen polttopisteestä näytetään ensi vuoden puolella uusia jaksoja.
Kakkosen tarjonnasta Elämäni eläimet ja Kova laki ovat ainoat seurattavat sarjat. No, hädän hetkellä voisin katsoa samannimistä sarjaa. Harmi, että Kodin kääntöpiiristä tulee uusia jaksoja vasta keväällä.
Kolmosen ehdoton suosikki on C.S.I., mutta hyvänä kakkosena on Sinkkuelämää, josta nähdäänkin nyt syksyn aikana viimeiset jaksot. Mullan alla on näköjään siirtynyt sunnuntaille, NYPD Blue jatkuu lokakuussa ja Boomtown marraskuussa. Satunnaiskatselun uhriksi joutuu Stargate, kuten tähänkin asti.
Voiko olla, että Nelosen tarjonnasta poimin ainoastaan West Wingin? Se olisi kyllä ihan hyvä, tämä TV-orjuuden taso alkaa jo ahdistaa. Tarkempi tutkimus kuitenkin osoittaa, että Neloselta pääsee listaan myös Inno, Unelmakämppä ja Kumman kaa uusilla jaksoilla marraskuussa. Aika pelottavaa muuten, että kaikki seuraamani Nelosen kotimaiset sarjat löytyvät syksyn kotimaisten sarjojen omien sivujen otsikkokuvasta.
Nämä sarjathan lisääntyvät kuin sienet sateella! Miten minä ikinä ehdin tehdä mitään muuta kuin maata töllön edessä? Onneksi olen pikakelausihmisiä, joten tietyt sarjat vilkuilen nopeasti. Ja vielä on yksi kanava jäljellä...
SubTV. Star Trek: TNG, Buffy ja C.S.I. Miami (jos vain uusia jaksoja tulee).
Huhhuh. Tätä ohjelmien määrää pitää hieman sulatella ennen kommentoimista.
Eksyin minulle ennestään tuntemattoman blogiin. Luin ja ihastuin sisältöön. Hiljaa kaikki nämä vuodet.
Paikallinen liikennelaitos se jatkaa häpeämätöntä rahastustaan. Ei riitä, että kausikortista saa jo nyt maksaa itsensä kipeäksi: ensi kuun 27:nnestä päivästä lähtien yöbusseissa ei enää kelpaa kausi- eikä arvokortti, vain kylmä käteinen. Avant-kortti tosin käy. Mutta jos ennen puoltayötä on ollut liikkeellä jollain bussilla ja maksanut arvokortilla, ja keskiyön tullessa vaihtoaikaa olisi vielä jäljellä – niin eipä ole enää. Vaihto-oikeus menee sen siliän tien, ja kuski haluaa käteismaksun.
Luulisi, että tämä tarkoittaisi sitä, että sillä rahalla saisi jo vähän lisäpalvelujakin, mutta katin kontit! Yöliikennettä on edelleen vain viikonloppuöinä. Pitäisiköhän protestiksi lakata käyttämästä yöbusseja kokonaan ja kulkea taksilla? Se maksaa enemmän, mutta enpähän sitten tue ahnetta liikennelaitosta.
Matkustin eilen puolikkaan työpäivän jälkeen Helsinkiin. Ehdin oleilla vanhempieni luona pari tuntia, syödä ja purkaa tavarani, kunnes oli aika pukeutua ja lähteä oopperaan. Ringin ensimmäinen osa, sen esinäytös Reininkulta oli taas nautittavaa kuultavaa.
Tämä on nyt kolmas kerta, kun näen Ringin "livenä". Ensimmäinen kerta oli 1996 – 1999, kun oopperoita esitettiin yksi per vuosi. Toisella kerralla, vuonna 2000, nähtiin koko sarja samaan tapaan kuin nytkin, reilun viikon sisällä. Ja tätä kolmatta kertaa on kyllä odotettu. Olen vaahdonnut aiheesta enemmän kuin tarpeeksi, ja todennäköisesti antanut itsestäni vähintäänkin friikahtaneen kuvan. "Ai kolmas kerta? Mitä? NELJÄ oopperaa viikon aikana??"
