Provokaatio

10.7.2007

Hellettä pukkaa... ja vettä

Viikkovitonen utelee tällä kertaa viilennyskeinoja. Näistä on tänä kesänä tarvittu vasta kohtaa 1. Muita otetaan käyttöön tarpeen vaatiessa. Tässä siis meidän viilennyskeinomme ihmisille ja asunnolle:

  1. Ikkunat auki yötä päivää, tarpeen vaatiessa myös parvekkeen ovi
  2. Vaatetus minimiin
  3. Tuulettimet päällä työhuoneessa ja makuuhuoneessa (sängyn jalkopäässä)
  4. Kylmällä vedellä kostutettu pikkupyyhe kaulalle ja hartioille
  5. Kylmällä vedellä kostutettu T-paita päälle

Olen raatanut töissä, laiskotellut kotona, vältellyt alennusmyyntejä, tehnyt nettiostoksia (askartelukamoja ja valokuvia), lukenut, ja... öö... en kai muuta.

Viime viikolla kävimme Lohjalla mökkeilemässä, saunomassa ja uimassa, tällä viikolla on edessä pikainen visiitti Helsinkiin ja sitten lisää mökkeilyä Halikossa. Vielä kun jotenkin pysyisin kalenterin mukana: eilen oli vaikea uskoa, että on maanantai (tuntui keskiviikolta tai torstailta), viime viikolla mökkeily tuntui siltä että oli viikonloppu. Ja päivämäärät joudun tarkistamaan tietokoneen kellosta tai kännykästä. Ei tällaiseen sekoamiseen lomaa tarvita, vuorotyö käy oikein hyvin.

Töiden takia olin vain hämärästi tietoinen keskiaikaisista markkinoista, Prideista ja muista tapahtumista lähiympäristössä.. en edes ehtinyt harmitella niiden missaamista.

Tänään töiden lisäksi: hyviä uutisia, pikainen shoppausreissu niiden uutisten takia, asunnon katselua ilman todellisia ostoaikeita, visiitti appivanhempien luo ja apteekkikäynnin unohtaminen. Onneksi lääkkeitä riittää vielä.

MIIRA | 21.33 | | | Ylös

31.7.2007

Ei jaks eikä viit

Kuukausi on hujahtanut ohi. Aika rientää, kun pitää hauskaa. Töitä, töitä ja töitä. Joopajoo, hurraa.

Väliin on mahtunut onneksi hyviäkin juttuja, kuten mökkeilyä, rentoilua kavereiden kanssa, työhuoneen uudelleenjärjestelyä, uusi Potter, ja työkaverilta saadut heinäsäkit (hamstereille). Huonoja juttuja ovat olleet (töiden ja jatkuvan kiireen lisäksi) se työhuoneen uudelleenjärjestely (jestas, mikä määrä rojua!), uusi Potter-leffa ja viime päivien sateiset säät.

Töissä ärsyttää tällä hetkellä useampikin juttu, mille ei oikein voi mitään. Ei ole minun vallassani antaa potkuja typeryksille tai tehdä ohjeista ja vastaavista lapuista selkeitä. En mahda myöskään mitään sille, että työkalut ovat rikki vähän väliä.

Uusi Potter-leffa on varmaankin aivan käsittämätön niille, jotka eivät ole lukeneet kirjaa, ja kirjan lukeneille ärsyttävä läpijuoksu. Luna Lovegoodin hahmo oli kyllä loistava, thestraalit juuri sellaisia kuin olin kuvitellut niiden olevan ja Umbridge juuri niin raivostuttava kuin pitikin, vaikka tyypin ulkonäkö oli kyllä vähän väärä. Imelda Staunton on liian "nätti" rooliin.

Heinäkuun kirjoja

Leena Lehtolainen: Viimeinen kesäyö
Viihdyttäviä dekkarinovelleja välipaloiksi (vaikka tietysti näitäkin piti ahmia aina useampi kerrallaan). Hyvä läjä, mukana pari Maria Kallio -juttuakin.

J.K.Rowling: Harry Potter and the Deathly Hallows
Viimeinen, upea osa. Välillä teki mieli rähjätä kirjan hahmoille, välillä nauratti, lopussa mentiin toimintaleffan puolelle ja vaikka mitä... Oli se hyvä. Huhhuh.

MIIRA | 18.54 | | | Ylös

Provokaatio on turkulaisen avioparin veppiploki elämästä sateenkaarilinssien läpi.


Etusivu

Arkisto

Juhannus 2004

Juhannus 2005

Juhannus 2006


Vieraskirja

Lue / Kommentoi


Sposti

Minna: minna @ tsirp.net
Miira: miira @ tsirp.net


Lisää Provo Blogilistan suosikkeihisi


Bannerit linkitystä varten

Provon banneri
Provon banneri 2

Miiran minibannerit


Käsin tehty
Taulukoton
Sivut teki Minna.


Valid XHTML 1.0!
Valid CSS!
Tulikettu
Opera
Ei IE:lle



Extreme tracking
Weblog Commenting and Trackback by HaloScan.com

Blogimaailma

Blogilista
Kuvitettu Provo
Taivasalla.net
Kirjastotäti
Nainen ratissa
Tarinoita Harmaan puun kylästä
Yet another diary..
Pala maailmaani
Falmawen
Ihmelapsen viimeiset hetket
Kolikon kääntöpuoli


Muu maailma

Lepakoita tapulissa
Sapfinen verkonmutka
sappho.net
TuSETA
Putsin sivut