Viime viikolla täytin 40. Pidin parit pienet kutsut. Ideana oli yhdessäolo, hyvää ruokaa ja juomaa, muttei lahjoja. Niiltä ei kuitenkaan voinut välttyä. Sitä paitsi Minna oli juonitellut muutamankin tyypin kanssa ja niin sain muutaman täsmälahjan, jotka olivat todella iloisia yllätyksiä.
”Aikuisten lahjoja”, joita sain:
- lahjakortti
- rahaa
- viiniä
- olutta
- siideriä
- tyynyliina
”Lasten lahjoja”:
- polkupyörä
- muumimuki
- tennarit
- karkkia, suklaata ja muita herkkuja
- leffoja
Noissa ”lasten lahjoissa” on se pikku juttu, että fillari oli aikuisten (hinta myös), tennarit Marimekko/Converse-kamaa (jipii!), osa herkuista ei todellakaan sellaista, mitä antaisin lapsille (vahvaa tummaa chilisuklaata ja voimakkaasti maustettua beef jerkyä) ja leffat Luc Bessonia. Ei Disneyä.
Eilen kävin kaupungilla ostamassa muutaman kirjan. Tänään, kun koko päivän on satanut, eikä loppua näy, olen melkein pelkästään istunut ja lukenut.
En haluaisi enää mistään hinnasta olla nuori tai lapsi. Nyt on hyvä.