Kävelin kokouksesta bussille päin, kävelykadun kautta. Jo kauempaa kuulin, että jossain edempänä oli vielä katusoittaja, joka soitteli panhuilua. Enimmäkseen kliseisesti käytetty soitin ja imelänkuuloinen ääni – mutta kun pääsin lähemmäs ja kuulin melodian, niin hetkeksi tuulinen ja pimeä syysilta unohtui. Kappale oli Ack Värmeland, du sköna… ja pienen hetken ajan oli kesäpävä.

En ehtinyt heittää rahaa soittajalle, kun piti ehtiä bussiin – mutta olipa outo ja mukava kohtaaminen.