Nyt alan pikku hiljaa oppia bongailemaan teemoja silloinkin, kun ne eivät ole pääteemoina (eli kun jossain taustalla tulee pätkä jostain teemasta). Enimmäkseen tosin annan musiikin viedä ja nautin vain. Juha Uusitaloa, Esa Ruuttusta ja kumppaneita kuuntelee mielikseen, eikä tässä Reininkullassa ollut kuin yksi heikko lenkki: Satu Vihavainen, jolla ei onneksi ollutkaan isoa osaa.
Huomenna lisää!
Isän ja Mustin luona on ihan mukavaa, vaikka jouduinkin tänään nousemaan ylös kymmenen maissa aamulla. No, ehkä otan tänä iltana vahingon takaisin ja menen ajoissa nukkumaan.
Ai niin. Olin vahingossa ottanut eilen mukaani Minnan kengät. Unenpöpperössä katsoin vain: "mustat, siistit, vastalankatut kengät", enkä tajunnut, että niitä oli tietysti kahdet. Otin väärät... mutta eilisen illan aikana tuli mieleen, että ehkä ne kotiin jääneet ovatkin väärät. Nämä toiset kun tuntuivat jalassa paljon paremmilta kuin omani.
Frances Mayes: Toscanan auringon alla
Tämä nähtiin leffana ja kun lopputeksteissä mainittiin kirja, niin pitihän se käydä lainaamassa kirjastosta. Leffalla ja tällä kirjalla on loppujen lopuksi juonellisesti hyvin vähän yhteistä.
Heikki Salo: Kynsilehto
Eläinten Spoon River; tämä herätti enemmän ajatuksia kuin se aito ja alkuperäinen.
Michael Crichton: Suora lento
Jännäri lento-onnettomuudesta mutta lähinnä sen selvittelystä. Ihan hyvä, muttei järin yllätyksellinen.
Miia Valkonen: Avoimena ammatissa – homo-, lesbo- ja bi-opettajien kokemuksia
Tämä pitää näköjään ostaa (Minnahan tätä on halunnut jo jonkin aikaa), oli sen verran hyvää asiaa.
Jukka Lehtonen, Jussi Nissinen, Maria Socada: Hetero-olettamuksesta moninaisuuteen
Hyvää asiaa tässäkin, vaikka kirja onkin suunnattu niille, jotka ovat terveydenhoitoalalla töissä. Herätti ajatuksia... ja myös jossain määrin omatuntoa. Koskas minä viimeksi kävin tarkastuttamassa värkkini..?
Andreï Makine: Ruhtinattaren rikos
Runollisen melankolinen teos jäytävästä salaisuudesta, venäläisemigranteista ja vaikka mistä.
J.K. Rowling: Harry Potter and the Goblet of Fire
Uusintaluku, kun nyt kerran aloitettiin (siis se Azkaban viime kuussa)...
J.K. Rowling: Harry Potter and the Order of the Phoenix
Uusintaluku...
Lillian Faderman: Surpassing The Love Of Men
Tutkimus naistenvälisestä rakkaudesta (sekä lesbo- että muista suhteista) renessanssin ajoilta nykyaikaan. Esimerkkejä kirjallisuudesta ja elävästä elämästä – hemmetin mielenkiintoista luettavaa! Mutta kolmasti kirottu se, joka tämän kirjan sivuja merkkaili!
Roddy Doyle: The Woman Who Walked into Doors
Perheväkivaltaa ja -tragediaa dublinilaisittain. Taisikin olla ainoa Doylen aikuistenkirjoista, joka minulla oli lukematta.
Eoin Colfer: Toivomuslista
Taivaallista ja helvetillistä huumoria nuorille lukijoille. Taattua Colfer-laatua.
Provokaatio on turkulaisen avioparin veppiploki elämästä sateenkaarilinssien läpi.
Vieraskirja
Sposti
Minna: minna @ tsirp.net
Miira: miira @ tsirp.net
Lisää Provo Blogilistan suosikkeihisi
Bannerit linkitystä varten
Sivut teki Minna.
