Ennen muinoin oli meemejä ja nyt on blogihaasteita. Tai sitten ne ovat vaan ihan eri asia ja mä olen kalkkis. Joka tapauksessa, osallistun viiveellä Puutalobabyn pyykkitelineblogaushaasteeseen. Kuvat on otettu jo kaksi viikkoa sitten (ihan ajallaan siis!), mutta nyt vasta sain ne koneelle, käsiteltyä ja postattua.

Olkkarin telineessä tällä kertaa sekalainen setti kuudenkympin pyykkiä.
Meillä on kaksi pyykkitelinettä. Ennen oli kaksi siivillä, mutta sitten halusin toisen ilman siipiä, koska siivekkeellinen vie tilaa ihan hirveästi. Kesäisin ne ovat yleensä molemmat parvekkeella, mutta muina vuodenaikoina siivekkeelliselle on vakiintunut paikka olohuoneen sohvan takana ja pienemmälle työhuoneen kirjahyllyn eteen. Murusen vauva-aikaisista kuvista bongaa tuon olkkarin telineen varmaan joka toisesta…

Työhuoneen telineessä vaippoja. Bongaa myös Miira.
Olen tosi niuho ripustamaan pyykkejä. Meillä on värikoodatut pyykkipojat Miiralle ja minulle. Muruselle hankittiin oma värikäs setti ennen syntymää, koska muuten pyykkipojat eivät olisi riittäneet. Vaipat ripustettiin ennen aina isommalle telineelle (ja ne piti tietenkin laittaa siihen ihan tietyllä tavalla), mutta nyt kun Murunen ei juuri kotona käytä vaippaa, pienempikin teline riittää hyvin koneelliseen. Miira saa laittaa kuitenkin vaatteet ja vaipat omalla tavallaan, koska mieluummin otan vastaan apua kuin olen superniuho. Tietenkin olen ehtinyt kouluttaa Miiraa jo 12 vuotta tähän puuhaan, joten tilanne on aika hyvä.